perjantai 21. syyskuuta 2007

Opiskelua ja matkavalmisteluja

Torstai 20.9.2007

Kävin heti aamusta taas jumpassa (attackissa), jotta olisi hyvä syy herätä ja saisin itseni ajoissa ylös sängystä ja hommiin. Jumppa oli ihan jees. Suihkun jälkeen kävin ”respassa” laittamassa korttini hyllylle seuraavaksi kahdeksi viikoksi, läheisessä urheilukaupassa kysymässä vedenpitäviä housuja (ei ollut) ja läheisessä ostoskeskuksessa ostamassa uuden sateenvarjon (vanha jäi viime perjantaina bussiin). Sitten tulin kotiin. Ilma oli kesäinen, joten menin parvekkeelle lukemaan huomiseen kokeeseen. Hyvin tarkeni bikineisssä makailla. Ja Hayley teki mulle jalkahoidon/hieronnan siinä samalla (kun oli ensin hoitanut omansa) J! Kun tyhmä puu parin tunnin päästä rupesi varjostamaan parveketta ja kun sain luettua, söin (edelleen ulkona) ja tiskailin. Sitten tulin sisälle. Laittelin pyykit, kävin netissä ja hoitelin kaikkia reissujuttuja (piti ladata kamera, uusia kirjat, käydä verkkopankissa jne.). Aloittelin myös pakkailua. Sitten luin vielä kokeeseen. Illemmalla söin, suoritin pakkauksen loppuun jne.

Huomenna sitten Uuteen-Seelantiin! Palaan ma 8.10. Päivittelen tätä sitten taas…

torstai 20. syyskuuta 2007

Jackien synttärijuhlat

Keskiviikko 19.9.2007

Kävin aamulla pumpissa ja balancessa rentoutumassa koulutöistä (tosin luin bussissa). Jumpan jälkeen kotona laitoin itseni valmiiksi, söin ja luin vielä vähän. Sitten pitikin lähteä kokeeseen. Se oli aika ikävä, melko haastava. Monet kysymykset olivat aika pahoja. (Muutama helpompikin oli.) Aikaa oli taas melko vähän. Saa nähdä mitä siitä tulee... Kokeen jälkeen tulin kaupan kautta kotiin. Kävin pesemässä pyykkiä ja leivoin kinkkupiirakan (pellillisen). Sitten kaikki olivatkin jo hiljalleen paikalla ja toinen Hayleykin tuli, joten rupesimme viettämään Jackien synttäreitä (olivat maanantaina). Meitä oli siis tämän kämpän asukkaat + Hayley, joka asui täällä viime lukukaudella. Meillä oli kakku, johon laitettiin oikein kynttilät, lauloimme jne. Sitten lähinnä istuskeltiin, syötiin, juotiin ja juteltiin. Olin hommannut kinkkupiirakan lisäksi popcornia. Hayley hoiteli makean puolen; kakun (suklaa), lamingtoneita (sellaisia vaaleita leivoksia, jotka päällystetty suklaakuorrutuksella ja kookoshiutaleilla) ja karkkia (vaahtokarkkeja, joiden päällä suklaata ja smarties-nappi). Oli ihan mukavaa. Mun olisi varmaan pitänyt tehdä kouluhommia…mutta eihän sitä voi huoneessa istua ahertamassa jos muut juhlivat! Ja teki varmaan ihan hyvää tehdä jotain muutakin välillä. Ihmiset hajaantuivat nukkumaan tms. yhdentoista maissa. Kävin vielä netissä ja sitten nukkumaan.

tiistai 18. syyskuuta 2007

Koe ja lisää lukemista

Tiistai 18.9.2007

Joo…sitä samaa taas. Aamulla oli koe yhdeksältä. Jälleen kerran oli kamala kiire, ärsyttävää. Ei ehtinyt oikein kunnolla tekemään. Ihan kaikkea en muistanut, mutta varmaan melko paljon kuitenkin. Koe kesti 1,5 tuntia. Sen jälkeen menin kirjastoon. Viimeistelin sen kauan sitten tekemäni Food Case Studyn ja tulostin ja palautin sen. Sitten tulin kotiin (ostin matkalla Curtinin hupparin). Kotonä söin ja tiskalin. Sen jälkeen aloin lukea seuraavaan kokeeseen, joka on huomenna. Luin, kunnes piti lähteä jumppaan (bodystep). Takaisin tullessa kävelin kotiin Desireen kanssa, satuttiin samaan bussiin. Ilta meni edelleen lukiessa, iltapalastellessa, netissä jne.
Huomasin muuten tänään miten täällä on kevät edistynyt. Niihin puihin, jotka pudottivat talveksi lehtensä, on ilmestynyt uusia lehtiä. Kukkia on monessa paikassa paljon. Sellaisia keltaisia on joka puolella, vähän kuin Suomessa voikukkia keväisin. Linnut laulaa jne.
Eilen ja tänään on ollut hyvin vaihteleva ja epävakainen sää.

maanantai 17. syyskuuta 2007

Lukemista…

Maanantai 17.9.2007

Tänään on ollut aika tyhmä päivä. Kävin aamulla parissa jumpassa (pumpissa ja combatissa) Canningtonissa. Kotiin tultuani laittelin ruokaa, söin ja tiskailin. Sitten piti käväistä kaupassa. Sen jälkeen olen vaan lukenut. Katselin lukemisen lomassa Idolsin alkuillasta. Myöhemmin illalla tuli lisäksi iltapalasteltua, käytyä netissä jne.

sunnuntai 16. syyskuuta 2007

Lukemista ja kotihommia

Sunnuntai 16.9.2007

Nousin aamulla urheasti yhdeksän jälkeen vaikka väsyttikin. Tein aamutoimet, kävin netissä ja ryhdyin sitten lukemaan keskiviikon kokeeseen. Menin parvekkeelle, jotta saisin olla vähän ulkona. Tänään oli pitkästä aikaa sateetonta. Välillä oli pilvistä, välillä aurinko paistoi mukavasti. Kun tuli nälkä, laittelin ruokaa, söin ja tiskailin. Hayley teki itselleen pannareita aamupalaksi/lounaaksi ja niitä tuli niin paljon, että saimme Jackien kanssakin pari jälkkäriksi. Syömisen jälkeen jatkoin lukemista sisällä. Jonkin ajan päästä kävin pesemässä pyyhepyykkiä ja farkut. Luin edelleen siinä samalla. Kun vihdoin sain alueen luettua, piti siivoilla oma huone ja yhteisiä tiloja. Sitten alkoikin Idols. Mulla ei oikein olisi ollut aikaa sitä katsoa…otin sitten koneen taas olkkariin ja tein kouluhommia ja katsoin sitä samalla puolella silmällä. Loppuilta meni syödessä, netissä ja kouluhommia tehdessä.

lauantai 15. syyskuuta 2007

Whale watching… tai sitten ei

Lauantai 15.9.2007

Tänään oli tarkoitus mennä killan valaankatselureissulle (parin tunnin venematka). Anna, Kathi, Desiree ja Anke olivat myös lähdössä. Olimme sopineet menevämme lounaalle ennen reissua. Tapasin Annan aamulla kymmenen jälkeen ulkona ja kävelimme yhdessä bussipysäkille, jossa tapasimme Kathin ja Desireen. Menimme bussilla Fremantleen, jossa näimme vielä Anken. Menimme Domeen syömään (söin sellaisen hyvän kanatäytteisen lämpimän leipäsysteemin). Ruokailun loppupuolella saimme kaikki tekstiviestit, joissa sanottiin, että reissu on tältä päivältä peruttu huonon sään vuoksi! (Sää oli pilvinen ja tosi tuulinen, välillä pikkuisen sateinenkin.) Ei sitten päästy veneilemään ja valaita katselemaan. Harmi, muttei voinut mitään. Otimme sitten vielä kahvit/kaakaot jälkkäriksi ja mietimme mitä tehdä. Anke lähti omille teilleen ja me muut päätimme lähteä katsomaan King’s Parkin kukkafestivaalia. Menimme junalla keskustaan ja kävelimme King’s Parkiin. Kävelimme siellä pienen lenkin ja katselimme kauniita kukkasia ja muita kasveja. Olen viimeksi käynyt siellä syksyllä kuivan kesän jälkeen ja täytyy sanoa, että kyllä siellä nyt näin keväällä märän talven jälkeen oli paljon vihreämpää ja rehevämpää. Siellä oli nyt vielä paljon kauniita ja värikkäitä kukkia (festivaalin takia?) normaalien juttujen lisäksi. Oli se ihan kiva nähdä. Aikamme kierreltyämme palasimme bussilla keskustaan ja siitä edelleen kotikulmille. Olin kotona viiden jälkeen. Täällä piti sitten ryhtyä hommiin… :(. Ensi viikolla tosiaan kolme välikoetta. Ja se projektikin olisi…ja ryhmätyö. Vietin illan lukemalla ensimmäisen (tiistain) kokeen koealueen kerran läpi. Sitten söin iltapalaa ja pyörin samalla netissä. Katsoin vielä pikkuisen koulujuttuja ja sitten oli pakko mennä nukkumaan.

