torstai 13. joulukuuta 2007

6.päivä: Gorgeous Katherine Gorge and Edith Falls

Torstai 29.11.2007

Edelleen sai nukkua hieman pidempään…herätys oli 6, aamupala 6.30 ja liikkeelle lähdettiin 7.30 tienoilla. Ajoimme ihan lähellä olevalle Katherine Gorgelle, joka on joen kuluttama rotko. Siellä sai mennä melomaan, sellaiselle risteilylle tai vain olla ja rentoutua. Päätin mennä melomaan muutamaan muun kanssa. Lähdimme liikkeelle heti kahdeksan maissa kun saavuimme paikalle. Saimme kanootit, melat, pelastusliivit ja vastaavat ja muutamia ohjeita. Sitten lähdimme melomaan jokea ylös. Meloin kaksikkoa Emilien kanssa. Kanootti ei ollut paras mahdollinen, mutta kyllä sillä eteenpäin pääsi. Se meinasi kääntyä vähän turhan herkästi. Meloimme rotkossa niin pitkälle kuin pääsimme. Maisema oli tosi upea; molemmilla puolilla kohosivat kallioseinät, paikoitellen jyrkästi. Kivet ja kalliot olivat hienoja. Paikoitellen näkyi pieniä hiekkarantoja. Kasvillisuus oli melko rehevää. Ja pohjalla oli joki, jossa meloimme. Rotkon ”lopussa” menimme pienelle hiekkarannalle ja rantauduimme. Kävelimme siellä vähän ja kävimme katsomassa hienoja maisemia. Joki siis ikään kuin ”loppui” kyseiseen kohtaan. Siinä oli kivikkoa ja sitten se myöhemmin taas jatkui toisessa rotkossa. Kävimme sitä toista rotkoa katsomassa. Se oli vielä jyrkkäseinäisempi kuin ensimmäinen. Mutta sinne asti emme siis kanooteilla päässeet. Kävellen näimme kuitenkin aika paljon. Pienen lenkin jälkeen uimme hiekkarannalla. Uiminen oli ihanaa ja vesi lämmintä. Polskuttelun jälkeen piti hiljalleen suunnata takaisin. Meloimme samaa hienoa reittiä hiljalleen. Palasimme rantaan yhdentoista maissa noin kolmen tunnin reissun jälkeen ja palautimme välineet. Odotimme, että muut palaavat risteilyltä ja menimme sitten syömään lounasta läheiselle piknikalueelle (leipää ja kaikkia ”jämiä”).
Sitten hyppäsimme bussiin. Kävimme kylän keskustassa tankkaamassa ja ostin jätskin. Sitten ajoimme tunnin verran Edith Fallsille. Se oli mukava pienehkö järvi/lampi, jossa oli pieni kaunis vesiputous ja rehevää kasvillisuutta rannoilla. Kävimme lammessa uimassa. Vesi oli tosi lämmintä, suorastaan kuumaa! Syvemmällä ja myös lähellä vesiputousta se oli vähän virkistävämpää. Melkein tunnin pulikoinnin jatkoimme matkaa. Darwiniin oli vielä kolmisen tuntia matkaa. Ajoimme alkuun pari tuntia ja pysähdyimme sitten ”Crocodile Dundee” pubissa, jossa pääsi vähän jaloittelemaan, käymään vessassa, juomaan jotain kylmää jne. Sitten ajoimme taas jonkun aikaa ja pidimme tankkaus/jaloittelutauon. Viimeiseltä taukopaikalta oli vain reilun puolen tunnin ajo Darwiniin. Sinne saavuttuamme meidät pudotettiin hostellin eteen. Heitimme hyvästit muutamille ihmisille, jotka eivät reissua enää jatka. Heitimme tavarat huoneeseen (olin samassa Emilien, Maggien ja Natalien kanssa) ja menimme käymään netissä. Sitten hyppäsimme altaaseen uimaan. Hostellissa oli mukava ja melko iso uima-allas keskellä, kiva baari/ravintola, nettimahdollisuus ja vastaavat ja ihan hyvät huoneet. Uimisen jälkeen käväisimme suihkussa, otimme vielä Hyedyn mukaan ja lähdimme syömään. Meidän reissun heittäneet ihmiset saivat ilmaista ruokaa yhdessä melko lähellä olevassa baarissa/ravintolassa. Kävimme siellä syömässä, ruoka oli ihan hyvää ja tosiaan ilmaista! Sen jälkeen tapasimme sattumalta keskustassa reissullamme olleen amerikkalaisen pariskunnan, otimme heidät mukaamme ja menimme hostellimme baariin. Siellä oli myös muita kanssamme reissun heittäneitä. Istuimme siellä jonkin aikaa, joimme muutaman ja juttelimme. Joskus yhdentoista maissa lähdimme hiljalleen nukkumaan. Sitä ennen piti kuitenkin vielä pakkailla, laitella kuvia koneelle jne.

5.päivä: Kuuluisa pubi ja uimista

Keskiviikko 28.11.2007

Saimme nukkua pitkään, herätys oli vasta 5.30 :). Kuuden maissa söimme aamupalaa ja noin tuntia myöhemmin olimme bussissa ja lähdimme jälleen ajamaan eteenpäin. Ajoimme noin 1,5 tuntia ensimmäiseen pysähdyspaikkaan. Matkalla pysähdyimme kerran auttamaan jotain miestä, jolta oli rengas puhjennut. Ja näimme maastopalon savua. Alicesta pohjoiseen ajaessa maasto on ollut edelleen karua, muttei ihan sellaista aavikkomaista. Termiittipesiä on näkynyt ihan hurjan paljon. Ensimmäinen pysähdys oli yhdellä huoltsikalla, pidettiin vessa/kahvitauko. Kahvilassa oli parissa terraariossa muutama käärme ja lisko. Tauon jälkeen ajettiin pari tuntia. Sitten pysähdyttiin kuuluisassa Daly Watersissa. Se oli hyvin pieni ja kuollut kylä, jossa oli kiva, outo ja kuuluisa baari. Siellä oli kaikkea jännää…varvassandaalipuu, rekkarilaattakokoelma, ihmisten lahjoittamia rintsikoita ja joitain muuta vaatteita ja kaikkia muitakin epämääräisiä esineitä. Sieltä löytyi myös mukava uima-allas. Kävin alkuun muutaman tytön kanssa uimassa. Sitten ostin kylmän siiderin. Söimme pubin ulkoalueella myös lounaan (hamppareita). Oli ihan mielenkiintoinen visiitti ja vähän mukavampi pidempi tauko. Lounaan jälkeen matka jatkui. Ajoimme taas pari tuntia seuraavaan paikkaan, joka oli Mataranka (never-never-land). Siellä oli semmoinen mukava rehevä alue, jossa kasvoi palmuja ja vastaavaa ja jossa oli muutama kiva pieni lampi. Pääsimme siellä uimaan taas. Vesi oli mukavan lämmintä ja kirkasta. Uimme sellaisessa pienessä lammessa, josta pääsi jokea pitkin uimaan vähän molempiin suuntiin. Oli oikein kivaa. Vietimme siellä tunnin pari. Sitten hyppäsimme jälleen bussiin ja ajoimme vielä pari tuntia Katharineen, jossa kävimme ensin kylän keskustassa kaupassa ja ajoimme sitten leirintäalueellemme, joka oli samanlainen taas kuin aikaisemmat. Purkasimme taas tavarat ja autoimme illallisen alulle (lähinnä pilkkomalla vihanneksia). Sitten vain istuskelimme ulkona ja rentouduimme. Jonkin ajan päästä saimme ruokaa (riisiä, lihakastiketta ja vihanneksia). Illalla tuli vielä istuskeltua ulkona ja höpöteltyä. Joskus kymmenen-yhdentoista maissa käytiin suihkussa ja mentiin nukkumaan. Raahasimme taas patjat ulos ja nukuimme pihalla. Nyt illalla saimme katsella hienoa ukonilmaa jossain kaukaisuudessa, näimme hienoja salamoita. Katharinessa huomasi jo selvästi, että ilmasto alkaa muuttua. Aletaan olla kaukana Alicesta ja Keski-Australian kuumuudesta ja kuivuudesta ja lähempänä Darwinin trooppisia alueita, jossa on kuumaa ja kosteaa. Sadekausi on siellä alkamassa piakkoin. Tosiaan illalla oli välillä vähän pilvistä ja näimme salamat kaukaisuudessa. Aamulla huomasi kosteuden, kun hiukset olivat ihan pörrössä. Lämmin on edelleen. Yöllä makuupussi meinasi olla liikaa. Maisema on myös muuttunut hiljalleen selvästi vihreämmäksi.

4.päivä: Uudestaan matkaan… mm. Devils Marbles

Tiistai 27.11.2007

Taas järkyttävän aikainen herätys…4.40…valmiiksi, kamat kasaan, aamupalaa…lähtö 5.40. 9 päivän tourimme koostuu ikään kuin kolmesta erillisestä tourista. 3 päivän kierros Ulurulla jne. on nyt ohi. Nyt lähdimme uudelle reissulle, 3 päivää Darwiniin, osittain uusien ihmisten ja uuden kuskin kanssa. Nyt matkaan lähtijöitä oli 22, joista me 10 heitimme edellisen reissun yhdessä. Eli uusia ihmisiä oli sitten loput. Uuden kuskin nimi oli Horty, joka oli ihan mukava tapaus. Eli nyt kun lähdimme ikään kuin uudelle reissulle, menimme ensin taas toimistolle hoitamaan ”check-inin”. Sitten lähdimme matkaan. Pohjoiseen menevät raskaat autot punnittiin kaupungista ulos mennessä…älkää kysykö miksi. Ajoimme puolisen tuntia kauriin kääntöpiirille, jossa pidimme pienen tauon ja kävimme vähän kuvaamassa maahan piirrettyä valkoista viivaa, tienviittaa ja vastaavaa… J. Sen jälkeen olimme sitten virallisesti tropiikissa. Matka jatkui pari tuntia Ti Treelle, joka oli sellainen taukopaikka, jossa pidimme pienen tauon. Edelleen ajettiin varmaan reilu tunti Barrow Creekin sähkötysasemalle, jossa käytiin vähän ihmettelemässä vanhoja rakennuksia. Ja taas jatkettiin matkaa…seuraava nopea tauko oli hassulla huoltoasemalla nimeltä Wycliffe Well, joka oli oikeasti ufo paikka. Siellä oli kaikkia ufojuttuja piirrelty seiniin, löytyi ufo-olioiden patsaita jne. Siitä ajettiin vielä puolisen tuntia ja saavuttiin Devils Marblesille, joka on sellainen kivi/kalliomuodostuma. Saimme vaellella siellä jonkun aikaa ja räpsiä kuvia. Se oli ihan hieno; aika laajalla alueella paljon isoja kiviä, osa melko pyöreitä, monet sillai jännästi toistensa päällä… Söimme siellä myös lounaan (piirakkaa, salaattia). Sitten jatkoimme matkaa. Seuraava pysähdys oli reilun tunnin päästä. Pysähdyimme ensin pienessä kaupungissa ja kävimme kaupassa, siitä jatkoimme lähellä olevalle Mary Ann Dam:ille, joka oli sellainen pieni lampi/järvi. Pääsimme siellä uimaan! Olimme siellä pari tuntia; uimme, makailimme auringossa jne. Vesi oli vähän sameaa, mutta oikein virkistävää. Se oli melko lämmintä. Sitten ajoimme vielä tunnin verran yöpymispaikkaamme, sellaiselle karjatilalle Tennant Creekissä. Meillä oli siellä samanlainen leiri kuin aikaisemmissakin paikoissa. Autoimme laittamaan illallisen alulle. Sitten suurin osa ihmisistä meni tilalla olevaan pikkuiseen pubiin, jossa oli halpaa juomaa (ja kylmää)! Meille näytettiin siellä vähän myöhemmin myös sellainen slideshow karjatilan elämästä, mikä oli ihan mielenkiintoinen. Sen jälkeen söimme illallista (kanaa, perunoita, vihannessysteemiä, kaikki grillattu). Illallisen jälkeen tuli vielä istuttua ja juteltua ulkona. Tilan eläimet, kengurut, vuohet, kalkkunat ja vastaavat viihdyttivät meitä pitkin iltaa. Ilma oli samanlainen kuin aikaisempinakin päivinä (eli kuuma, päivällä näkyi tosin muutama pilvi, mutta se ei lämpötilaan juuri vaikuta). Illallakin oli vielä lämmin. Kuu oli edelleen upea. Näimme myös tosi hienon tähtitaivaan. Joskus kymmenen maissa tuli käytyä suihkussa ja mentyä nukkumaan. Paikassa ei ollut swageja, mutta raahasimme patjat teltasta pihalle ja nukuimme taas ulkona makuupusseissa. Heräsin aamuyöllä siihen, että oli kylmä…?!