perjantai 14. syyskuuta 2007

Lentoja ja kouluhommia

Perjantai 14.9.2007

Vääntäydyin aamulla puolen yhdeksän maissa sängystä ylös. Tein aamutoimet ja jatkoin sitten lentojen katselua. Eli siis ne lennot…Tarkoitus oli siis yrittää saada joulukuun (Suomeen)paluulennot iskän Finnair-pisteillä. Olin laittanut iskälle asiasta mailia jo kauan sitten ja nyt toissapäivänä uudestaan. Eilen sain sitten vastauksen. Australiasta asti pistepaikkoja ei ollut vapaana, mutta lennon Helsingistä Bangkokiin niillä saisi. Kävin sitten eilen luennon jälkeen katselemassa lentoja Sydneystä Bangkokiin. Jetstarilta löytyi tosi halpa, muut olivat vähän hintavampia. Laitoin iskälle taas mailia minkä lennon se voisi mulle varata. Varaisin sitten sen toisen sen jälkeen. Illalla oli tullut iskältä viestiä, että mulle oli nyt varattuna haluamani lento Bangkokista Helsinkiin. No sitten piti käydä sitä toista varaamaan. Ja kuinkas ollakaan, se Jetstarin halpa lento oli tietysti loppuunmyyty päivän aikana! Kyllä ketutti…! Eipä siinä sitten muu auttanut kun ruveta katsomaan kaikista mahdollisista paikoista, mistä saisi lennon halvimmalla. Päädyin jo eilen jonkinlaiseen tulokseen. Tänään aamulla katsoin vielä muutaman paikan ja sopivan löydettyäni varasin lennon. Jouduin nyt vaan maksamaan siitä sellaisen 400 dollaria enemmän kuin mitä se eilinen halpa olisi ollut… :(. Oli se nyt löytämäni ihan ok (suht edullinen). Se eilinen vaan olisi ollut tosi halpa! Eli siis… Suunnitelmista sitten. Lähden Perthistä heti koeviikkojen jälkeen marraskuun lopussa. Reissailen Australiassa reilut kolme viikkoa, suunnitelmat vielä vähän auki, ehkä keskellä, pohjoisessa ja itärannikolla, ehkä Marian ja jonkun muun kanssa??? Lennän sitten reissun päätteeksi Sydneystä Helsinkiin. Lähden sieltä to 20.12. aamulla. Lennän Singapore Airlinesilla Sydneystä Singaporen kautta Bangkokiin. Bangkokista on sitten Finskin lento Hesaan. Olen Suomen kamaralla pe 21.12. aamulla klo 6.50. Että näin.
Kahdeksitoista piti lähteä luennolle. Luennon jälkeen kävin kirjastossa tulostamassa muutaman jutun ja tulin sitten kotiin. Söin, tiskailin ja käväisin netissä. Sitten pitikin jo hiljalleen lähteä jumppaan. Kävin keskustassa bodystepissä. Ilta meni kotona netissä käydessä, syödessä ja kouluhommien parissa. Ilma oli edelleen vähän sateinen.

torstai 13. syyskuuta 2007

Hommia…

Torstai 13.9.2007

Aamulla oli tutorial mikroluokassa yhdeksältä. Jäin sen jälkeen siihen koneelle katsomaan sähköpostit ja selvittelemään joulukuun Suomen lentoa. Siinä meni melkein pari tuntia. Sitten etsin Food engineering-kurssin opettajan ja kysyin pari juttua projektista. Sen jälkeen käväisin STA:n toimistolla hakemassa pari paperia tulevaa reissua varten. Sitten menin vielä kirjastoon pariksi tunniksi etsimään tietoa ryhmätyötä varten. Tulin kotiin vähän ennen kahta. Söin ensin. Sitten ehdin käväistä netissä ennen kuin piti pakkailla tavarat ja lähteä jumppaan. Kävin Canningtonissa pumpissa ja attackissa, teki hyvää. Ilta meni kotona syödessä, netissä ja lentojen kanssa säätäessä. Meni taas hermot niiden lentojen kanssa! Jotain jo selvis, osa etsinnän alla. Selitän myöhemmin. Hayley oli leiponut sellaisia meidän joulupiparien tyylisiä pipareita! Niitä sai maistella. Ilma oli tänään edelleen epävakainen.

Tavallista

Keskiviikko 12.9.2007

Heräilin aamulla vähän ennen yhdeksää. Laittelin itseni valmiiksi ja kävin sitten koulujuttujen kimppuun. Ehdin pakertaa pari tuntia ennen kuin piti laitella ruokaa, syödä, tiskata ja pakkailla tavarat. Puolen kahden maissa pitikin sitten jo lähteä koululle tulostamaan ja luennolle kahdeksi. Luento meni ihan normaalisti. Sen jälkeen lähdin suoraan bussilla Canningtoniin ja kävin siellä rpm:ssä ja venyttelin. Jouduin käymään viileässä suihkussa, kun siellä ei jostain syystä tullut kuumaa vettä?! Kotona laittelin loput pyykit kaappiin, söin ja olin netissä. Loppuillasta tein vielä koulujuttuja.
Ilma jatkui epävakaisena.

Kaikenlaista

Tiistai 11.9.2007

Aamulla oli taas tosi aikainen herätys niin kuin joka tiistai (luento kahdeksalta). Luennon jälkeen kävin kirjastossa nopeasti netissä ja tulostamassa. Sitten menin ostamaan Oktoberfest lippua, mutta ne oli loppuunmyyty! Harmi. Oktoberfest on täällä vuoden paras ja suosituin biletapahtuma, sinne olisi ollut tosi kiva mennä. Lippujen myynti alkoi eilen ja tänään aamupäivästä ne olivat jo loppuneet. Ajattelin, että saisin sen vielä tänään…en viitsinyt eilen vain sen takia mennä koululle. Olisi ilmeisesti pitänyt… :(. Sitten kävin vielä STA:n toimistolla hoitamassa pari juttua Uuden-Seelannin reissua varten ja varaamassa samaiselle reissulle pariksi yöksi majoituksen ja pari päiväretkeä. Kotiin tultuni söin vähän ja tiskailin. Sitten kävin katsomassa nettijutut. Sen jälkeen pitikin jo melkein pakkailla kamppeet ja lähteä jumppaan. Kävin keskustassa balancessa. Jumpan jälkeen tulin takaisin näille main ja menin suoraan Nando’siin syömään Annan, Anken, Kathin, Desireen ja amerikkalaisen Vickyn kanssa. Tulin kotiin kahdeksan maissa. Laittelin vähän pyykkejä kaappiin, kävin pesulla jne. Sitten piti käväistä netissä vielä. Loppuilta meni kouluhomman parissa.
Ilma oli tänään aamulla kaunis ja aurinkoinen. Päivän mittaan meni pilveen, alkoi tuulla ja sataa. Ilta on ollut tosi sateinen.
Sen food engineering projektin kanssa tulee muuten kohta paniikki kun ei meinaa olla aikaa tehdä sitä….!

Sitä samaa

Maanantai 10.9.2007

Heräsin aamulla ajoissa ja lähdin Canningtoniin jumppaan. Kävin combatissa ja pumpissa. Päätin aloittaa ensi viikon välikokeisiin lukemisen ja lukea tällä viikolla aina bussissa jumppaan mennessä ja sieltä tullessa. Varsinaisesti en ehdi vielä lukemista aloittaa, koska pitää tehdä sitä hitsin projektia. Pitää viikonloppuna yrittää. Jumpan jälkeen kotona lämmittelin ruokaa ja söin ulkona. Hain sitten parvekkeelle tietokoneen ja muutaman kirjan ja tein kouluhommia. Oli niin ihana aurinkoinen ilma, etten voinut olla sisällä. Vähän ennen kolmea maltoin sitten mennä sisään, kun puu alkoi varjostaa parveketta. Tiskasin ja lähdin sitten kauppaan. Kaupassa käynnin jälkeen pesin pyykkiä ja laittelin ne sitten kuivumaan. Siinä sivussa pyörin netissä. Laitoin vielä ruisleipää tulemaan ja sitten piti katsella idols. Täällä on Ikea ja sieltä saa sellaista hyvää ruisleipäjauhoseosta. Meiju kerran toi sitä mulle Ikeassa käydessään ja nyt sitten leivoin sen, kun Suomesta tuomani ruispalat loppuivat eilen. Se on tosi kätevä tehdä; lisäät vain veden, sekoitat, kaadat vuokaan, annat nousta ja paistat. Idolsin jälkeen piti vielä katsella juttuja netistä ja syödä iltapalaa. Ja hitsi että oli hyvää se leipä! Sellaista tiivistä ja jyväistä, ihan tuoretta, vielä lämmintä… Söin sitä iltapalaksi ja tein lisäksi hedelmäsalaattia kiivistä, mansikoista ja ananaksesta ja söin sitä vaniljajugurtin kanssa. Tosi hyvä iltapala! Ja terveellinenkin vielä… :).
Tänään ja eilen meni taas kauheasti aikaa kaikkeen muuhun kuin opiskeluun; ruoanlaittoon, kaupassa käyntiin, siivoamiseen, pyykkäämiseen…Opiskelijalla pitäisi olla joku kodinhoitaja niin olisi enemmän aikaa itse opiskeluun… :).

Koti- ja kouluhommia

Sunnuntai 9.9.2007

Sain itseni kymmenen aikaan sängystä ylös. Tein aamutoimet ja käväisin netissä. Sitten rupesin pakertamaan projektini parissa. Söin vaan välillä. Tein eilisestä innostuneena taas puuroa. Tällä kertaa laitoin siihen ananasta ja persikkaa. Oli ihan hyvää. Saatuani jonkun verran hommia tehtyä, lähdin nopeasti käymään kirjastossa palauttamassa yhden kirjan, jonka joku muu oli varannut (sen laina-aika lyheni sen myötä). Sitten piti vielä siivota. Ehdin vielä tehdä vähän hommia ennen idolsia. Kirjoittelin tätä blogia siinä samalla. Loppuilta meni Jonkalle soitellessa ja netissä piipahtaessa.
Ilma oli ihan suht hyvä tänään, mutta piti olla melkein koko päivä sisällä…

Kouluhommia

Lauantai 8.9.2007

Heräilin aamulla yhdeksän jälkeen ja lähdin heti aamupäivästä jumppaan. Kävin pitkästä aikaa keskustassa salilla (pumpissa). Tapasin Suvin siellä pitkästä aikaa. Oli mukava vähän jutella. Jumpan jälkeen kotona laittelin ruokaa, söin ja tiskailin. Tein pitkästä aikaa puuroa (omena-kaneli-kaura) kun en jaksanut syödä samaa broilerikastiketta kuin eilen ja toissapäivänä. Oli aika hyvää, pitäisi muistaa tehdä useamminkin. Syömisen ohella ja sen jälkeen olin jonkun aikaa netissä. Sitten kävin food engineering projektin kimppuun. Sitä tulikin sitten tehtyä loppupäivä ja –ilta. Välissä tuli toki syötyä ja vastaavaa. Ilma oli tänään hyvin vaihteleva; vuoroin aurinkoa, pilviä ja sadetta.

Ei erikoisempaa

Perjantai 7.9.2007

Vääntäydyin aamulla taas ajoissa ylös ja lähdin jumppaan (rpm:ään). Laittelin sen jälkeen salilla itseni valmiiksi ja menin suoraan koululle luennolle. Luennon piti tällä kertaa eräs toinen luennoitsija vaihteeksi. Luennon jälkeen tulin kotiin ja söin. Sitten kävin netissä ja kävin sen jälkeen kouluhommien kimppuun. Ja siinäpä se ilta sitten menikin…
Ilma oli aamulla kaunis, mutta muuttui jo pari tuntia myöhemmin pilviseksi, sateiseksi ja tuuliseksi, jollaisena se pysyi loppupäivän.

Circue de Soleil

Torstai 6.9.2007

Aamulla ei ollut tutorialia eikä oltu myöskään sovittu ryhmätapaamista, joten ei tarvinnut aamulla lähteä koululle. Sen sijaan lähdin jumppaan. Oli tosi hyvä, että pääsin aamulla, koska illalla en enää ehtisi. Kävin Canningtonissa attackissa. Ja taas oli mukava tehdä uutta ohjelmaa. Täällä on tehty uusia jo viime viikko, mutta koska en viime viikolla reissun takia jumppaan päässyt, teen nyt vasta uusia ekaa kertaa. Jumpan jälkeen kotona purkasin kamppeet ja kävin netissä. Sitten kävin kouluhommien kimppuun. Menin parvekkeelle niitä tekemään (otin koneenkin mukaan), koska oli niin aurinkoinen ja lämmin ilma (tarkeni bikineissä!). Olin siellä kolmisen tuntia (välissä söin) ja jatkoin sitten sisällä. Viiden jälkeen laittelin itseni kuntoon ja kuuden jälkeen piti lähteä sirkukseen! KV järjesti ”retken” maailmankuulua Circue de Soleilia (kiertue on tällä hetkellä täällä) katsomaan. Lähdimme puolen seitsemän maissa ja olimme noin puolen tunnin päästä perillä (keskustassa). Meillä oli aikaa siinä vähän vielä kierrellä alueella ennen näytöstä, joka alkoi kahdeksalta. Itse näytös oli tosi upea! Oli kyllä tosi taitavia esiintyjiä. Ja lisäksi hienot puvut, valot, äänet jne. Näytös loppui kymmenen jälkeen. Kotona kävin pesulla, olin hetken koneella ja kävin nukkumaan. Olin illalla taas tosi väsynyt.

Tyypillinen keskiviikko

Keskiviikko 5.9.2007

Kävin aamulla balancessa. Siinäkin tehtiin uutta ohjelmaa. Se oli kiva, oli taas joitain uusia kivoja juttuja ja kivoja liikkeitä (mm. advanced dancer’s pose on yks mun suosikki, joku ehkä tietää…). Jumpan jälkeen kotona laittelin itseni valmiiksi, söin ja pakkasin uudet kamppeet ja lähdin sitten kirjaston kautta luennolle. Luennon jälkeen olin hetken kirjastossa ja lähdin sieltä sitten keskustan kautta Meijulle, jossa tapasin muutaman suomitytön ja kävimme kävelemässä. Heinillä oli uutisia; olivat menneet Gregin kanssa kihloihin! Kiva. Kotiin tultuani söin ja väkertelin illan koneella. Olin taas illalla melko väsynyt.
Tänään oli kaunis ja vähän lämpöisempi päivä.

Karu paluu arkeen

Tiistai 4.9.2007

Aamulla väsytti ihan kamalasti, kun piti herätä jo kuuden jälkeen. Kasilta oli luento normaalisti ja sen jälkeen oli vielä ryhmätyötapaaminen. Tulin puolen päivän jälkeen kotiin kirjakaupan kautta. Laittelin ruokaa (mitä nyt kaapista löytyi), söin ja tiskailin. Sitten piti lähteä kauppaan. Sen jälkeen pitikin jo melkein pakkailla kamppeet ja lähteä jumppaan. Kävin pumpissa ja stepissä. Oli tosi kiva päästä jumppiin taas pitkästä aikaa. Ja tehtiin vielä uusia ohjelmia, olivat ihan kivoja. Uusia on aina mukava tehdä. Jumppien jälkeen venyttelin vielä hetken. Sitten suihkuun ja kotiin. Ilta meni koneen ääressä. Olin illalla tosi väsynyt, melkein nukahdin koneen ääreen…
Ilma oli tänään melko pilvinen ja viileä. Saksalaistytöillä olisi ollut tänään bbq, mutta halusin mennä jumppaan, joten jätin sen nyt tällä kertaa väliin.

Takaisin kotiin

Maanantai 3.9.2007

Heräilin kahdeksan maissa, jotta ehdin käydä aamupalalla ennen yhdeksää. Sitten käväisin vielä netissä, laittelin itseni valmiiksi ja pakkailin loput tavarat. Huoneen avaimet piti luovuttaa kymmeneen mennessä. Sain kuitenkin jättää tavarani vielä hostellille, kun lähdin ulos. Käväisin vähän vielä kaupungilla kävelemässä. Ostin kämppiksille tuliaiseksi donitseja, kävin hakemassa kaupasta ja siitä meidän lähikujalta evästä lennolle ja laitoin yhden kortin postiin. Sitten palasin hostellille, jossa odottelin sitten vaan jonkin aikaa (kävin mm. netissä odotellessa). Puolen päivän maissa lähdin ratikalla (ja kävellen) Southern Cross-asemalle, josta lähti bussi pienen odottelun jälkeen lentokentälle. Siellä taas lähtöselvitykseen ja turvatarkastuksen läpi, hieman odottelua ja koneeseen. 4 tunnin matka meni taas lähinnä syödessä ja nukkuessa. Yritin lukea, mutta nukahdin taas… Perthin päässä otin tavarat mukaani ja tulin bussilla keskustan kautta kotiin. Ilta meni tavaroita purkaessa, koneella ja Jonkan kanssa jutellessa. Oli aika paljon katsottavaa, kun ei ollut esim. maileja katsonut vähään aikaan kunnolla. Venähti aika pitkään nukkumaan meno.