3.päivä: Aivan mielettömän upea King’s Canyon

Maanantai 26.11.2007

Herätys oli taas julman aikaisin; 4.30. Taas nopeasti valmiiksi, vähän ruokaa mahaan, leiri kasaan ja matkaan. Lähdimme 5.30 maissa kohti King’s Canyonia. Matka ei ollut pitkä. Kävimme siellä vielä vessassa, täyttelimme vesipullot, saimme muutamia ohjeita jne. Sitten meitä odotti reilun 6 kilometrin lenkki. Pari päätti kävellä lyhyemmän lenkin, koska toinen oli vielä vähän kipeä, toisella jalassa jotain ongelmaa. Me muut lähdimme oppaamme johdolla pitemmälle kävelylle. Aloitimme aamun viileydessä. Aika nopeasti ilma siitä taas lämpeni (ja kuumeni), kun aurinko nousi koko ajan ylemmäs. Reitti ei jälleen ollut ihan helppo, alku varsinkaan, muttei mikään mahdoton. Maasto oli hyvin kivikkoista ja paikoin jyrkkää. Pysähdyimme melko usein kuvaamaan, juomaan tai vastaavaa. Oppaamme myös kertoi meille paljon kaikenlaista paikasta, kasveista ja vastaavista. Lenkki oli aivan mielettömän upea, hurjan hienoja juttuja nähtiin. King’s canyon on kanjoni ? vuorijonossa keskellä Keski-Australian autiomaata. Se on ihan oikeasti canyon, joka on halkeamasta syntynyt. Joen kuluttama kanjoni on gorge. Joten esin. Grand Canyon ei oikeasti ole canyon vaan gorge. En tiedä, onko suomen kielessä tällä kahta eri sanaa… King’s canyon oli pohjalta ihan kuiva paria lammikkoa lukuun ottamatta, kasveja siellä oli jonkin verran. Pohjalta sitten kohosivat korkeat kallioseinämät molemmin puolin. Kallioiden päällä oli runsaasti tilaa kävellä. Vuoret kanjonin ympärillä ovat muistaakseni muutamia satoja metrejä korkeita. Itse kanjoni oli jo vaikuttava. Lisäksi siellä ylhäällä oli paljon hienoja kalliomuodostelmia. Täälläkin kalliot ja hiekka ovat hyvin punaisia, edelleen siitä rautaoksidista johtuen. Reitin alussa kiipesimme kanjonin ”suun” kohdalta toiselle puolelle ylös kanjonin seinämän päälle. Se oli kaikkien rankin osuus. Kivikkoiset ja jyrkät ”rappuset”, jotka piti kiivetä, korkeutta taisi olla ainakin 100 metriä. Sen jälkeen kävelimme siellä ylhäällä kanjonin toista puolta eteenpäin. Näimme parista paikkaa kanjonin koko komeudessaan. Kävelimme läpi kivien ja kallioiden ja hienojen kivimuodostelmien. Näimme mm. amfiteatteri-nimisen paikan, joka todella vähän näytti siltä mitä nimi kertoo. Sitten reitin keskivaiheilla kävelimme portaita ja vuoren seinämää alas kanjonin pohjalle, The garden of eden-nimiseen paikkaan. Pohjalla oli pari lammikkoa ja vähän kasvillisuutta korkeiden kallioseinien keskellä. Kalliot olivat hienot. Pidimme alhaalla hieman pidemmän tauon ja mutustelimme vähän keksejä. Sitten kiipesimme toista puolta ylös, pääosin sinne rakennettuja portaita pitkin (tämä oli siis ihan virallinen kävelyreitti, koko alue on kansallispuistoa). Toisella puolella ylhäällä näimme The lost cityn. Näkymä oli kuin iso suklaalevy, jossa palojen väliset raot ovat vain suuremmat…ja suklaa siis kiveä… Jatkoimme matkaa. Taas näimme muutaman kerran kanjonin koko komeudessaan. Ja niitä kiviä ja kallioita… Ihan lopussa piti sitten luonnollisesti tulla taas sieltä ylhäältä alas. Kokonaisuudessaan meillä meni hieman reilu 3 tuntia koko reitin kiertämiseen pysähdyksineen.
Parkkipaikalla huilasimme hetken, joimme, kävimme vessassa jne.
Sitten hyppäsimme bussiin ja lähdimme ajamaan poispäin… :(. Lopullisena suuntana oli jälleen Alice Springs. Ajoimme ensin noin 2,5 tuntia ensimmäiseen pysähdyspaikkaan. Monet nukkuivat…itse kirjoittelin taas… Ensimmäisellä tauolla saimme lounasta (täytettyjä pitaleipiä). Oli myös mahdollisuus käydä kaupassa ja vessassa. Sitten taas ajettiin tunti-pari ja pidettiin pieni tauko. Ja vielä pari tuntia… Saavuimme Alice Springsiin vähän ennen viittä. Kirjauduimme hostelliin, veimme tavarat huoneeseen, laitoimme vähän pyykkiä pesuun, kävimme uimassa (ihanaa…), suihkussa ja laittelimme itsemme valmiiksi. Seitsemän maissa tapasimme kaikki hostellin respassa ja lähdimme yhteen pubiin/ravintolaan yhdessä syömään. Paikka oli ihan mukava ja ruoka hyvää. Ja oli kiva kokoontua yhdessä syömään. Ihan kaikki eivät jatka Darwiniin, joten muutamille piti sitten heittää hyvästit. Tulimme takaisin kymmenen maissa. Pakkailuun ja kuvien koneelle laitteluun meni vielä jonkun aikaa. Kello oli jo lähellä puoltayötä kun ehdimme nukkumaan.

2.päivä: Auringonnousu ja kävelyä Ulurulla

Sunnuntai 25.11.2007

Herätys tuli vähän turhan aikaisin…3.45! Ei auttanut muu kuin laittaa itsensä valmiiksi, laittaa tavarat kasaan ja lampia sitten aamupalalle (muroja, leipää…). 4.45 lähdimme ajamaan jälleen kansallispuistoon, jälleen Ulurulle, nyt katsomaan auringonnousua. Ihmisiä oli jälleen tosi paljon ja taas tuli todettua, ettei se auringonnousu ihan niin mahtava ollut kuin mitä ihmiset hehkuttavat. Toki hieno se kyllä oli, muttei mitään super-erityistä. Lähinnä auringon noustessa ja laskiessa näkee, miten kallion väri muuttuu. Ayers rock ja muutkin muodostelmat ja myös hiekka on täällä tosi punaista. Punaisuus johtuu rautaoksidista, se on siis ruostetta… Ihan aamulla oli vähän viileä, piti vetää pitkähihaista päälle, mutta nopeasti se siitä lämpeni ja loppujen lopuksi päivä oli taas aurinkoinen ja hyvin lämmin.
Auringonnousun jälkeen ajoimme lähemmäs kiveä. Mahdollisuus oli kävellä Ulurun ympäri tai kiivetä sen päälle. Kiipeäminen ei kuitenkaan onnistunut, koska se oli suljettu liian kovan tuulen takia. Se voidaan myös sulkea jos on liian kuuma, yli 36 astetta (kuten eilinen Kata Tjutan kävelykin). Myös sade, märkyys tai aboriginaalien tapahtumat voivat sulkea sen. Voi olla, etten joka tapauksessa olisi kiivennyt, aboriginaalit eivät nimittäin halua, että sen päälle kiivetään, koska se on heidän pyhä paikkansa. Eihän kukaan Euroopassakaan kiipeile kirkkojen seinillä tai vastaavaa… Kiipeäminen ei olisi ollut ihan helppoa myöskään, loivinkin seinämä (josta kiivetään) on aika jyrkkä. Siinä on sellainen köysi, josta vedetään itseä ylös samalla kävellessä. Koko joukko siis käveli Ulurun ympäri, lenkki oli reilu 9 km. Tällä kertaa maasto oli helpompi, hyvä polku ja aivan tasaista. Ayers rock oli kyllä hieno. En ole ennen tiennytkään, että siinä on niin paljon hienoja ja mielenkiintoisia koloja, muodostelmia, luolia ja vastaavaa. Kaukaa kun sitä katsoo, se näyttää aika tasaiselta, mutta totuus oli tarua ihmeellisempi. Upeaa oli siis kävellä ja katsella sitä niin läheltä, jopa koskettaa. Kaikissa paikoissa ei saanut valokuvata, koska ne olivat aboriginaalien pyhiä paikkoja. Tätä nykyähän aboriginaalit omistavat paikan jälleen (se palautettiin heille 1985), mutta ikään kuin ”vuokraavat” aluetta hallitukselle, jotta turistit voivat mennä sinne. Paikkaa kuitenkin hallinnoivat ja hoitavat aboriginaalit ja valkoiset yhdessä. Eli siis hienoa oli. Ja lämmin. Ja kärpäsiä jonkin verran. Tapasin myös pari suomalaista pariskuntaa reitillä!
Kävelyn jälkeen kävelimme vielä pikkuisen pätkän kuskimme kanssa ”opastetusti” eli hän kertoi meille taas kaikenlaista paikasta. Sitten ajoimme läheiseen vierailukeskukseen, jossa oli kerrottiin enemmän aborginaaleista, heidän kulttuuristaan, Ulurusta jne. Siellä oli myös taidetta, matkamuistomyymälä ja vastaavaa. Sieltä palasimme noin tunnin kiertelyn jälkeen leiripaikalle, jossa söimme lounaan (itse koottuja kanahamppareita). Lounaan jälkeen kuski heitti osan porukasta (tekivät vain kahden päivän reissun) kylään. Me muut jäimme siivoilemaan. Kun kaikki oli valmista, varmaan joskus yhden pintaan, hyppäsimme bussiin, heitimme hyvästit Ulurulle ja lähdimme ajamaan seuraavaa kohdetta, Kings Canyonia kohti.
Ajoimme ensin tunnin verran ja pysähdyimme hetkeksi. Sitten hetki ajelua ja pidimme pienen kuvaustauon tien varressa, josta näkyi Mount Connor ja yksi suolajärvi. Taas ajelua joku tunti ja sitten pysähdyimme keräämään polttopuita illaksi. Ja taas matka jatkui… Yhteensä ajoimme sellaiset 5 tuntia. Monet nukkuivat matkalla. Itse lähinnä kirjoittelin tätä ja laitoin parin ihmisen kuvia kameroista muistitikuille. Perillä käväisimme pienessä kaupassa ja tankkaamassa ja menimme sitten leirintäalueelle, joka oli hyvin samanlainen kuin edellinen paikkamme, hieman karumpi ehkä. Autoimme ensin vähän keittiöhommissa, jotta oppaamme sai päivällisen alulle. Ja nuotio sytytettiin. Sitten oli vähän ihan vapaata hengailuaikaa. Kävin suihkussa pesemässä päivän pölyt pois. Kiipesimme läheiselle kukkulalle katsomaan auringonlaskua. Ja sitten vaan istuimme ja juttelimme.
Jonkin ajan päästä pääsimme syömään. Saimme nuotiolla padoissa haudutettuja ruokia; perunamössöä, vihanneksia ja kahta laatua kanaa. Oli hyvää. Ruoan jälkeen tuli vielä istuskeltua keittiössä ja myös ulkona nuotion ääressä. Kokeilimme soittaa naapurileirin oppaan didjeridoota. Ei ollut ihan helppoa, mutta aika monet onnistuivat saamaan aikaan ihan ok äänen. Ja pari ihmistä maistoi saman häiskän löytämiä toukkia, joita aboriginaalit syövät. Oli ihan mukavaa, mutta pakko oli mennä aika ajoissa (kymmenen pintaan) nukkumaan, koska oli taas aikainen herätys tiedossa. Kömmimme swageihimme ja nukahdimme jälleen kirkkaan tähtitaivaan ja täydenkuun alla.