Paikkojen katselua

Sunnuntai 2.9.2007

Heräilimme kahdeksan maissa ja olimme liikkeellä vähän ennen kymmentä. Lähdimme aluksi kävelemään keskustan itälaidalle puistoihin ja katselemaan muutamia rakennuksia. Kävelimme Fiztroy Gardens puistossa (joka oli aika tavallinen) ja näimme konservatorion, Cookin mökin, yhden toisen mökkeröisen (Sinclair’s cottage) ja suihkulähteitä. Se konservatorio oli sellainen melko pieni rakennus täynnä kauniita kukkia ja muita istutuksia. Se oli tosi kaunis. Kapteeni Cookin (Australian löytäjän) mökki oli sellainen pieni talo ja siinä oli puutarhaa ympärillä. Opastaulun mukaan se on rakennettu Englannissa ja raahattu sieltä sitten tänne saakka! Emme menneet sinne sisään, koska emme halunneet maksaa (eikä se vaikuttanut NIIN kiinnostavalta). Se toinen mökki oli vanha puistonhoitajien mökki. Puistossa tallustelun jälkeen jatkoimme matkaa eteenpäin. Kävimme katsomassa St Patrickin katedraalia ulkoa ja sisältä. Se oli melko iso kirkko ja tosi hieno! Kirkon jälkeen kävelimme vielä mm. parlamenttitalon, Princess teatterin ja yhden hienon hotellin ohi. Sitten kävimme vielä Carlton Gardens puistossa katsomassa Melbournen museota ja messurakennusta. Kaikki olivat ihan hienoja.
Puisto- ja rakennuskierroksen jälkeen menimme keskustaan pyörimään. Kävimme muutamissa kaupoissa ja ostoskeskuksissa. Välissä kävimme ostamassa donitsit (nam!) ja istahdimme yhden juna-aseman portaille niitä syömään ja nauttimaan auringosta (ilma oli kaunis muttei superlämmin, tuuli oli aika kova). Sitten vaeltelimme vielä hetken ja suunnistimme lopulta Chinatowniin syömään. Syötiin siellä yhdessä ravintolassa halpaa ja ihan hyvää ruokaa isot annokset. Syömisen jälkeen kävelimme hostellille ja Maria otti tavarat mukaansa. Lähdin saattamaan Marian ratikalla ja kävellen bussiasemalle, josta oli kuljetus lentokentälle. Kun Maria oli lähtenyt kotia kohti, menin viereiseen Direct Factory Outlet kauppakeskukseen. Se oli siis sellainen paikka, missä oli merkkituotteiden tehtaanmyymälöitä. Eli siis hyvää tavaraa pikkuisen halvemmalla. Ehdin hetken siellä kierrellä ennen kuin kaupat menivät kiinni. Ostin ihan kivan jumppapaidan. Sitten kävelin kasinolle katsomaan mitä leffoja siellä menisi. Ja kyllähän siellä meni sinä iltana useitakin. Piti sitten hetki miettiä mitä tekisin. Olisin voinut mennä Imax 3D leffaan, mutta siellä ei mennyt mitään erikoisen hyviä pätkiä. Pixarin näyttelyn olisi voinut mennä katsomaan, mutta se olikin jo mennyt kuudelta kiinni. Jumppaan olin liian täynnä. Ja olisi tietty voinut mennä hostellille vaikka katsomaan telkkaria. Valitsin sitten leffan ja jäin sinne saman tien. Kävin katsomassa sen Simpsons Movien. Oli ihan hauska. Kun se yhdeksän maissa loppui, kävelin hostellille, kävin netissä, suihkussa, pakkailin jne.

Great Ocean Road 2

Lauantai 1.9.2007

Heräsimme aamulla ajoissa, muistaakseni jo seitsemän maissa ja jo kahdeksalta lähdimme liikkeelle. Maria aloitti ajamisen. Kävimme Warrnamboolissa katsomassa yhden lookoutin (Thunder Point), joka oli ihan jees muttei mitenkään kovin erikoinen. Sitten ajoimme hiljakseen kaupungin läpi ja katselimme samalla maisemia. Vähän kaupungin ulkopuolella huomasimme juustotehtaan ja kävimme sen yhteydessä olevassa myymälässä maistelemassa juustoja (hyviä!). Maria ostikin yhden palan. Tankkasimme myös ja ostimme taas vähän naposteltavaa. Siitä matka jatkui Port Campbell National Parkiin (joku 60 km?), josta alkoivat Great Ocean Roadin päänähtävyydet. Ensin oli Bay of Islands, sellainen hieno näköalapaikka. Siellä kuten muissakin oli hienoja jyrkkiä rantakallioita ja muita kivimuodostumia, välissä hiekkarantoja, sininen meri, isot aallot jne. Siitä vain kivenheiton päässä oli London Bridge. Se oli sellainen sillan muotoinen kalliomuodostelma. Kaikki nuo muodostelmathan ovat syntyneet aikojen kuluessa eroosion (meri) seurauksena. Jyrkkiin rantakallioihin on ensin muodostunut ikään kuin ”lahtia” pehmeämpien kivilajien kuluessa ja kovemmat ovat jääneet niemiksi. Sitten tämmöisen niemen keskiosa on kulunut ja lopulta on muodostunut aukko, jolloin se näyttää sillalta. Sitten edelleen kulumisen seurauksena silta sortuu, jolloin jäljelle jää vain pylväs (apostoli). Pylväätkin sortuvat ja kuluvat joskus pois. Eroosiovauhti on n. 2 cm vuodessa. London Bridge oli siis sellainen siltamainen muodostuma. Se oli jokin aika sitten sellainen kaksoissilta, mutta toinen silta romahti. Se oli kuitenkin ihan hieno. Kävimme muutamalla paikalla sitä ja muuta maisemaa katsomassa. London Bridgeltä ajettiin jonkin matkaa eteenpäin ja saavuttiin niille eilisille apostoleille. Ne olivat siis sellaisia pylväsjutskia. Niitä on alun perin ollut 12 ja siitä nimikin (Twelve Apostles) johtuu. Nykyään niitä on alle 10 (en muista tarkkaa määrää), koska osa on sortunut. Ihan hieno paikka se joka tapauksessa oli. Kävimme taas muutamalla look outilla niitä katselemassa. Ihan sen paikan lähellä oli seuraava, Gibson steps. Paikassa on alun perin ollut hieman portaan näköiset kalliomuodostumat ja niitä on sittemmin paranneltu (rakennettu oikeat portaat). Ja portaita pitkin pääsee alas rantaan. Oli tosi kiva katsella maisemaa myös alhaalta rannalta. Ilma oli lauantaina pilvinen ja vähän viileä, mutta onneksi ei satanut.
Kaikkien näiden jälkeen vaihdettiin kuskia (minä ajoin siis) ja ajettiin vähän pidemmän aikaa. Lavers Hillissä kävimme yhdessä infokahvilassa kysymässä alueelta löytyvistä kävelyreiteistä. Paikalla ollut mies neuvoi meille muutaman kivan reitin. Poikkesimme siis reitiltämme hieman ja lähdimme ajamaan pienempää tietä hieman sisämaahan päin. Sieltä toivoimme löytävämme hienoja kävelymaastoja. Varsinaisesta Great Ocean Roadistakaan emme missaisi mitään hienoa, koska ohittamamme pätkä oli vaan metsässä kulkevaa tietä, jossa ajoimme jo edellisenä päivänä, eikä siellä ollut mitään liian erikoista. Tämä ”ylimääräinen” kierroksemme oli varmaan jotain 50 km. (Saman verran olisi ollut toistakin kautta.) Ajoimme ensin Triplet Fallsille. Kävelimme siellä sellaisen parin kilometrin lenkin. Reitti kulki rehevässä sademetsässä ja näimme myös valtavia puita. Vesiputous tietysti oli lenkin kohokohta. Se oli hieno. Nimensä mukaisesti se koostui kolmesta putouksesta, jotka yhtyivät alhaalla. Seuraavaksi ajoimme Beauchamp Fallsille. Sielläkin kävelimme muutaman kilometrin lenkin vesiputoukselle ja takaisin. Sielläkin maasto oli rehevää ja vesiputous hieno. Maasto oli mäkistä; mennessä oli hirveästi alamäkeä, tullessa ylämäkeä. Lähistöllä olisi ollut vielä kolmas vesiputous tai vastaavaa, mutta meillä alkoi olla niin nälkä, että päätimme jatkaa matkaa. Viimeiset 20 kilometriä ennen varsinaiselle Ocean Roadille takaisin pääsyä piti ajaa aika hurjaa tietä pitkin. Se oli hiekkatie ja tosi mäkinen ja mutkainen. Keskinopeus oli sillä pätkällä varmaan alle 40 km/h! Ja pieni automme likaantui vähän…siitä ei onneksi veloiteta ekstraa.
Takaisin isommalle tielle päästyämme meillä oli vielä kymmenisen kilometriä Apollo Bayhin. Siellä saimme sitten vihdoin ruokaa (söin pizzaa) ja tankkasimme myös. Sen jälkeen lähinnä ajeltiin. Vaihdoimme kuskia ja Maria ajoi tällä kertaa hienon maisemapätkän Apollo Baysta Torquayhin. Ajoimme ja ihailimme maisemia. Emme tainneet juurikaan enää pysähdellä. Sen hienon pätkän jälkeen alkoi hämärtää. Oli ihan hyvä, että ehdimme ajaa sen valoisan aikaan, sekä maisemien että mutkaisen tien takia. Geelongissa tankkasimme vielä kerran ja vaihdoimme kuskia. Minä ajoin sitten pimeällä Melbourneen. Motarilla oli ihan hyvä ajaa. Ajoimme kerran väärään paikkaan vähän ennen keskustaa, mutta saimme sen hyvin oikaistua. Keskustassa ja siellä parkkipaikalle, mihin meidän piti auto jättää, osasimme yllättävän hyvin. Olimme monessa kohtaa vähän pihalla ja piti muutaman kerran arpoa mihin mennään, mutta kertaakaan emme ajaneet harhaan! Tiedä sitten oliko se taitoa vai tuuria… :). Autolle paikan löydettyämme kävelimme hostellille. Veimme kamat huoneeseen ja kävimme suihkussa. Sitten käväisimme kaupassa hakemassa vähän ruokaa. Ilta meni hostellilla syödessä, netissä jne. Menimme melko ajoissa nukkumaan, väsytti.

Great Ocean Road 1

Perjantai 31.8.2007

Perjantaina aloitimme pienen kahden päivän road trippimme. Olimme sopineet auton vuokrauksen edellisenä aamuna valmiiksi. Heräsimme ajoissa, heitimme vaatteet päälle yms., pakkasimme roippeemme ja kävimme aamupalalla. Jo yhdeksältä olimme alakerrassa, jossa tapasimme meille auton tuoneen miehen. Tarkastimme auton, allekirjoittelimme muutaman paperin ja hoidimme muut viralliset jutut. Ja mies neuvoi miten pääsemme kaupungista ulos, mihin palautamme auton jne. Automme oli sellainen pieni vaalea kolmiovinen manuaalivaihteinen Huyndai. Maksoimme siitä 50 dollaria päivältä (sis. vakuutuksen) ja tietty kuluttamamme bensan. Maria aloitti ajamisen, koska on ajanut Australiassa ennenkin. Isosta kaupungista ulos pääseminen oli ohjeista huolimatta melko haastavaa…ja vielä kun on vasemmanpuoleinen liikenne ja outo auto… Menimme kerran väärään suuntaan, mutta saimme virheen korjattua melko hyvin. Motarille päästyämme ei sitten ollut enää ongelmia. Helppohan suoralla tiellä on ajaa…
Tarkoitus oli siis ajaa kuuluisalle Great Ocean Roadille (tie Victorian etelärannikolla) ja sitä pitkin sen toiseen päähän, yhteensä noin 350 kilometrin päähän, käydä katselemassa kaikkia hienoja juttuja matkalla, yöpyä toisessa päässä ja ajaa seuraavana päivänä takaisin ja katsella lisää juttuja. Ajoimme ensin motoria pitkin Geelongin kaupunkiin, joka on noin 75 km:n päässä. Ajoimme vaan sen läpi ja jatkoimme n. 25 km Torquayn pikkukaupunkiin, josta Great Ocean Road varsinaisesti alkaa. Kävimme siellä tankkaamassa ja ostamassa pikkuisen evästä. Vaihdoimme myös kuskia, eli minä ajoin siitä eteenpäin! Ensimmäistä kertaa tässä maassa… Olihan se vähän outoa. Mutta ei niin vaikeaa kuin olin kuvitellut. Vasemmalla puolella ajaminen sujui ihan kohtalaisesti. Vaikeinta oli varmaan auton hallitseminen, kun kaikki jutut olivat eri puolella kuin Suomessa. Vaihdekeppiä piti käyttää vasemmalla kädellä, vilkku oli ratin oikealla puolella ja pyyhkijät vasemmalla! Tuli varmaan sata kertaa laitettua pyyhkijät päälle, kun yritti näyttää vilkkua…
Torquaysta ajoimme pienen Anglesean kaupungin läpi Aireys Inletiin, jossa kävimme näköalapaikalla ja katsomassa majakkaa. Maisema oli hieno; jyrkkiä rantakallioita, hienohiekkaisia rantoja, sininen meri… Seuraavaksi matka jatkui Lorneen (n. 35 km Torquaysta), jossa kävimme ensin Teddy’s lookoutilla. Sinne päästäksemme piti ajaa tosi jyrkkää mäkeä ylös. Auto jaksoi sen juuri ja juuri kavuta ykkösvaihteella… Näkymä sieltä oli taas hieno. Sieltä näki hienosti tien ja miten se kiemurtelee ihan rannassa. Näköalapaikan jälkeen ajoimme melko lähellä olevalle vesiputoukselle (Erskine Falls). Kävelimme parkkipaikalta aika tosi monta porrasta alas paikalle, josta putouksen näki. Se oli ihan hieno putous rehevän sademetsän keskellä. Lornesta matka jatkui Apollo Bayhin (n. 45 km), jossa oli tarkoitus mennä taas katsomaan yksi lookout. Emme kuitenkaan menneet parkkipaikkaa pidemmälle, koska alkoi sataa. Näimme maisemaa kuitenkin jonkun verran tieltäkin. Tämä taisi olla ainoa kerta kun sade pahasti yllätti. Päivä oli hyvin vaihteleva; välillä paistoi, välillä vähän satoi, suurimmaksi osaksi oli pilvistä. Tuuli oli kauhean kova! Mulla oli onneksi riittävästi vaatetta, niin ei päässyt kylmä tulemaan. Sateen suhteen olimme onnekkaita tuota yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Pieni sade yllätti aina vain silloin, kun istuttiin autossa.
Pysähdyimme Apollo Bayssa ja kävimme siellä syömässä kivassa pienessä ravintolassa. Kävimme myös kaupassa ostamassa illaksi ja aamuksi ruokaa. Kuskiakin vaihdoimme. Tie Torquaysta Apollo Bayhin oli tosi upea. Tie kulki aivan rannassa ja maisemat olivat mahtavat. Tie oli myös hyvin vaihteleva ajaa; se oli tosi mutkainen ja mäkinen. Paljon yli 50 km/h ei voinut ajaa. Mutkista oli kyllä tosi hyvät varoitusmerkit, joten ne pystyi melko hyvin ennakoimaan. Apollo Baysta jatkoimme matkaa Cape Otwayta kohti. Tie kulki nyt hetken keskellä sankkoja metsiä. Poikkesimme siellä tieltä parinkymmenen kilometrin verran ja kävimme katsomassa Cape Otwayn majakan. Lonely Planetista saimme käsityksen, että majakassa käyminen maksaa reilut 10 dollaria. Ajattelimme käydä katsomassa paikkaa ulkopäin vaan, jottei tarvitsisi maksaa. Paikan päällä sitten selvisi, että koko alueelle ei pääse maksamatta. Pulitimme sitten sen 11,50, koska olimme sinne asti jo ajaneet. Alueelle oli majakka ja muutama muu rakennus. Ne muut eivät olleet mitään kummoisia. Majakka kuitenkin oli ihan hieno ja ylhäältä oli hienot näköalat. Kävimme katsomassa paikan aika nopeasti, koska se sulkeutui 25 minuutin kuluttua saapumisestamme.
Seuraavaksi ajoimme suoraan Great Ocean Roadin ehkä kuuluisimmalle paikalle, eli Twelve Apostles-muodostumalle, jonne oli vielä matkaa joku 60 km. Halusimme ennättää sinne katsomaan auringonlaskun. Tie sinne kulki enimmäkseen hieman sisämaassa metsän keskellä, tosin ajoittain se poikkesi ihan rantaan. Ehdimme ajoissa. Ilma oli kuitenkin sen verran pilvinen, ettemme auringonlaskua nähneet. Paikka oli kuitenkin joka tapauksessa melko vaikuttava ja päätimme tulla seuraavana päivänä ihailemaan sitä uudestaan päivänvalossa. Sieltä lähtiessämme oli jo pimeää, joten ajoimme vaan määränpäähämme Warrnambooliin (vaihdoimme vielä kerran kuskia eli minä ajoin). Sinne oli matkaa vielä joku 70 km (?). Pimeällä ajaessa piti olla tarkkana, että huomasi käännökset jne. Saavuimme määränpäähämme joskus seitsemän-kahdeksan maissa. Menimme Lonely Planetista katsomaamme hostelliin ja otimme huoneen sieltä. Hostelli oli ihan hyvä ja siisti. Huoneessamme ei sattunut olemaan ketään muita kuin me. Siellä oli ihan lämmin, kun oli hyvä peitto ja lämmitin päällä. Hostellissa oli ihan hyvät yleiset tilat ja tosi iso tv. Majoittauduttuamme teimme syötävää ja katsoimme sitten leffan Actually Love (tai minä ja muutama muu katsoimme, Maria teki muuta, koska oli nähnyt sen jo monta kertaa). Se oli sellainen romanttinen komedia, jossa oli mm. Hugh Grant. Leffan jälkeen menimme nukkumaan.