Tourille… 1.päivä: Kamelilla ratsastusta, Kata Tjuta ja auringonlasku Ayers Rockilla

Lauantai 24.11.2007

Piti herätä jo viiden maissa. Laittelin itseni valmiiksi, pakkailin loputkin tavarat ja kävin syömässä aamupalaa. Kuuden maissa olin pihalla odottamassa. Bussimme tuli ja hyppäsimme sisään muutaman muun kanssa ja matka saattoi alkaa. Meitä oli alkuun 12 ja kuski Kirstey. Itseni ja Emilien lisäksi mukana oli aussi Jonathan, brittityttö Hyede, vähän vanhempi amerikkalainen lomaileva pariskunta, 3 reissussa olevaa saksalaista, 2 vaihdossa ollutta saksalaista Madeleine ja Natalie ja vielä yksi saksalainen. Ihan mukavia tapauksia monet. Menimme ensin Adventure toursin toimistolle hoitamaan mahdolliset maksut ja hoitamaan pari paperijuttua. Mun piti vuokrata makuupussi. Sitten lähdettiin matkaan.
Ajoimme ensin tunnin verran eräälle kamelifarmille. Katselimme ympärillemme ja 5 dollaria maksamalla pääsi kokeilemaan kamelilla ratsastamista (pieni kierros pihalla). Kokeilimme Emilien kanssa ja se oli ihan hauskaa. Ajattelin kyllä, että meillä olisi ollut aikaa tehdä joku tunnin ratsastusretki… mutta ei ollut. Hetken ihmettelyn jälkeen jatkoimme matkaa. Ajoimme puolisentoista tuntia seuraavaan pysähdyspaikkaan, joka oli huoltsikka, missä tankkasimme. Taas ajelua joku 1,5 tuntia ja olimme seuraavassa pysähdyspaikassa sellaisella karjatilalla. Sieltä sai ostettua vähän viiniä illaksi. Sitten vielä ajelua pari tuntia ja saavuimme määränpäähämme Yalaran kylään. Ajoimme koko matkan autiomaassa, jota koko Keski-Australia on. Koko maan pinta-alasta muistaakseni 70 % on aavikkoa. Eli hiekkaa riitti ja maisema oli melko karua. Pelkää hiekka-aavikkoa näkemämme ei kuitenkaan ollut; jonkin verran siellä kasvoi heinikkoa, pieniä puskia ja puita. Eli itse asiassa oli yllättävän vihreää, vehreämpää kuin olin kuvitellut. Tosin tilanne ei ollut täysin normaali, koska alueella oli vasta äskettäin satanut ennätyspaljon. Ilma oli aurinkoinen ja kuuma, joku 35 varmaan. Matka meni jutellessa, maisemia katsellessa ja vähän torkkuessa. Alice Springsistä Yalaran kylään oli muutama sata kilometriä matkaa.
Perillä kylässä, joka on Uluru-Kata Tjuta National Parkin kupeessa, menimme leirintäalueellemme, jossa tulisimme yöpymään. Se oli aika iso alue, jossa oli ikään kuin telttakyliä. Niissä oli sellaisia ihan pysyviä telttarakennelmia (vähän kuin pieniä mökkejä, sängyt kahdelle) useita. Lisäksi löytyi keittiö”rakennus”, jossa oli katto pään päällä ja verkkoseinät, pöydät ja penkit, jääkaappi, tiskipaikka, jopa leivänpaahdin. Grilli- ja nuotiopaikatkin oli. Keskellä aluetta oli melko iso rakennus, jossa olivat vessat ja suihkut. Söimme siellä ensin lounasta (voileipiä erilaisten täytteiden kera). Sitten odottelimme hetken, että kuskimme kävi hakemassa kylän ”keskustasta” 11 ihmistä lisää joukkoomme mm. brittiläisen ja amerikkalaisen vaihtaritytön, muutamia aasialaisia jne. Kun kaikki olivat koolla, lähdimme kansallispuistoon ja siellä ajoimme ensin Kata Tjutalle, joka tunnetaan myös nimellä Olgas. Se oli sellainen samanlainen valtava kalliomuodostuma oli Ulurukin (Ayers Rock), tosin vähän eri näköinen ja eri tavalla muodostunut. Uluru on yksi yhtenäinen iso kallio, Kata Tjuta koostuu useammasta pienemmästä vierekkäin olevasta kalliosta. Iso ja vaikuttava se oli kuitenkin. Oppaamme kertoili meille (nyt ja myös esim. matkalla bussissa) kaikenlaista faktaa ja fiktiota paikoista, niiden synnystä, historiasta jne. Kata Tjutalla kävelimme sellaisen noin 7 kilometrin lenkin, Valley of the Winds-hike nimeltään. Menimme siellä niiden kallioiden väleissä ja osittain päällä. Maasto oli aika pahaa, hyvin kivikkoista, paikoitellen jyrkkää. Reitti ei siis ollut ihan helppo. Mutta maisemat olivat hyvin palkitsevat. Kivimuodostelmat olivat upeita, ja myös niiden väliset ”laaksot”. Lämmin oli ja vettä kului litrakaupalla. Veden lisäksi täällä pitää näin kesällä muistaa aina aurinkorasva, hattu ja aurinkolasit. Meillä meni reitin kävelemiseen muistaakseni pari-kolme tuntia.
Kävelyn jälkeen ajoimme Ulurulle katsomaan auringonlaskua. Siellä oli ihan tosi monta muutakin bussia ja hirmuisesti ihmisiä! Kunnon turistimesta siis… Nautimme alkuun vähän kuohuviiniä ja keksejä dippien kera. Sitten katselimme auringonlaskun. Se oli ihan hieno, muttei niin upea ja mahtava kuin olin luullut. Auringon mentyä mailleen hyppäsimme bussiin ja kävimme ensin kylässä viemässä yhden tytön lääkärille, joka voi tosi pahoin, kärsi varmaan nestevajauksesta… Sitten palasimme leiripaikalle. Siellä laitoimme pikaisesti päivällisen pystyyn yhteisvoimin, kuten toureilla aina ruoat, siivoukset ym. hoidetaan. Melko nopeasti saimmekin sitten ruokaa (pihviä, perunajutskaa, salaatteja) ja hyvää oli. Syömisen jälkeen piti tietysti siivoilla ja sitten pääsi suihkuun. Ihanaa oli käydä pesulla kuuman päivän jälkeen. Ja hiekan keskellä kun kulkee koko päivän, tuntuu, että joka paikka on hiekassa illalla. Pesujen jälkeen kaikki painuivat nukkumaan yhdeksän-kymmenen maissa, kaikki olivat tosi väsyneitä. Osa ihmisistä, jotka halusivat, nukkuivat niissä ”teltoissa”. Opas kuitenkin suositteli meille ulkosalla nukkumista ja sen moni (kuten minä) tekikin. Nukuimme sellaisissa perinteisissä australialaisissa swageissa. Swag on sellainen vahvasta vedenpitävästä kankaasta tehty pussi, jossa on patja (ihan kunnollinen) sisällä. Se piti rullata auki ja avata ja vetää päällimmäinen kangas sivuun. Sitten vaan makuupussi siihen patjalle, makuupussiin ja unten maille. Jos yöllä kylmä tai sade yllättää, sen päällikankaan voi vielä vetää päälle. Pääpuolessa on myös sellainen ”läppä”, jonka voi vetää naamalle jos siltä tuntuu. Nyt yökin oli kuitenkin sen verran lämmin, että makuupussi riitti hyvin. Shortseissa pystyi olemaan koko illan. Ötökätkään eivät kiusanneet. Ulkona oli tosi kiva nukkua ja katsella tähtitaivasta ja täysikuuta ennen nukahtamista (tosin siinä ei kestänyt kuin hetki).