sunnuntai 9. syyskuuta 2007

Shoppailua, rannalla, syömistä…

Torstai 30.8.2007

Heräsimme melko ajoissa, kahdeksan maissa, jotta ehtisimme isolle aamupalalle ennen yhdeksää. Saimme syötyä riittävästi, vaikka monet jutut olivatkin jo loppuneet (aamupala oli 7-9). Aamupalan jälkeen meikkailimme vielä ja lähdimme sitten ulos. Ilma oli jälleen aurinkoinen ja lämmin, vaikka tuuli olikin melko kova. Menimme ensin sillä ilmaisella ratikalla Queen Victoria Marketille eli markkinoille siis. Kuljeskelimme siellä ympäriinsä ja katselimme mitä kaikkea sieltä löytyi. Ja löytyihän sieltä vaikka mitä; vaatteita, kenkiä, koruja, matkamuistoja, ruokaa, hedelmiä, vihanneksia jne. Taisin ostaa magneetin ja haalarimerkin :). Ostimme lähtiessämme vielä tosi hyvät smoothiet, joita hörpimme matkalla seuraavaan paikkaan. Etsimme ratikkapysäkin ja oikean ratikan ja lähdimme St. Kildaan, joka on Melbournen rantakaupunginosa. Melbournessa ei ole ihan niin paljoa rantoja kuin vaikka Perthissä tai Sydneyssä, mutta kyllä niitä jokunen löytyy. St Kildan ranta oli ihan kivannäköinen, ei mikään hurjan iso, mutta ranta kumminkin. Kävelimme ensin yhtä pääkaduista, josta ei löytynyt mitään erikoista, rantaan päin. Sitten kuljeskelimme rannan lähellä olevassa puistossa, jossa oli paljon palmuja. Löysimme myös leikkipuiston, jossa oli keinut ja piti sitten mennä hetkeksi keinumaan :). Puistosta kävelimme rantaan ja rantaa pitkin eteenpäin aina toiseen päähän saakka. Rannalla oli paljon korjaustöitä menossa, ne vähän häiritsivät maisemaa, mutta oli se silti ihan kiva ranta. Istuimme siellä myös hetken paistattelemassa päivää. Rannasta kävelimme pienen huvipuiston ohi (joka valitettavasti oli kiinni) jälleen eräälle kadulle, jossa oli paljon pieniä kivoja kauppoja, ravintoloita ja kahviloita. Kiertelimme siinä hetken. Löysimme myös ainakin 3 kakkukauppaa, jotka olivat täynnä tosi herkullisen näköisiä kakkuja! Kävimme sitten yhdessä niistä… Pienen kiertelyn jälkeen lähdimme takaisin keskustaan ratikalla.
Kiertelimme keskustassa ympäriinsä, poikkesimme muutamissa kaupoissa (ostin hameen) ja katsastimme parit ostoskeskukset. Ostoskeskukset olivat tosi isoja ja hienoja (osa vanhempia, osa modernimpia). Muutenkin keskustassa oli ihan mukava pyöriä. Kaupat alkoivat kuitenkin mennä hiljalleen kiinni, joten lähdimme vaeltelemaan takaisin hostellille päin. Vaihdoimme vaatteet ja lähdimme syömään. Kävelimme joen rantaan ja sitä pitkin eilen bongaamaamme ostoskeskukseen ja siellä japanilaiseen ravintolaan. Rannassa oli kivan näköistä pimeällä, kun näki kaikki kaupungin valot jne. Ennen ravintolaan menemistä törmäsimme myös sellaiseen jännään taidenäyttelyyn. Emme menneet sinne sisään, mutta ulkona näimme sellaiset hassut vauva-autot, joilla sai ajella…?! Ravintola oli tosi mukava. Se oli sisustukseltaan hyvin japanilainen ja tarjoilijatkin olivat kimonoissa. Sieltä oli hienot näköalat joelle. Söin teriyaki-kanaa, joka oli tosi hyvää. Kun mahat olivat täynnä, otimme läheiseltä ratikkapysäkiltä ratikan ja menimme Fitzroy-nimiseen kaupunginosaan. Tai olimme ensin vähän väärässä ratikassa, mutta lippujen tarkastaja auttoi meitä :). Fitzroy on yksi Melbournen baarikaupunginosista. Torstai-iltana siellä ei ollut mikään kummoinen meininki, mutta oli siellä silti ihan mukaa kävellä ja katsella. Kävimme myös yhdessä kivassa pikkubaarissa (The Bar with no Name). Ostimme breezerit, juttelimme ja istuimme ikkunan vieressä katselemassa menoa ulkona. Joskus puolen yön maissa palasimme ratikalla keskustaan ja menimme hostellille nukkumaan.

Melbourneen…ulkoilua ja musikaali

Keskiviikko 29.8.2007

Aamulla oli tosi aikainen herätys (puolen kuuden maissa). Puolen seitsemän maissa piti jo lähteä junalla lentokentälle. Olimme siellä n. 45 minuuttia ennen lentoa, joka lähti 7.45. Kentällä kaikki sujui tosi helposti taas. Lähtöselvitys, turvatarkastuksen läpi, Maria osti kahvin ja sitten suoraan koneeseen. Lento kesti vaan 1,5 tuntia. Meikkailtiin koneessa vasta ja tehtiin vähän suunnitelmia tuleville päiville. Melbournen päässä nappasimme tavarat mukaan ja menimme sellaisella lentokenttäbussilla keskustaan. Siellä etsimme ensin hostellimme ja veimme tavaramme sinne. Se oli ihan mukavannäköinen paikka. Huoneet olivat suht siistit ja lämpimät, vessat ja suihkut samoin. Yhteiset tilat (keittiö jne.) olivat myös ihan ok. Netti löytyi, samoin telkkari, pesukoneet, kattoterassi jne. Aamupala kuului hintaan. Joinain päivinä sai muutakin ruokaa ilmaiseksi (esim. pannaria tai pastaa). Hostelli järjesti jonkin verran myös kaikkea toimintaa, mm. kaupunkikierroksia, pubikierroksia ja retkiä futismatseihin. Emme kuitenkaan tulleet läheskään kaikkea mahdollista käyttäneeksi, koska kaikkeen ei ollut aikaa.
Tavarat vietyämme lähdimme vähän tutkimaan kaupunkia. Löysimme ihan hostellimme läheltä pari tosi mukavaa pientä kujaa, jotka olivat täynnä kahviloita ja ravintoloita. Kävimme yhdessä paikassa syömässä. Söin sellaisen lämpimän leipäsysteemin. Oli tosi hyvää ja paikka oli muutenkin kiva, henkilökunta ystävällistä jne. Syömisen jälkeen kävelimme läheiselle Federation Squarelle. Kävimme infopisteessä hakemassa muutaman esitteen ja kartan ja ihailimme aukiolla ja lähistöllä olevia rakennuksia. Sitten kävelimme Yarra-joen rantaan ja jatkoimme matkaa rantaa pitkin. Rannassa oli tosi mukava kävellä, se oli sellaista puistoaluetta. Siellä oli hurjan paljon lenkkeilijöitä ja myös paljon soutajia joella. Ilmakin oli aurinkoinen ja melko lämmin. Vähän ajan päästä ylitimme joen siltaa pitkin ja menimme vaeltelemaan Botanical Gardensiin. Paikka oli Melbournessakin tosi kaunis ja kiva. Suuri puisto, paljon kauniita puita, pensaita, kukkia, lampia jne. Sielläkin oli sellainen kaktuspaikka niin kuin Sydneyssä, kiinalainen puutarha, kalifornian kasveja jne. Kävimme siellä myös kahvilla/limpparilla mukavassa kahvilassa lammen rannassa. Siellä oli mustia joutsenia niin kuin Perthissäkin! Puistokierroksen jälkeen yritimme mennä katsomaan lähellä olevaa vanhaa parlamenttitaloa, mutta alueelle ei valitettavasti päässyt jos ei mennyt opastetulle (ja maksulliselle) kierrokselle. Katselimme sitä sitten vain aidan takaa. Menimme sitten sen sijaan matkailijan raamatun (Lonely Planet-kirja) ohjaamana katsomaan läheistä Shrine of Remembrance muistomerkkiä. Se on rakennettu Ensimmäisessä maailmansodassa kuolleiden muistoksi. Se oli aika massiivinen ja hieno ”rakennus”. Ylhäältä parvekkeelta oli ihan hienot näkymät yli kaupungin. Siellä hetken kierreltyämme kävelimme puiston läpi takaisin joen rantaan ja näimme matkalla mm. hienon esiintymislavan ja hurjasti soutuvenevajoja. Kävelimme joen rannassa nyt kaupunkia kohti. Joen rannassa meni pari mukavaa kävelykatua, joita pitkin oli kiva kävellä. Sieltä löytyi myös ostoskeskus ja paljon kauppoja, ravintoloita, kahviloita ja baareja. Edelleen eteenpäin käveltyämme tulimme Crown kasinolle ja kävimme siellä vähän katselemassa meininkiä. Kasino oli tosi iso ja varsinaisten pelialueiden lisäksi sieltä löytyi, hieno hotelli, elokuvateattereita, ravintoloita jne. Eli se oli sellainen varsinainen viihdekeskus. Sieltä lähdimme kävelemään takaisinpäin. Menimme sillan yli ja kävelimme myös joen toista puolta.
Hostellille päästyämme kävimme suihkussa, vaihdoimme hienommat vaatteet, meikkasimme ja laittelimme ja lähdimme sitten teatteriin. Kaupungin keskustaan kiertävä ilmainen ratikka oli jo lopettanut ajamisen, joten jouduimme kävelemään. Matka ei kuitenkaan onneksi ollut kovin pitkä. Princess Theatre oli tosi hieno ja olimme onneksi ottaneet hienommat vaatteet mukaan, koska kaikilla muillakin oli. Kävimme lunastamassa lippumme ja sen jälkeen kipaisimme nopeasti läheisessä ravintolassa syömässä pizzaa. Sitten takaisin teatterille ja musikaalista nauttimaan. Ja nauttimista se olikin, The Phantom of the Opera, jota olimme katsomassa, oli nimittäin todella hyvä. Näyttelijät/laulajat ja tanssijat olivat hyviä, samoin puvut, lavastus, musiikki jne. Pidin myös itse tarinasta. Ilta oli siis kaikin puolin loistelias. Teatterin jälkeen menimme yhteen kivannäköiseen ravintolaan juomaan drinkit. Ne olivat tosi hyvät, mutta myös melko kalliit. Niissä oli useampaa viinaa/likööriä, tuoreista hedelmistä puristettua mehua, niitä itse hedelmiä jne. Niiden nautiskelun jälkeen kävelimme hiljalleen takaisin hostellille, jossa olimme joskus yhden aikaan kai.