Kasveja, elukoita, ostoksia…

Perjantai 23.11.2007

Nousin ylös vähän ennen kahdeksaa. Laittelin itseni valmiiksi ja kävin aamupalalla (sisältyy hostellin hintaan, tosin se oli melkein pelkkää paahtoleipää). Yhdeksän maissa olin valmis lähtemään ulos. Ilma oli yhtä aurinkoinen ja lämmin kuin eilenkin. Lähdin ensin käymään Desert parkissa. Se on noin 2,5 kilometrin päässä, joten vuokrasin pyörän, koska käveleminen olisi kestänyt turhan kauan. Poljin siis sinne karun kauniita maisemia katsellen. Siellä maksoin pääsymaksun ($14) ja menin sisään alueelle. Heti ensin sain sellaisen pienen kaulaan ripustettavan ”soittimen” ja kuulokkeet. Puistossa oli monessa paikassa sellaisia pisteitä, joissa oli laatta ja siinä numero. Kun numeron näppäili laitteeseen, kuuli selostuksen siitä tietystä paikasta. Eli siellä siis pystyi kuljeskelemaan omaan tahtiin ja silti oli melkein kuin opas mukana. Kätevää. Kiersin paikan läpi ja kuuntelin kaikki selostukset (niitä oli joku 30). Puistossa oli esitelty erilaisia aavikkomaisemia, esim. joki-, hiekka- ja metsäalueita. Siellä oli sitten luonnollisesti aavikon kasveja opaskyltteineen ja joitain eläimiä, erityisesti paljon lintuja. Siellä oli myös sellainen”talo”, jossa oli liskoja, käärmeitä, joitain pikkunisäkkäitä jne. Eräänlainen infokeskus löytyi myös ja sellainen sali, missä näytettiin filmejä. Lähellä olevat kalliot näkyivät paikkaan hyvin. Puisto oli ihan mukava. Kierroksen jälkeen (meni joku pari tuntia) ostin mehujään ja käväisin matkamuistomyymälässä mitään ostamatta. Sitten poljin takaisin kaupunkiin ja kävin Subwayssä syömässä.
Syömisen jälkeen polkaisin keskustan laidalla olevaan Reptile centeriin. Maksoin ensin ($10) ja pääsin sisään. Siellä oli juuri jokin aika sitten päättynyt sellainen matelijoiden esittely, jossa niitä pääsi myös koskemaan. Paikan hoitaja oli kuitenkin niin mukava, että kysyi, haluaisinko nähdä ne. Toki halusin. Hän näytti sitten sellaisen 4-metrisen, kymmenkiloisen boan ja sain pidellä sitä. Samoin pitelin sellaista jännää vähän kämmentä isompaa liskoa. Räpsittiin muutamat kuvat, kiitin ja lähdin sitten katsomaan kaikkea muuta mitä siellä oli. Paikassa oli paljon erilaisia liskoja ja käärmeitä. Pari söpöä kirkkaanvihreää sammakkoakin löytyi. Vetonaulana siellä oli sellainen nelimetrinen krokotiili! Ihan mielenkiintoisia olivat kaikki. Kiertelin siellä tunnin verran ja lähdin sitten palauttamaan polkupyöräni, joka oli lainassa vain puoli päivää.
Kävelin sitten heti takaisin kaupunkiin ja menin kiertämään sen ostoskadun läpi. Ostin jätskin ja muutaman pienen matkamuiston. Sitten kävelin ”joen” rantaan ja sitä pitkin vähän matkaa ja sen yli ja päädyin botanical gardeniin. Se oli aika erilainen kuin kaikki muut tähän asti näkemäni vastaavat paikat (Perthissä, Sydneyssä, Melbournessa, Christchurchissä…). Se oli täynnä aavikon kasveja, jotka eivät maailman hienoimpia ole. Se oli melko pieni myös. Mutta silti ihan jees paikka. Kävelin toiseen päähän ja siellä kiipesin sellaiselle kukkulalle, josta oli kivat näköalat kaupunkiin ja ympäröivään autiomaahan. Sitten kävelin puistossa vielä hetken. Seuraavaksi kävelin kauppaan ostamaan vähän iltapalaa ja evästä huomiselle. Sitten palasin hotellille.
Kävin taas iltauinnilla. Tapasin altaalla ranskalaisen Emilien, joka on lähdössä samalle tourille kanssani. Uinnin jälkeen käväisin suihkussa ja sitten nopeasti netissä. Söin vielä vähän iltapalaa. Sitten palasin huoneeseen, pakkailin valmiiksi ja kirjoittelin tätä. Kello alkaa olla puoli yksitoista. Nyt äkkiä nukkumaan, huomenna on tosi aikainen herätys.

Reissuun!

Torstai 22.11.2007

Edellisen illan ja yön häsäys jatkui aamulla. Piti aamutoimien jälkeen vielä imuroida huone, heittää loput tavarat laukkuihin ja ”viimeistellä” kaikki. Kävin viemässä loput tavarat, mistä halusin eroon, common roomille. Ostin pahvilaatikon ja pakkasin sinne loput tavarat, mitkä jäivät matkalaukusta yli. Piti sitten käydä postissa lähettämässä se kotiin. Ei se ihan halpaa ollut, vaikka laitoin meriteitse, joka on halvin (ja hitain) vaihtoehto. Hitaus ei onneksi haittaa, koska laittelin sinne kesävaatetta ja sellaista mitä ei heti Suomessa tarvitse. Lisäksi lähetin hienommat vaatteet Marialle Sydneyyn sitä balettia varten, mitä mennään katsomaan. En muuten reissussa niin hienoja tarvitse, eikä ne oikein olisi mahtuneet edes. Sydneyssä voin sitten reissun lopuksi heittää pyyhkeen jonnekin, jolloin ne mahtuvat mukaan. 1,5 kilon paketti Sydneyyn ei ollut hirvittävän kallis, ihan kohtuuhintainen.
Olin valmis sopivasti vähän ennen puolta yhtätoista, jolloin eräs nainen toimistolta tuli tarkastamaan siisteyden, ottamaan avaimet jne. Kaikki oli ok ja homma kävi tosi nopeasti. Sitten odottelin hetken, ennen kuin Jackie oli valmis. Sitten lähdimme lentokentälle. Ajoimme ensin kansainvälisen terminaalin lähellä olevaan firmaan, jonka kautta lähetin matkalaukkuni Suomeen. Siinä sai jonkun aikaa kirjoitella kaikkia papereita jne. ennen kuin homma oli selvä. Se laukku painoi 35 kiloa! Ja ei ollut siksi ihan halpa, mutta eipä voi mitään…pakko tavarat on kuitenkin kotiin saada. Siinä oli kaikkien joululahjatkin. Laukku saapuu Helsinki-Vantaalle samana päivänä kuin minä itse tai vähän aiemmin. Kun se homma oli selvä, Jackie heitti minut kotimaan terminaaliin ja tuli mukanani jopa lähtöselvitykseen, turvatarkastuksen läpi aina lähtöportille saakka (kotimaan terminaalissa mahdollista). Oli kiva kun oli seuraa, ei tarvinnut odottaa yksin. Kentällä kaikki sujui tosi hyvin ja ripeästi.
Lento meni vähän väsyneissä tunnelmissa. Se kesti reilu pari tuntia (aikaero puoli tuntia). Söin ensin. Sitten kävin katselemaan, mitä tekisin Alice Springsissä illalla ja seuraavana päivänä, mutta olin kyllä ihan puoliunessa. Loppumatka meni lepäillen ja eväitä napostellen (lounas oli aika pieni ja mulla oli nälkä). Kone ei ollut hurjan iso ja oli vaan puolillaan. Loppumatkasta näin Ayers Rockin ilmasta käsin! Koneesta tultiin ulos kentälle ja siitä piti kävellä terminaaliin. Alice Springsin lentokenttä oli tosi pieni, mutta ihan kiva. Matkatavarat tulivat nopeasti. Sitten etsin hostellini bussin ja pääsin sillä majoituspaikkaan. Kuljetus kuuluu hintaan. Hostelli oli kiva, huone ja muutkin tilat siistit, 8 hengen huoneessa oma kylppäri, pihalla kiva uima-allas jne. Tein siellä pienen tutustumiskierroksen ja sitten lähdin pyörähtämään kaupungilla. Hostelli oli ihan lähellä keskustaa, sinne käveli vaan 5 minuuttia.
Tuli todettua, että Alice Springs on aika pieni kaupunki (n. 25 000 asukasta). Ja kaupungissa on tosi paljon aboriginaaleja. Jos tähän vertaa, niin Perthissä ei ole juuri yhtään. Keskusta oli aika pieni, siellä oli ihan kiva kävelykadun pätkä ja sen ympärillä vähän jotain muuta, siinä se sitten melkein olikin. Kaupungin läpi kulkee joki, joka kuitenkin on kuiva melkein aina (siinä ei siis ole yhtään vettä)…hassu ”joki”. Ja vielä jotain hassua, Coles (ruokakauppa) on auki puoleenyöhön saakka! Alice Springs on keskellä autiomaata. Sen huomasi hyvin lentokentältä tullessa, ajoimme pitkään keskellä ei mitään. Maasto oli tosi kuivaa ja karua (maasto ruskeaa, keltaista, punertavaa…), lähinnä hiekkaa ja ruohokasveja, vähän puita. Ja mikä on jännää, niin pinnanmuodot. Maasto on muuten ihan tasaista, aivan lättänää, mutta sitten paikoitellen sinne on kuin ”tiputeltu” pari vuorijonoa (tai kalliojonoja…) ja sellaisia korkeita kallioita. Alice on parin vuorijonon välissä, pari yksittäistä kukkulaakin on, muuten on aivan tasaista. Hiekkaa ja kiviä siis riittää…
Kävelin siis keskustassa pienen lenkin, katsastin ostoskadun (kaupat jo kiinni), joenrannan jne. ja kävin kaupassa ostamassa iltapalaa. Sitten palasin hostellille n. puolentoista tunnin päästä. Huomasin muuten, että täällä tulee pimeä n. tuntia aiemmin kuin Perthissä, ollaan sen verran pohjoisempana. Hostellille päästyäni lähdin käymään iltauinnilla. Oli aika mukavaa… Paitsi ulkona näkemäni iso torakka oli ällö! Uinnin jälkeen käväisin suihkussa, söin iltapalaa, suunnittelin seuraavan päivän ohjelmaa, kirjoittelin tätä (kone mukana niin pystyy) jne. Kävin nukkumaan kymmenen maissa, olin kuolemanväsynyt. Mutta kivaa kun on loma ja saa reissailla!
Ilma oli sekä Perthissä että Alicessa aurinkoinen ja lämmin (jotain 30).

Toinen samanlainen

Keskiviikko 21.11.2007

- jumpat aamulla
- pakkailua, siivousta
- pennyn luokse viemään lainaamani tavarat pois, Brian auttoi
- Brianin kanssa Hayleylle käymään, Jackie tuli myöhemmin
- kävely suomityttöjen kanssa King’s Parkissa, hyvästit tytöille
- tapasin kaverit desireellä, hyvästit
- pakkailua, siivoilua myöhään yöhön…

Kiireinen päivä

Tiistai 20.11.2007

Taas lyhyesti, kun ei ole aikaa kirjoitella…
- jumppa
- suoraan keskustaan, lyhyeksi aikomani reissu venähti noin 16.30 saakka, kiertelin kaupoissa viimeistä kertaa…
- kotona pyykki, pakkausta
- Desiree, Anna ja Kathi tulivat käymään, juttelua, iltapalaa…
- pakkausta myöhään iltaan (yöhön)

Viimeinen koe!

Maanantai 19.11.2007

Päivä lyhyesti ja ytimekkäästi
- Aamulla jumpat (combat ja pump Canningtonissa)
- Kotona ruoka ja tiski
- Nopea kaupassakäynti
- Lukemista…
- Kolmas ja viimeinen tentti (Food engineering). Tentti oli ihan ok, vähän meinasi tulla kiire…
- Vapaus koitti…!!!
- Käväisy Annan luona kopioimassa pari valokuvaa
- Pyykkäilyä
- Iltapalaa, koneella…
- Ilma samanlainen kuin eilen (eli vähän viileämpää)

Lukemista…

Sunnuntai 18.11.2007

Nukuin puoleen yhteentoista. Sen jälkeen luin käytännössä koko päivän, sisällä ja ulkona (parvekkeella). Pidin välillä vaan ruokatauon. Illalla katselin vähän idolsia, söin iltapalaa ja roikuin koneella. Ilma oli tänään puolipilvinen, melko tuulinen ja vähän viileä verrattuna aikaisempiin päiviin (päivän ylin 20 asteen tienoilla). En tarjennut olla parvekkeella bikineissä!

Rannalla

Lauantai 17.11.2007

Heräilin yhdeksän maissa ja lähdin kymmenen jälkeen kävelemään bussipysäkille, siitä bussilla keskustaan ja edelleen junalla ja bussilla Scarborough:n rannalle. Ilma oli aamulla kaunis, rannalle päästyäni oli vähän pilvisempää, mutta se parani siitä uudestaan vähän. Loppujen lopuksi aurinko paisteli suurimman osan ajasta. Välillä oli vähän pilviä muttei se juurikaan haitannut. Tuuli oli aika reipas, joten liian kuuma ei ollut, oikeastaan aika mukava. Ja tuuli (tai mikä lie) piti hyvin kärpäset loitolla. Makoilin siellä useamman tunnin ja luin tenttiin. Joskus neljän jälkeen lähdin hiljalleen kotiin päin. Tänne päästyäni kävin suihkussa ja jatkoin sitten vielä lukemista. Illalla söin ja pyörähdin netissä.

Läksiäiset Suomitytöille

Perjantai 16.11.2007

Kävin heti aamusta Canningtonissa rpm:ssä ja pumpissa. Kotiin tultuani söin vähän ja aloin sitten lukemaan maanantain kokeeseen. Ilma oli taas kaunis, joten menin parvekkeelle. Viiden maissa tulin sisälle ja laittelin itseni valmiiksi. Kuuden maissa lähdin bussilla keskustaan ja siitä kävelin Northbridgeen. Siellä etsin The Brass Monkey-nimisen ravintolan, josta olin alkuviikosta varannut pöydän suomitytöille järjestettäviä läksiäisiä varten. Olin vähän etuajassa, joten jouduin jonkin aikaa odottelemaan muita. Saija tuli ensin, sitten tipoittain Ellu ja Kirk, Saara ja Simon, Heini, Meiju, Kristine ja Mike, ja Sirkku. Muut eivät päässeet. Noin tunnin päästä kaikki olivat paikalla. Odottelimme juomien ja juttelun kera, että kaikki saapuvat ja tilasimme sitten ruokaa. Söin kunnon pihvin perunoiden, kasvisten ja kastikkeen kera ja vielä suklaakakkua ja jätskiä jälkkäriksi. Oli tosi hyvää (ja paljon, vähän liikaakin). Syömisen jälkeen istuimme siellä vielä jonkin aikaa. Oli tosi kiva ilta; oli mukava syödä hyvin ja jutskailla mukavien ihmisten kanssa. Tytöt antoivat mulle söpön kortinkin, jotten heitä unohtaisi. En unohda… Vähän ennen puolta yötä rupesimme lähtemään. Joillekin piti siinä sitten heittää hyvästit :(. Osan tytöistä näen vielä keskiviikkona kävelyllä. Pääsin Sirkun kyydissä kotiin. Olin täällä kahdentoista maissa. Käväisin vielä netissä ja menin sitten nukkumaan.

Siellä sun täällä

Torstai 15.11.2007

Heräilin aamulla yhdeksän maissa ja reilua tuntia myöhemmin lähdin Fremantlea kohti bussilla. Kävin uudestaan siellä reppukaupassa, nyt se oli auki. Valitettavasti asialle ei kuitenkaan voi tehdä mitään. Reppu pitäisi lähettää valmistajalle, joka sitten arvioisi mitä tehdään. Siinä menisi viikko, enkä voi odottaa niin kauaa, tarvitsen reppua jo ensi torstaina kun lähden reissuun. Olisi pitänyt hoitaa koko homma aikaisemmin, en vaan tajunnut… Kiertelin sitten Freossa pienen hetken ja kävin muutamissa kaupoissa, jotka viime kerralla jäivät näkemättä. Löysin myös pienent markkinat. Ostin reissua varten kameraan uuden akun, vanha alkaa olemaan aika heikko. Jonkin ajan päästä lähdin junalla Subiacoon. Siellä kävin katsomassa Subiaco Marketin (ihan pysyvät markkinat, vähän kuin Freossa, mutta pienempi paikka). Paikka oli ihan kiva, vaikkei mikään kovin erityinen. Sieltä tarttui mukaan koru ja yksi hiusjuttu. Markkinoiden jälkeen kiertelin Subiacossa vähän myös muualla ja ostin myös vähän syötävää. Sitten hyppäsin taas junaan ja menin keskustaan. Olin keskustassa pienen hetken, ehdin yhdessä kaupassa käydä ostamassa pari joululahjaa. Sitten piti tulla kotiin, vaihtaa kamppeet ja lähteä melkein saman tien Canningtoniin jumppaan. Kävin attackissa ja balancessa. Ilta meni kotona syödessä ja koneella. Ilma oli kaunis. En nyt sitten tänään ehtinyt vielä lukea…pitää aloittaa huomenna.

Kokeita kaksin kappalein

Keskiviikko 14.11.2007

Aamulla oli heti ensimmäinen koe (Dairy and eggs post harvest science) yhdeksältä. Aloitimme tosin vähän myöhässä, koska valvojamme ei jostain syystä päässyt koesaliimme sisään vaan joutui soittamaan toisen ihmisen avaamaan huoneen oven, ja kun pääsimme sisään, huonetta ei oltukaan laitettu koekuntoon, vaan pöydät olivat siellä ihan sikin sokin ja muutenkin siellä oli paljon roinaa jne. Hassua… Saimme kuitenkin nopeasti sitten uuden salin ja menimme sinne. Itse koe oli oli melko normaali kyseisen luennoitsijan tentti. Se oli ihan ok kaikin puolin. Kokeen jälkeen kävin kysymässä paria harkkatyötä takaisin ja tulin sitten kotiin vähän ennen puoltapäivää. Söin vähän ja luin vielä pari tuntia. Sitten pitikin jo lähteä seuraavaan kokeeseen (Functional foods and product development) kolmen maissa. Toinen koe meni ihan normaalisti. Se oli vaan aika kamala (=vaikea). Yritin kyllä kovasti…saa nähdä mitä siitä tulee… Kokeen jälkeen ehdin olla hetken kotona ja sitten piti lähteä Ericaan syömään tyttöjen kanssa. Desiree oli valmistellut meille barbecuen. Itseni ja Desireen lisäksi paikalle ilmaantuivat Anna, Anke, Kathi, Julia ja Vicki. Tämä oli eräänlainen jäähyväisateria, kohta kaikki lähtevät. Tiana lähti jo maanantaina. Anke lähtee sunnuntaina. Muut katoavat ensi viikon aikana. Sovittiin kyllä, että yritetään ensi viikolla vielä kokoontua (jotka paikalla ovat). Tänään kuitenkin vielä grillailtiin (kanaa, rapuja, pihvejä, makkaroita…salaattia ja leipää lisäksi), syötiin ja jutskailtiin. Oli ihan mukavaa jälleen. Tulin kotiin vähä kymmenen jälkeen. Ilta meni netissä pyöriessä. Seuraavaan kokeeseen lukemista en vielä aloittanut, huomenna on sen aika. Tänään oli kaunis ilma, lämpöä joku 25-30. Illalla oli vähän viileämpi, ei ollut samanlainen kuuma ilta kuin nyt parina aikaisempana päivänä.

Lukemista ja lämmintä edelleen

Tiistai 13.11.2007

Kävin taas aamulla jumpassa, bodystepissä tällä kertaa. Jumpan jälkeen kotona tuli syötyä jne. Sitten koko loppupäivä meni parvekkeella makaillen/istuen ja kokeeseen lukien. Päivä ei ollut ihan yhtä kuuma kuin pari edellistä, lämpötila oli ehkä jotain 30. Jotenkin oli tuskaista lukeminen (taas) tänään, meinasin olla vähän väsynyt. Ilta meni sisällä lukien, iltapalastellessa ja koneella.

Lämpöä riittää…

Maanantai 12.11.2007

Päivän ylin lämpötila 39 astetta ja aurinkoista…! :) Kävin heti aamusta jumpassa, pumpissa ja combatissa. Jumppapaikoissa on onneksi hyvä ilmastointi, joten ihan hyvin voi liikkua kuumallakin säällä. Jumppien ja suihkun jälkeen suuntasin kotiin syömään. Sitten piti vielä käydä kaupassa. Sen jälkeen alkoi taas lukeminen. Menin parvekkeelle istumaan, laitoin bikinit päälle, ei sitä oikein enempää pystynyt pitämään. Ja taas kämppikset sanoivat hulluksi… Siinä tuli sitten luettua useampi tunti. Seiskan jälkeen tulin sisään ja sitten piti katsoa idols. Siivoilin samalla hellan, uunin ja mikron. Ohjelman loputtua siivosin vielä huoneeni ja vähän kylppäriä. Loppuilta meni edelleen lukiessa, syödessä ja netissä. Jouduin laittamaan tuulettimen päälle, koska oli sen verran lämmin. Ja silloin tosiaan saa olla aika lämmin, että minä sen teen!

Lukemista rannalla taas

Sunnuntai 11.11.2007

Sunnuntai oli yhtä kuuma kuin lauantai. Heräilin aamulla yhdeksän maissa ja tuntia myöhemmin olin bussipysäkillä. Anna, Kathi, Anke ja Desiree menivät samalla bussilla King’s Parkiin lounaalle, olisi ollut tosi kiva mennä tyttöjen mukaan, mutta mun oli pakko lukea… Suuntasin siis keskustassa junalle ja sillä Cottesloen rannalle. Siellä tuli sitten makailtua ja luettua, uitua, syötyä evästä jne. aika monta tuntia. Oli ihan mukavaa…kärpäset vaan vähän häiritsivät. Rannalla oli tosi paljon ihmisiä (viikonloppu). Joskus neljän jälkeen kävin vaihtamassa vaatteet ja lähdin bussilla keskustaan. Siellä seuraavaa bussia odotellessa kävelin vähän ja ostin jätskin. Olin kotona kuuden maissa. Suihkun jälkeen luin vähän. Sitten piti syödä ja katsella idols. Loppuilta meni lukiessa ja koneella.

Tianan synttärit

Lauantai 10.11.2007

Yritin herätä aamulla yhdeksän maissa, mutta en sitten pystynyt ja nukuin kymmeneen. Silloin sitten pakotin itseni ylös. Pikaisten aamutoimien jälkeen menin parvekkeelle lukemaan pariksi tunniksi. Sitten piti vähän laittautua ja valmistautua Tianan synttäreille. Kahden maissa tapasin Annan ja Kathin ulkona ja kävelimme yhdessä Vickeryyn. Anke, Desiree, Julia, Vicky ja monia muita Tianan kavereita tuli myös. Siellä oli tarjolla limua, kakkua, jätskiä ja vastaavaa. Herkuttelimme, juttelimme jne. jonkun kolmisen tuntia. Viiden maissa siirryimme osan porukan kanssa bussilla ja junalla Subiacoon, jossa menimme yhteen meksikolaiseen ravintolaan syömään. Oli ihan kivaa edelleen, ruoka oli hyvää ja drinksuja sai 2 yhden hinnalla. Sieltä osa porukasta jatkoi läheiseen teatteriin katsomaan näytelmää Maria Montessorista. Meillä tuli aika kiire sinne, jouduimme melkein juoksemaan. Mutta ehdimme ajoissa ja saimme liputkin (ne joilla ei sitä etukäteen ollut). Se oli aika pieni teatteri, mutta näytelmä oli ihan hyvä. Se loppui vähän ennen kymmentä, jonka jälkeen kävelimme junalle. Subiacossa oli paljon kivannäköisiä baareja ja ravintoloita, harmi ettei ole tullut siellä juuri pyörittyä… Menimme junalla keskustaan, jonka jälkeen osa porukasta lähti vielä pyörähtämään Northbridgessä, itse jatkoin Anken kanssa kotia kohti. Olin kotona vähän ennen puolta yötä. Juutuin vielä tunniksi nettiin katselemaan voimistelujuttuja. Sitten kun tajusin mitä kello on, menin nukkumaan. Ilma oli tänään tosi lämmin (reilu 35 varmaan) ja aurinkoinen. Ja ensimmäistä kertaa tänä keväänä/kesänä, yö oli lämmin myös. Vielä puolenyön aikaan oli niin lämmin, että pystyi kulkemaan hihattomassa mekossa. Kotonakin on voinut pikku hiljaa jo siirtyä vähempiin vaatteisiin ja lopettaa lämmittimen käytön.