lauantai 8. syyskuuta 2007

Blue Mountains

Tiistai 28.8.2007

Maria oli tiistain töissä, joten vietin päiväni jälleen itsekseni. Koko päivä vierähti retkellä Blue Mountainsilla (Sydneystä parin tunnin ajo sisämaahan). Heräsin aikaisin ja minut haettiin jo 7.30 kämpän edestä. Kiertelimme reilun tunnin kaupungissa ja noukimme ihmisiä reissuun mukaan. Se oli siis sellainen ”opastettu” tour, jossa oli mukana n. 20 ihmistä (ympäri maailmaa). Hengailin lähinnä yhden saksalaisen tytön kanssa. Kaupungista ulos päästyämme ajelimme tunnin verran länteen (sisämaahan) päin. Sitten oli aamuteen aika. Pysähdyimme sellaisessa taukopaikassa Nepean-joen varrella. Sitten jatkoimme matkaa taas tunnin verran. Seuraava pysähdys oli paikassa, missä oli aboriginaalien kalliokaiverruksia tms. Opas kertoili siellä niistä ja kaikesta muustakin mm. kasveista ja elukoista. Pieni hetki tämän jälkeen oli pysähdys ensimmäisellä näköalapaikalla (Evans lookout). Sieltä oli tosi hienot maisemat; jylhiä vuoria ja metsää lähinnä. Siellä myös näki, mistä nimi Blue Mountains tulee; maisema näytti todella vähän siniseltä usvan takia. Sininen väri johtuu auringon säteistä, jotka heijastuvat ilmassa olevista pienistä öljypisaroista, joita paikalliset puut (mm. eukalyptukset) tuottavat. Look outilla tuuli kamalasti. Tuuli oli koko päivän melko kova vaikka muuten päivä oli kaunis ja aurinkoinen. Vuorilla oli vähän viileämpi kuin kaupungissa, muttei kuitenkaan kovin kylmä. Ensimmäisen näköalapaikan jälkeen ajoimme seuraavalle, josta näki taas hienoa maisemaa. Siitä kävelimme pienen lenkin kolmannelle. Sieltä näki kauniin vesiputouksen (Wentworth Falls). Sitten ajelimme parin pienen kaupungin läpi seuraavaan paikkaan. Siellä menimme sellaisella kaapelikärryllä vuorelta alas laaksoon. Näimme Three Sistersin (kuuluisa kalliomuodostuma) ja taas yhden vesiputouksen (Katoomba Waterfall). Alhaalla kävelimme pienen lenkin sademetsässä. Oli tosi rehevää! Lenkin päätteeksi tulimme sellaisella junavaunulla laaksosta ylös. Rata oli kuulemma maailman jyrkin, parhaimmillaan 52º! Oli siis kokonaisuudessaan ihan hieno sessio ja maisemat olivat tietysti upeat. Ylhäällä kävelimme vielä yhdelle näköalapaikalle, josta näki putouksen kokonaisuudessaan. Kaiken tämän jälkeen ajoimme yhteen pieneen ja idylliseen vuoristokaupunkiin Leuraan lounaalle. Ostettiin sen saksalaistytön kanssa patongit ja syötiin ne ulkona auringossa. Oli ihan tosi hyvät (patongin välissä paljon kanaa, salaattia, avokadoa, kurkkua, soossia…)! Käytiin vielä ostamassa suklaata jälkkäriksi. Lounaan jälkeen ajelimme tunnin verran eräälle leirintäalueelle, jossa näimme luonnonvaraisia kenguruja. Yhdellä oli poikanenkin pussissa. Nämä olivat isoimpia kenguruita, jotka olen tähän mennessä täällä nähnyt. Alueelle mennessä ja tullessa tie oli todella mutkainen ja mäkinen; kunnon vuoristotie siis. Sieltä selvittyämme ajelimme taas hetken aikaa. Teimme lopuksi bussilla pienen kierroksen Sydneyn vuoden 2000 olympialaisten kisakylässä. Se oli ihan mukava paikka nähdä. Siitä kuski vei ja jätti meidät laiturille, josta menimme lautalla Parramatta-jokea pitkin keskustaan. Lauttamatka oli mukava, oli kiva katsella maisemia. Keskustasta kävelin taas hiljalleen poispäin ja muutamassa kaupassakin pyörähdin. Menin Mariaa vastaan Market Cityn ostoskeskukseen ja sieltä kävelimme yhdessä kämpälle. Ilta meni syödessä, pakkaillessa jne.
Sydney oli iso (4 miljoonaa asukasta) ja ihan hieno ja kiva kaupunki. Siellä olisi varmasti tekemistä vaikka kuinka pitkäksi aikaa, mutta aikaa vain ei tällä kertaa ollut tämän enempää. Mutta näin varmasti ainakin kaikki hienoimmat jutut…?!

Manly ja keskusta

Maanantai 27.8.2007

Marialla oli maanantaina pitkä päivä koulussa, joten vietin päiväni yksin. Heräsin taas samoihin aikoihin kuin muinakin aamuina ja lähdin itseni valmiiksi saatuani junalla keskustaan. Sieltä hyppäsin lauttaan, joka vei minut Manlyyn. Lauttamatka kesti puolisen tuntia ja oli tosi mukava. Oli kiva katsella hienoja maisemia mereltä päin. Ilmakin oli taas loistava, yhtä hieno kuin sunnuntaina. Manly on sellainen merellinen kaupunginosa keskustan pohjoispuolella, merenlahden toisella puolen. Sinne saavuttuani katsastin lauttalaiturin puoleisen rannan ja kävelin sitten pääkatua pitkin valtamerenpuoleiselle rannalle. ”Keskustassa” oli kiva kävelykatu ja joitain kauppoja, kahviloita, ravintoloita jne. Se oli oikein kivannäköinen pikku”kylä”. Jätskinkin siinä kävellessäni söin. Ranta oli myös hieno. Kävelin rantaa pitkin ja sitten sellaista rantatietä toiselle rannalle. Oli tosi mukava kävellä, kun oli kiva ilma ja hienot maisemat, vähän kuin sunnuntainakin. Siellä toisen rannan lähellä kävin myös kävelemässä sellaisessa niemenkärjessä pienen kierroksen. Istuskelin, ihailin maisemia ja paistattelin päivää välillä. Takaisin käveltyäni kiertelin muutamissa kaupoissa siinä pääkadulla. Sitten kävin satamassa Subwayssa syömässä. Sen jälkeen palasin lautalla takaisin keskustaan.
Kaupungissa kävelin hiljalleen keskustan läpi kämpälle päin. Kuljeskelin keskustan ostoskatuja (lähinnä George Street ja Pitt Street), kävin muutamissa kaupoissa, katsastin parit ostoskeskukset, ihailin muutamia hienoja rakennuksia ja söin juustokakun jälkiruoaksi. Keskustassa oli kyllä kauppoja vaikka muille jakaa. Ja kivoja sellaisia. Ja hienoja ostoskeskuksia. En tällä kertaa kuitenkaan ollut varsinaisesti shoppailureissulla. Lähinnä vain kiertelin ja katselin ja ihmettelin. Kävelin lopuksi Marian koululle ja odotin hetken, että heidän luentonsa loppui. Kävelimme siitä sitten yhdessä kämpälle. Pesimme illalla pyykkiä, laittelimme iltapalaa jne.