Lukemista rannalla

Perjantai 9.11.2007

Kävin jälleen aamulla jumpassa. Meinasin mennä vain rpm:ään, mutta jäin sitten vielä pumppiin sen jälkeen. Jumppien jälkeen lähdin suoraan Canningtonista Cottesloen rannalle parilla bussilla. Söin vähän evästä ja luin sitten siellä kokeeseen. Ilma oli aurinkoinen ja lämmin (varmaan jotain 25). Tuuli oli kova, mutta ei se liikaa kylmentänyt. Makoilin rannalla muutaman tunnin. Sitten kävin ostamassa jätskin ja kävelin junalle. Keskustassa kävin parissa kaupassa bussia odotellessa. Olin kotona joskus seitsemän maissa. Kävin suihkussa, söin vähän ja loppuilta meni koneella.

(Suomi)tyttöjen ilta

Torstai 8.11.2007

Kävin taas aamulla jumpassa (attack), sitten söin ja vastaavaa kotona ja luin vielä useamman tunnin. Vähän ennen viittä lähdin bussilla ja junalla kohti Scarboroug:a, jossa meillä (Heinillä) oli pienen suomityttöporukan kanssa illanistujaiset. Olin Heinillä kuuden maissa. Itseni ja Heinin lisäksi paikalle ilmestyivät myös Meiju, Saara, Anna ja Saija. Kristine oli myös tulossa, muttei sitten päässytkään. Istuimme ensin ulkona, joimme viiniä, söimme pieniä ”alkupaloja” ja höpötimme. Suomen kammottavat tapahtumat (Jokelan koulusurma) vilahtivat myös keskustelussa. Sitten siirryimme sisälle syömään, juomaan ja edelleen höpöttämään. Heini oli tehnyt hyvää pinaatti-ricotta-lasagnea ja salaattia. Syömisen jälkeen siirryimme katsomaan leffaa (Vares 2) ja syömään jälkkäriä (kaikkea pientä; keksejä, suklaata ym.). Leffa oli ihan hyvä. Sen jälkeen kaikki alkoivat valua hiljalleen kotiin päin. Pääsin Annan kyydissä. Olin kotona yhdentoista maissa. Katselin netissä vielä muutaman jutun ja kävin sitten nukkumaan.

Opiskelua ja liikuntaa

Keskiviikko 7.11.2007

Kävin jälleen aamusta jumpassa (pump ja balance) Canningtonissa. Jumppien jälkeen kotona laittelin ruokaa, söin ja tiskasin. Sitten luin (jatkoin siitä mihin eilen jäin) jonnekin viiteen asti, jolloin piti valmistautua kävelylle lähtöön. Kävelin yliopiston kirjastolle, jossa tapasin Heinin ja pääsin kyydissä King’s Parkiin. Tapasimme siellä vielä Meijun, Kristinen ja Saijan ja heitimme normaalin kävelylenkkimme. Sen jälkeen tulin bussilla kotiin. Ilta meni lukiessa ja koneella. Ilma oli tänään ihan jees.

Mun dinner ja tapasin Lisan

Tiistai 6.11.2007

Kävin aamulla bodystepissä Canningtonissa. Eiliset jumpat toimivat; lihakset eivät olleet enää paljoa kipeät. Jumpan, venyttelyn ja suihkun jälkeen menin suoraan yliopistolle. Piti käydä tulostamassa vielä muutamat luentokalvot ja viimeistelemässä, tulostamassa ja palauttamassa se excuraportti. Parin tunnin päästä olin kotona ja söin vähän. Sitten rupesin katselemaan Functional Foods-kurssin koealuetta. Puolen kuuden maissa rupesin laittelemaan ruokaa, tytöt olivat tulossa tällä kertaa tänne syömään. Tein meksikolaista kanapataa ja salaattia, jälkkäriksi mustikkapiirakkaa. Anna ja Kathi tulivat seitsemän maissa. Muita ei sitten tullutkaan, kaikki ovat reissussa, lukemassa tms. Syötiin ja juteltiin sitten kolmistaan. Oli hyvää ja kivaa. Tytöt auttoivat myös tiskauksessa. Yhdeksän maissa Anna ja Kathi lähtivät ja vähän sen jälkeen lähdin itsekin vielä keskustaan tapaamaan Lisaa, Adelaidessa asuvaa aussityttöä, johon tutustuin Uudessa-Seelannissa. Lisa on pari päivää Perthissä työreissulla. Menin bussilla keskustaan ja tapasin Lisan hänen hotellinsa aulassa. Menimme hotellin baariin drinksuille. Istuimme ja juttelimme pari tuntia. Oli tosi mukava tavata taas! Lähdin kotiin viimeisellä bussilla, 00.05 ja olin kotona puolisen tuntia myöhemmin. Menin melkein heti nukkumaan. Aamulla oli vielä vähän pilvistä, päivän mittaan taivas selkeni. Ilma oli lämmin, muttei ihan niin kuuma kuin eilen.

Joskushan se lukeminenkin täytyy aloittaa…

Maanantai 5.11.2007

Kävin heti aamusta combatissa ja pumpissa Canningtonissa. Meinasi olla tekeminen vähän tahmeaa, kun oli paikat vielä vähän kipeinä. Nukuin viime yönä jotenkin hassusti, koska aamulla lisäksi hartiat olivat vähän kipeät, ainakin toinen. Mutta jumppa varmaan auttaa, eiköhän nuo kohta häviä. Rehkimisen jälkeen tulin kotiin, laittelin ruokaa, söin ja tiskailin. Sitten piti lähteä käymään kaupassa. Sen jälkeen, joskus neljän maissa varmaan sain aloiteltua lukemisen. Katsoin maitokurssin koealueen läpi suomennellen oudot kohdat jne. Sitten kirjoittelin hetken excuraporttia, joka pitää palauttaa huomenna. Kasin maissa katselin hetken idolsia, ja jatkoin sitten kirjoittamista. Illalla pidin ruoka- ja nettitauon kirjoittamisesta. Ja sitten viimeistelin vielä sen raportin... Ilma oli tänään välillä vähän pilvinen, mutta tosi lämmin, varmaan joku 30 taas.

Freo

Sunnuntai 4.11.2007

Heräilin aamulla kahdeksan jälkeen ja lähdin kotoa aamutoimet tehtyäni kymmenen jälkeen. Kävelin bussipysäkille ja menin bussilla Fremantleen. Otin maaliskuussa ostamani ison repun mukaan, koska siinä on pari pientä vikaa ja ajattelin käydä kysymässä saisiko ne korjattua tai saisinko uuden takuun piikkiin (siinä on 5 vuoden takuu). Menin Freossa ensin sille kaupalle. Valitettavasti se oli kuitenkin kiinni, joten se asia jäi hoitamatta ja jouduin kantamaan sitä reppua mukanani koko päivän. Kävin juna-asemalla katsomassa olisiko siellä jotain lokeroita, johon sen voisi jättää, mutta eipä ollut. Menin siitä sitten Freon markkinoille. Kiertelin siellä pari tuntia ja ostinkin kaikenlaista. Siellä on kyllä kiva tunnelma ja paljon kaikkea ihanaa ostettavaa! Olisin voinut ostaa monen paikan tyhjäksi…Markkinoiden jälkeen alkoi olla nälkä. Kävelin satamaan ja ajattelin mennä syömään Little Creatures-nimiseen paikkaan, joka on pieni panimo ja sen yhteydessä on myös baari ja ravintola. Kävin katsomassa paikan, mutta en sitten kuitenkaan jäänyt sinne, koska en löytänyt ruokalistalta mitään kivaa ja paikka oli tosi täynnä. Kävelin sitten hetken satamassa ja siitä takaisin pääkadulle päin. Menin sitten yhteen meksikolaiseen ravintolaan, jota olin katsellut monta kertaa. Se olikin sitten tosi kiva paikka ja ruoka oli hyvää. Syömisen jälkeen jatkoin vaeltelua ja kaupoissa piipahtamista. Ostin myös jätskin jälkkäriksi. Kaupat alkoivat mennä kiinni viiden jälkeen. Lähdin sitten kuuden bussilla takaisin kotiin päin. takaisin tultuani purkailin tavarat ja sitten piti katsella idols. Loppuilta meni syödessä ja koneella. Ilma oli koko päivän aurinkoinen ja tosi lämmin (30 tienoilla).
Tänään oli muuten lihakset vähän kipeinä eilisen surffauksen jäljiltä. Lähinnä ylä- ja keskivartalo, erityisesti vinot vatsat ja kyljet, olivat kipeinä. Niistäminen, aivastaminen jne. tuntui vähän ikävältä kipeiden vatsalihasten takia. Ja se eilinen mustelma on nyt vielä hurjemman näköinen.

Surffausta!

Lauantai 3.11.2007

Jouduin aamulla heräämään jo viiden jälkeen. Vähän kuuden jälkeen kävelin Ericalle ja tapasin Desireen, joka lähti aamusta Exmouthin reissulle. Meillä oli samaan aikaan lähtö samasta paikasta, joten menimme yhdessä Desireen etukäteen tilaamalla taksilla. Ei sitten tarvinnut huolehtia, että olisiko bussi ajoissa. Missy tuli myös (lähti myös Exmouthiin). Lisäksi kyytiin tuli joku tuntematon tyttö, joka sattui olemaan taksia vailla. Olimme keskustan retkipysäkillä 6.45, jossa lähdimme kukin tahoillemme. Itse menin surffikoulun pikkubussille, joka oli jo paikalla. Ilmoittauduin, ja piti kirjoitella yksi paperi. Sitten menin bussiin juttelemaan muiden ihmisten kanssa. Odoteltiin hetki, että kaikki saapuivat ja sitten lähdettiin matkaan. Ajomatka kesti puolisentoista tuntia, nukuin koko matkan. Aamulla oli vielä tosi viileä, jouduin laittamaan pitkät päälle. Tuuli oli kova. Perille päästyämme ilma oli jo lämmennyt vähän ja se lämpeni lisää päivän mittaan. Loppujen lopuksi päivä oli tosi lämmin ja aurinkoinen.
Perillä surffikoulun hostellilla (vähän ennen ysiä) saimme ensin vähän kahvia/teetä ja keksejä. Siinä samalla yksi opettajista kertoili vähän turvallisuusjuttuja ja antoi jo vähän surffauskoulutusta. Sitten vedettiin märkäpuvut päälle ja niiden päälle vielä t-paidat, eri väriset eri tasoisille, jotta ohjaajat tunnistaisivat meidät. Kun oltiin valmiita, marssittiin rannalle. Matkalla napattiin surffilaudat parkkipaikalta mukaan. Lancelinin ranta oli pitkä hienohiekkainen melko matala ranta. Siellä jätimme tavarat ”telttaan” ja menimme hiekalle lautoinemme kuuntelemaan lisää ohjeita ja kuivaharjoittelemaan. Ohjaajat neuvoivat, että ensin pitää katsoa hyvä aalto, hypätä ennen sitä laudan päälle mahalleen ja alkaa meloa käsillä. Kun aalto saavuttaa, pitää tietyllä tavalla nousta seisomaan ja antaa mennä. Aloittelijoille annettiin isot ja melko paksut, hieman pehmeämmät laudat, joilla pääsisi hyvin alkuun. Kun sitten mentiin veteen, huomasi, ettei se niin helppoa olekaan isosta laudasta ja ohjeista huolimatta. Alkuun oli tosi hankalaa ajoituksen, kovaa melomisen ja ylösnousun kanssa. Tuntui, ettei hommasta tule mitään. Meinasin jo, että surffaus on tyhmää, eikä ole mun juttu ollenkaan. Kun ohjaaja auttoi, pääsin pari kertaa jaloilleni, mutta kun yritin itse, ei homma oikein luonnistunut. Tipuin monta kertaa, lauta pamahti päin pari kertaa, aallot heittelivät miten sattuu, tuli tehtyä monesti kuperkeikkoja veden alla…nielin aika paljon merivettä, nenä, silmät ja muut olivat täynnä suolavettä…:)Hurjaa touhua… Kadotin huivini ja yhden hiuslenkin (tippuivat päästä). Sain mojovan mustelman toiseen lonkkaan, kun lauta pamahti siihen kerran kunnolla. Ja pari kertaa pamautin pepun tai polven pohjaan. Pohja onneksi on melko pehmeä, kun se on hiekkaa. Parin jotenkuten onnistuneen ja aika monen epäonnistuneen yrityksen (parin tunnin) jälkeen oli lounastauko. Nousimme rannalle ja saimme limua, sämpylät ja muffinit, söimme ja huilasimme vähän. Rannalla oli ihan tajuttomasti kärpäsiä. Niitä on nyt keväällä ollut vähän enemmän, Perthissä ei tosin ihan näin paljon. Ja täkäläiset kärpäset ovat tosi rasittavia, kun ne tunkevat väkisin suuhun, silmiin, korviin, nenään…!
Tauon jälkeen palasimme veteen ja pääsimme niin kärpäsistä eroon. Tauon jälkeen mulla alkoi jotain syystä surffaaminen sujua. Yhtäkkiä osasinkin mennä ihan itse ja pysyin pystyssäkin. Aika monta kertaa menin ihan hyvin! Homma alkoi tuntua tosi hauskalta. Toki aina homma ei onnistunut, tuli edelleen silloin tällöin heitettyä kuperkeikkoja, nieltyä vettä jne. Mutta surfaaminen oli tosiaan ihan mukavaa. Ja mehän siis tultiin noin rinnan syvyisestä vedestä rantaan päin aallon mukana niin pitkään kuin pystyssä pysyttiin. Ei siis mitään temppuja vielä… Se vaatisi aika paljon enemmän harjoittelua. Seuraava askel on ottaa ohuempi lauta, sitten pienempi ja sitten vielä kovempi. Ja opetella sitten käännöksiä jne. Mutta ensimmäiseksi kerraksi homma sujui jo melko hyvin. Valitettavan nopeasti (toisen parin tunnin jälkeen) piti lopettaa ja lähteä poispäin. Lähdin yksin yhden opettajan kanssa, olin ainoa, joka oli päivän retkellä, muut jäivät vielä toiseksi päiväksi. Keräsin kamppeet, kannoin laudan parkkipaikalle ja kävelimme takaisin ”talolle”. Huuhtaisin kamppeet, kävin pikaisesti suihkussa ja vaihdoin vaatteet. Sitten ajoimme takaisin Perthiin. Tällä kertaa pysyttelin hereillä ja katselin maisemia matkalla.
Olin keskustassa neljän maissa. Kiertelin keskustassa vielä reilun tunnin, kävin parissa kaupassa ja ostin pari joululahjaa! Tulin puolen kuuden bussilla kotiin. Kotona purkasin tavarat, kävin suihkussa, söin jne. Ilta meni koneella.

Viimeinen luento, ruokaa ja juomaa

Perjantai 2.11.2007

Kävin taas aamulla jumpassa (rpm) Canningtonissa. Tuli vähän kiire, jouduin juoksemaan bussille. Bussi oli kuitenkin sitten niin myöhässä, että odottelin 15 minuuttia ja lopulta seuraava bussi tuli ennen sitä ja menin sillä. Sain sitten toisessakin päässä juosta salille ja tunnille. Pari minuuttia myöhästyin, muttei se juuri haitannut. Epäonninen aamu siis. Salilta menin suoraan koululle. Hoidin yhden jutun, söin vähän evästä ja menin luennolle, vihoviimeiselle täällä Curtinissä. Puhuttiin suklaan valmistusprosessista :). Luento kesti vain tunnin normaalin kahden sijaan. Kävin sen jälkeen pikaisesti mikroluokassa. Sitten soittelin yhteen surffifirmaan ja varasin itselleni huomiseksi päivän surffausretken! Pääsee nyt sitäkin sitten kokeilemaan. Huominen menee sitten Lancelinissa (n. tunnin ajomatka pohjoiseen) surffauksen saloja opetellen. Menin sitten vähän ennen kahta tavernaan, jossa tapasin Desireen. Julia tuli myös vähän ajan päästä. Juhlistimme luentojen loppumista muutamalla siiderillä/kaljalla lämpimällä ja aurinkoisella terassilla istuen J. Emmekä olleet ainoita. Paikka oli melkoisen täynnä! Kolmelta alkoi viralliset End of the Year-bileet. Siellä oli bändejä soittamassa ja lisää ihmisiä virtasi paikalle koko ajan. Tulin istuneeksi siellä kolmisen tuntia. Kyllä kylmä siideri maistui hyvältä aurinkoisella ja lämpimällä terassilla! Ilma oli kuin Suomessa parhaimpina kesäpäivinä. Lähdin pois viiden jälkeen, muut jäivät vielä sinne. Käväisin kotona ja lähdin sitten melkein heti (kuudeksi) common roomille, jossa oli KV:n Farewell Dinner. Siellä sai ilmaiseksi hyvää ruokaa (keksejä, juustoa, sushia ym., kanakebabbia/lammasta/kasvislasagnea, salaattia, jätskiä…). Tapasin myös joitain tuttuja. Ja saatiin vuosikirjat, jossa on yleistä juttua ja kuvat/muuta kaikista asukeista. Olin siellä puolisentoista tuntia syöden ja jutellen ihmisten kanssa. Loppuilta meni kotona koneella.

End of year-party ja kävelyä

Torstai 1.11.2007

Ilma on ollut koko viikon kaunis ja melko lämmin ja samanlaisena se jatkui. Kävin aamulla attackissa Canningtonissa. Sitten tulin kotiin, söin vähän, vaihtelin kamppeet jne. Yhden maissa lähdin food science and technologyn end of the year ‘juhliin’. Muutama kolmannen vuoden opiskelija, jotka valmistuvat nyt, olivat järkänneet pienen tapahtuman, jonne oli kutsuttu kyseisen vuosikurssin opiskelijat, opettajia ja muuta henkilökuntaa. Minut pyydettiin myös, koska olen ollut monilla kursseilla kyseisten ihmisten kanssa. Juhlat pidettiin ulkona, yhdellä nurmialueella ja jokainen toi sinne vähän syötävää. Siellä olikin sitten jos jonkinlaista naposteltavaa. Oli kiva myös jutella ihmisten kanssa. Tulin sieltä kolmen maissa kotiin. Vaihdoin kamppeet ja lähdin jo ennen neljää bussilla keskustaan ja siitä King’s Parkiin. Olin siellä puolen viiden jälkeen. Puolisentoista tuntia kuljeskelin ja katselin siellä. Kuudelta tapasin muut suomitytöt (Meijun, Heinin, Kristinen, Saaran ja Kristiinan) ja kävimme kävelemässä viime kesältä tutun King’s Parkin reitin. Nyt on jo sen verran valoisaa, että palasimme sinne. Lenkin jälkeen tulin kotiin. Ilta meni koneella.

Halloween

Keskiviikko 31.10.2007

Lähdin taas heti aamusta jumppaan Canningtoniin. Kävin pumpissa ja balancessa. Tuntien jälkeen kävin kotona syömässä, vaihtamassa kamppeet jne. Sitten pitikin lähteä luennolle. Viimeinen luento oli vähän normaalia lyhyempi, pääsimme jo neljän maissa pois. Kotona kävin netissä ja vaihtelin taas vermeet ym. Joskus seitsemän jälkeen lähdin tavernalle Halloween-bileisiin. Laitoin sen pirunsarvipannan päähän mut muuten ihan normivaatteet. Tapasin siellä Tianan ja Desireen. Julia, Vicky, Missy ja muutama muu tulivat vähän ajan päästä perässä. Syötiin (siellä sai paistia hodarityyliin), juotiin, juteltiin, tanssittiin jne. Aika paljon oli porukkaa, muttei nuo nyt ihan hurjan isot bileet olleet. Yllättävän moni (suurin osa) oli pukeutunut jotenkin. Illat ovat vielä melko viileitä, sai pitää ihan kunnolla vaatetta päällä, paikka nimittäin on yli puoliksi ulkona. Ihan kivaa oli. Tulin kotiin puolen yön maissa. Käväisin vielä netissä ja juttelin Jonkan kanssa. Sitten oli unien aika.

Shoppailua taas…ja dinner

Tiistai 30.10.2007

Päivä alkoi normaalisti; piti herätä ajoissa ja mennä kahdeksaksi luennolle. Normaalia luentoa ei tänään ollut. Sen sijaan maisteriopiskelijat pitivät esityksiä. Heillä kurssiin kuuluu myös kirjallinen työ ja esitys. Luennon jälkeen menin kirjastoon katsomaan mailit ja kirjoittelemaan raporttia viime tiistain excusta. Sitten söin vähän evästä ja lähdin labroihin. Tällä kertaa tutkittiin suklaata :). Ylimääräisiä sai syödä…söin liikaa… Koulujuttujen jälkeen tulin kotiin. Olin hetken koneella ja pakkailin jumppatavarat. Sitten lähdin taas Carouseliin ostoksille. Piti ostaa huomisiin halloweenbileisiin jotain rekvisiittaa. Ostin sellaisen pirunsarvipannan, saa kelvata… Ei jaksa liikaa panostaa. Kiertelin myös muutamassa muussa kaupassa ja tulipa taas ostettua jotain; toppi ja sellaiset rennot caprit. Caprien mukana sai varvassandaalit 5 dollarilla, joten otin nekin, puoli-ilmaiset kun olivat. Viiden jälkeen siirryin ostoskeskuksesta salille. Kävin bodystepissä. Livistin tunnilta vähän aiemmin, jotta ehtisin 18.20 bussiin. Ehdin, ja menin suoraan Vickeryyn Tianan luo, jossa oli tänään päivällinen. Mukana olivat tällä kertaa itseni ja Tianan lisäksi Kathi, Desiree, Julia, Vicky ja pari Tianan kämppistä ja yksi muu kaveri. Syötiin keittoa, pastaa, salaattia ja suklaakakkua, oli hyvää ja ruokaa oli paljon. Ruoan jälkeen juututtiin taas juttelemaan. Lähdin vähän ennen kymmentä, muut jäivät vielä sinne. Ilta meni kotona koneella. Netti ei toiminut…?!

Päivä täynnä ohjelmaa…kaikkea tavallista kylläkin

Maanantai 29.10.2007

Lähdin heti aamusta Canningtoniin jumppaan, vaikka väsyttikin kamalasti. Kävin combatissa ja pumpissa. Jumppien jälkeen kiiruhdin suoraan koululle ryhmäpalaveriin puoli yhdeksi. No, palaveri olikin sitten vasta puoli kahdelta, olin varmaan viimeksi kirjoittanut sen väärin ylös. Hengailin kampuksella tunnin; söin vähän evästä ja kävin koneella. Sitten meillä oli se tapaaminen. Laitettiin ryhmätyön kirjallinen osa lopullisesti kuntoon. Felicity palauttaa sen huomenna. Kiva päästä siitä viimein eroon. Pääsin lähtemään kotiin kolmen maissa. Tänne päästyäni söin ja tiskailin. Sitten piti käydä kaupassa, siivota huone ja kylppäri, katsoa idols ja pestä vielä pyykkiä. Ilta meni syödessä ja koneella.