Rantoja, Chinatown ja Darling Harbour

Sunnuntai 26.8.2007

Heräsimme taas aamulla suht ajoissa (ennen yhdeksää?) ja kun olimme valmiita, lähdimme junalla ja bussilla Bondi Beachille, joka on Sydneyn suosituin ja kuuluisin ranta. Ja olihan se ihan mukavannäköinen biitsi. Siitä kävelimme noin 5 kilometrin lenkin rannikkoa pitkin. Lenkki kulki Bondilta kallioisemman niemenkärjen kautta Tamarama Beachille, edelleen Bronte Beachille ja lopuksi Coogee Beachille. Reitti oli tosi kiva ja maisemat hienot; hienohiekkaisia rantoja lahtien perukoissa kallioisempien niemenkärkien välissä. Vesi oli kirkasta ja hiekka valkoista. Myös ilma oli ihana; aurinkoinen ja lämmin. Rannalla olisi varmaan pystynyt makoilemaan bikineissäkin, niin kesäinen ilma oli, mutta meillä ei siihen nyt ollut aikaa. Pysähdyimme tosin kävelyn aikana välillä paistattelemaan päivää ja ihailemaan maisemia, kerran istuimme vähän pidemmän aikaa eräässä niemennokassa.
Coogeelta tulimme bussilla keskustaan päin. Kävelimme Chinatownin (lähinnä kiinalaisia ravintoloita ja putiikkeja) läpi Darling Harbouriin, joka on sellainen mukava satama-alue. Siellä oli joku Malesia-tapahtuma. Kiertelimme siellä vähän ja söimme myös. Sitten menimme itse satamaan istuskelemaan ja syömään jätskiä. Sitten kiertelimme siellä vielä hetken. Siellä oli paljon kahviloita, ravintoloita ym. meren rannassa, tosi mukavannäköistä. Siltaa pitkin pääsi puolelta toiselle. Se tuntui olevan suosittu ajanviettopaikka, mitä en kyllä yhtään ihmettele. Takaisin mennessämme katselimme läpi sellaisen valokuvanäyttelyn, jossa oli kuvia eri puolilta maailmaa. Ne olivat suurimmaksi osaksi ympäristöaiheisia. Muutamat olivat tosi upeita. Satamasta kävelimme jälleen Chionatownin läpi, ostimme pienet leivoksentapaiset yhdestä putiikista ja vaelsimme kämpälle. Ilta meni syödessä ja leffaa (Mr and Mrs Smith) katsellessa. Varasin myös itselleni retken Blue Mountainsille tiistaiksi.

Botanical Gardens, Opera House, Harbour Bridge…

Lauantai 25.8.2007

Heräsimme aamulla yhdeksän maissa. En nukkunut liian hyvin; huone oli melko kylmä ja ilmapatjani oli vähän liian täysi. Tilanne parani jo seuraavana yönä. Tyhjensin patjaa vähän ja otin toisen peiton. Maria myös näytti, miten lämmitin toimii… Aamutoimien jälkeen lähdimme kävelemään Marian kampukselle ja menimme siellä niiden salille ja kävimme jumpassa. Matkalla näin vähän kaupunkia (kampus ei ole kovin kaukana keskustasta) ja kampusta. UTS:n (University of Technology Sydney) city-kampus oli hyvin erilainen kuin omani Perthissä. Se oli sellainen iso ja korkea ja ei-niin-kaunis rakennus. Pieni sisäpiha löytyi. Ei tosin mikään ihme, että kampus on sellainen kuin on; se on keskellä kaupunkia. Sali oli ihan jees. Itse en varmaan siellä kävisi, jos asuisin Sydneyssä, jumppavalikoima ei nimittäin ollut valtavan laaja. Maria käykin enemmän salilla… Jumppa oli sellainen aika perus aerobictunti, ihan jees. Jumpan jälkeen kävimme suihkussa jne. Sitten lähdimme yhteen toiseen asuntolaan, jossa oli jonkinlainen kansainvälinen tapahtuma. Siellä oli kokkauskisa, esityksiä jne. Ruokia sai maistella ilmaiseksi. Söimme luonaan siis siellä. Erilaisia ruokia oli paljon, osa tosi hyviä, osa vähän mielenkiintoisempia. Katsoimme myös muutaman esityksen ja kiertelimme ympäriinsä. Tapahtuma oli asuntolan katolla ja sieltä oli hyvät näköalat. Paikka siis oli tosi kiva.
Syömisen jälkeen kävimme kämpän kautta heittämässä ylimääräiset vehkeet pois. Sitten lähdimme junalla keskustaan. Kävimme ensin kävelemässä Botanical Gardenissa, suomeksi siis kasvitieteellisessä puutarhassa, joka oli tosi hieno ja iso puisto. Siellä oli paljon kaikennäköisiä hienoja puita, puskia ja kasveja. Ruusuja ja muutamia muita juttuja ei näin talvisaikaan kasvanut, mutta kyllä siellä silti monet jutut kukoistivat. Kaktusosasto oli tosi kiva. Kävelimme puiston läpi sellaiseen niemenkärkeen, josta oli hienot näköalat oopperatalolle ja Harbour Bridgelle, Sydneyn varmaan kuuluisimmille maamerkeille. Ja näkymä oli kyllä hieno ja vaikuttava. Kävelimme sitten rantaa pitkin oopperatalolle ja katselimme sitä myös lähempää. Sitten kiertelimme vähän The Rocks nimisessä kaupunginosassa, joka on kai Sydneyn vanhimpia. Siellä olisi ollut markkinat, mutta valitettavasti ne menivät juuri kiinni, kun pääsimme sinne. Kävelimme sitten keskustaan päin ”pääkatua” (George Street) pitkin. Löysimme mukavannäköisen baarin (nimeltään 333) ja kävimme siellä juomassa yhdet. Se oli tosi mukavannäköinen paikka, tyylikkäästi sisustettu. Hetken juteltuamme ja ne yhdet juotuamme lähdimme kämpälle päin. Menimme bussilla ja matkalla Maria näytti ja kertoili kaikista kivoista paikoista. Kiva kun oli ”opas” mukana! Bussista jäätyämme kävimme vielä kaupassa ennen ”kotiin” menoa. Perille päästyämme söimme vähän ja lähdimme sitten vielä käymään yhden Marian kaverin bileissä. Tapasin siellä lisää Marian kavereita. Emme kuitenkaan olleet siellä kovin kauaa. Tulimme hyvissä ajoin takaisin suunnittelemaan Melbournen reissua ja nukkumaan.
Sää oli koko päivän kaunis ja melko aurinkoinen ja suht lämminkin.

Reissuun!

Perjantai 24.8.2007

Kävin heti aamusta rpm:ssä Canningtonissa. Sen jälkeen kävin nopeasti kotona syömässä ja vaihtamassa kamppeet. Sitten pitikin jo juosta luennolle. Luennon jälkeen käväisin kotona pakkaamassa loput tavarat, tekemässä eväät, vaihtamassa vaatteet jne. Sitten pitikin jo lähteä lentokentälle. Jackie vei minut sinne. Kentällä kaikki sujui helposti; check-in, turvatarkastuksen läpi, hetki odottelua ja koneeseen. Lento Sydneyyn kesti nelisen tuntia. Söin ensin ja sitten meinasin lukea koulujuttuja, mutta nukahdin. Nukuin varmaan puolet matkasta. Lopussa ehdin ja jaksoin vähän lukeakin. Sydneyn päässä kaikki sujui myös hyvin nopeasti; tavarat vaan mukaan ja kentältä ulos. Olin perillä kymmenen jälkeen illalla. Sydneyssä oli pimeää ja satoi vettä. Ensivaikutelma ei siis ollut liian loistava (onneksi se seuraavana päivänä parani). Menin junalla lentokentältä Central-asemalle ja sieltä toisella junalla Redferniin, jonka lähellä Maria asuu. Mariahan siis opiskelee Lappeenrannassa ja on nyt Sydneyssä vaihdossa. Tavattiin ennen vaihtoon lähtöä pari kertaa ja nyt on sitten tutustuttu paremmin. Junamatka ei kestänyt kovin kauaa. Sydneyn junat olivat jonkun verran vanhempia kuin täällä Perthissä ja siksi ei niin hienoja. Maria tuli kaverinsa Moyn kanssa asemalle vastaan. Käveltiin siitä sitten Marian kämpälle jutskaillen kaikenlaista. Maria asuu koulun asuntolassa noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä kampukselta. Kämppä oli hyvin samantyylinen kuin omamme täällä, tosin kaksikerroksinen. Tapasin muutaman Marian kämppiksen. Asetuin taloksi, syötiin vähän ja käytiin nukkumaan.