Rottnest Island 2

Sunnuntai 28.10.2007

Yöllä käännettiin kelloja sekä täällä että Suomessa, eri suuntiin tosin. Joten nyt aikaero on sitten taas 7 tuntia.

Heräsimme aamulla kahdeksan maissa. Söimme, laittelimme itsemme valmiiksi ja pakkasimme, jätimme isot laukkumme tavarakuljetukseen ja lähdimme jälleen polkemaan. Menimme ensin kylään, jossa luovutimme huoneemme. Siitä jatkoimme matkaa toiselle majakalle ja jatkoimme matkaa tutkien tällä kertaa saaren pohjois- ja keskiosia. Pysähtelimme taas vähän väliä syömään, juomaan, kuvaamaan, katselemaan… Samaa kaunista maisemaa näimme kuin eilenkin. Ja oli jälleen oikein mukavaa. Ilma ei edelleenkään ollut paras mahdollinen, tosin ehkä aavistuksen parempi kuin eilen. Ihan himppusen satoi, mutta onneksemme ei paljon. Ensin oli pilvistä. Tuuli oli edelleen kova, ei tosin yhtä hurja kuin eilen. Ilma oli jälleen vähän viileä. Iltapäivällä alkoi kirkastua ja lämmetä vähän. Naama vähän kärtsähti, vaikkei niin hieno keli ollutkaan…?! Kaiken nähtyämme meillä oli vielä hetki aikaa kierrellä kylässä mm. hautuumaalla ja matkamuistokaupassa. Sitten veimme pyörämme lauttaan ja ehdimme vielä käydä juomassa smoothiet tai vastaavat. Sitten oli edessä lautamatka takaisin (neljältä). Lautta ei heilunut ihan niin paljoa tällä kertaa. Olimme Freossa reilun puolen tunnin päästä. Etsimme tavaramme jne. Sitten erosimme; Anke lähti pyörällä kotiin, Anna junalla ja minä bussilla. Jouduin odottamaan noin 20 minuuttia ja bussimatka kesti sitten taas tunnin verran. Kello oli jotain puoli seitsemän kun olin kotona. Purkailin tavarat ja olin hetken koneella. Sitten piti katsella Idols ja sen jälkeen Aria-gaala, joka on vastaava kuin Suomen onkohan se nyt Emma-gaala (eli nämä musiikkialan palkinnot). Samalla mutustelin iltapalaa. Otin myös koneen olkkariin ja tein kouluhommia myöskin. Ohjelmien jälkeen piti vielä käväistä netissä. Sitten kävin nukkumaan. Väsytti, ja paljon.

Rottnest Island

Lauantai 27.10.2007

Aamulla piti herätä jo puolen seitsemän maissa, tehdä aamutoimet ja pakat loput kimpsut ja kampsut ja marssia bussipysäkille ennen kahdeksaa. Siitä menin sitten bussilla Freoon; matka kesti tuttuun tapaan tunnin verran, nukuin matkalla. Fremantlessa tapasin laiturilla Annan ja Anken, joista toinen oli tullut junalla ja toinen pyörällä. Hoidimme lähtöselvittelyt ja vastaavat ja manailimme huonoa säätä. Ilma oli pilvinen, sateinen, tuulinen ja viileä. Lautta lähti yhdeksältä ja puolen tunnin matka oli aikamoista keikutusta. Anna-parka voi aika pahoin lautalla. Perillä saarella nappasin itselleni vuokrapyörän ja menimme sitten ensi töiksemme Domeen kahville/teelle/kaakaolle. Sitten kiertelimme vähän saaren ”pää”kylässä. Ilma parani vähän pitkin päivää. Sade loppui melkein kokonaan. Vain pari kertaa päivän aikana ripotteli hieman vähän aikaa. Muuten oli välillä pilvistä, välillä jopa aurinkoista. Tuuli oli koko päivän kova ja ilma sen vuoksi melko viileä, mutta kun oli tarpeeksi vaatetta päällä, ei se ollut ongelma. Kahdeltatoista pääsimme hostelliimme, joka oli ihan normi hostelli. Veimme tavarat, pakkailimme muutaman tavaran mukaan ja lähdimme polkemaan. Olimme ulkona koko valoisan ajan, jonnekin seitsemään saakka. Tutkimme saaren eteläosan, kävimme majakalla (ei päästy ylös) ja poljimme ihan saaren läntisimpään niemennokkaan (hostellimme oli saaren itäpuolella) ja saaren keskustan kautta takaisin. Pidimme alussa lounastauon kivalla rannalla ja myöhemmin pari evästaukoa. Valokuvaamaan piti pysähtyä vähän väliä. Ja ihan vaan ihailemaan saaren kaunista luontoa; merta, hiekkarantoja, rantakallioita, puita ja puskia, quokka-elukoita, järviä jne. Kirjoitin saaresta enemmän maaliskuussa (23.3. tienoilla), sieltä voi kerrata jos haluaa, en jaksaa uudestaan kaikkea kirjoittaa. Oli mukavaa, nähtiin paljon kaikkea. Uimista ja auringonottoa ei voinut sään takia harrastaa, mutta oli silti ihan kiva päivä. Illalla hostellilla laittelimme ruokaa ja söimme (pastaa ja pannaria). Sitten menimmekin melkein nukkumaan. Yö oli vähän viileä, huoneessamme ei nimittäin ollut lämmitintä. Yöt ovat vielä sen verran viileitä (10-15 astetta), että lämmitintä tarvitsee, muuten sisällä on kylmä.

Sää muuttui

Perjantai 26.10.2007

Ilma on ollut koko viikon mukavan aurinkoinen ja ihan lämmin. Tuuli on ollut aika kova, muttei se lämpimänä päivänä haittaa. Tänään keli muuttui. Aamulla oli vielä suht lämmintä vaikkakin pilvistä. Puolen päivän tienoilla alkoi sataa ja tuulla ja sitä jatkui loppupäivän. Välillä sade taukosi, mutta alkoi sitten taas uudestaan.
Lähdin jälleen tänä aamuna Canningtoniin jumppaan (rpm). Jumpan jälkeen kävin suihkussa ym. ja menin sitten suoraan yliopistolle. Kävin kirjastossa tulostamassa ja hain sen yhden projektityön takaisin. Sain siitä 85/100 eli ihan ok. Siinä luki, että very good, mutta en sitten tiedä miksei pisteitä ollut tuon enempää…? Mutta kylläpä tuo kelpaa. Ei se mikään huippu edes ollut kun ei ollut aikaa tehdä parempaa. Sitten pitikin mennä jo luennolle. Ehdin syömään eväät ennen sitä. Luento meni ihan normaalisti. Sen jälkeen tulin kotiin ja loppupäivä onkin mennyt sisällä. Söin ja tiskailin, kävin netissä, tein kouluhommia (ryhmätyön kirjallisen viimeistelyä), pakkailin jne. Huomenna lähden Annan ja Anken kanssa Rottnest Islandille viikonlopuksi. Lähtö on huomenna aamulla, ollaan siellä yötä ja tullaan sunnuntaina alkuillasta takaisin. On kiva lähteä. Harmillista kyllä, sääennuste lupaili vähän viileämpää ja huomiselle sadekuuroja. Sunnuntaina pitäisi olla vähän parempi ilma. Saapi nähdä. Toivottavasti ei sataisi (ainakaan paljoa) ja ei olisi liian viileä.

Toinen pitkä mut kiva päivä

Torstai 25.10.2007

Kävin taas heti aamusta jumpassa (attackissa Canningtonissa). Jumpan, suihkun ym. jälkeen menin suoraan bussilla keskustaan ja siitä junalla Cottesloen rannalle. Olin siellä puolen päivän maissa. Kävin ostamassa vähän evästä ja söin ensin, sitten vain makoilin siellä. Uimassakin kävin. Vesi tuntui aluksi vähän viileältä, mutta kun siihen tottui, se oli oikeastaan aika lämmintä. Ei sitä siis enää kylmäksi voi sanoa. Varmaan jotain 20 asteista…? Keli oli mukavan aurinkoinen ja lämmin. Vähän myöhemmin iltapäivällä alkoi ilmestyä vähän pilviä. Kun niitä alkoi olla liikaa joskus kolmen-neljän maissa, lähdin, kävin ostamassa jätskin ja kävelin junalle. Jäin junasta pois jo Subiacossa ja kävin siellä vähän kiertelemässä ja katselemassa. Subiaco on sellainen lähiö keskustan kupeessa, jossa on aika paljon kivoja pieniä kauppoja. Ajattelin mennä siellä myös markkinoille, jotka ovat vähän kuin Freon markkinat pienoiskoossa, mutta sinne mennessäni kello oli jo puoli viisi ja lähes kaikki kojut kiinni. Viiden jälkeen soittelin muutamalle suomitytölle, josko joku voisi ottaa minut kyytiin Subiacosta, oltiin nimittäin menossa kävelemään kuuden maissa. Loppujen lopuksi Meiju sitten haki minut. Tapasimme Meijulla, joka ei kuitenkaan päässyt itse kävelemään, koska ei ollut saanut lapsenvahtia. Heini kävin meitä kotimatkalla moikkaamassa, muttei hänkään voinut tulla kävelemään, koska oli kipeä. Meitä lähti sitten kävelemään vain kolme, minä, Anne ja Saara. Käveltiin aika ripeästi. Kävelyn jälkeen tulin parilla bussilla kotiin. Ilta meni kotona syödessä, koneella ym. Sain nuhan jostain, nenä oli tukossa koko päivän.

Pitkä päivä

Keskiviikko 24.10.2007

Heräsin taas aamulla ajoissa ja menin Canningtoniin jumppaan (pump ja balance). Jumppien jälkeen hypähdin suoraan koululle. Meillä oli ensin ryhmätapaaminen, laitettiin kirjallista osaa vähän kasaan. Sitten menin ulos syömään eväitä ja sen jälkeen hetkeksi koneelle. Kahdeksi pitikin jo mennä luennolle. Luennon piti tänään toinen ihminen, kun varsinainen luennoitsija on kongressissa Hawaijilla! Luento(+tutorial) oli tänään vähän lyhyempi, päästiin jo vähän ennen viittä. Menin sitten kirjastoon tunniksi tekemään hommia. Kuudeksi piti mennä Vickeryyn, jossa oli taas yhteisillallinen, tällä kertaa Vickyn luona. Anna, Anke, Desiree, Julia, Tiana (amerikkalaistyttö jonka tapasin tänään) ja yksi amerikkalaistyttö, Missy, tulivat myös. Kathi ei päässyt. Syötiin sellaista venäläistä ruokaa, jonka nimeä en muista, ja salaattia. Siinä oli riisiä, lihaa, porkkanaa…Oli tosi hyvää. Lähdin kotiin Annan kanssa yhtä matkaa kahdeksan jälkeen. Ilta meni kotosalla koneen ääressä, ylläri… Ilma oli tänään aurinkoinen ja tosi lämmin, varmaan 30.

Excu

Tiistai 23.10.2007

Heräsin aamulla ajoissa ja lähdin puolen yhdeksän maissa liikkeelle. Aamulla oli normaalin luennon sijaan excu kananmunatehtaalle. Paikka oli täältä Fremantleen päin, muttei ihan yhtä kaukana. Piti mennä kahdella bussilla ja matkaan meni ehkä 50 minuuttia. Olin paikalla jo puolen kymmenen maissa eli puolisen tuntia liian aikaisin. Ulkona oli kuitenkin mukava istua ja odotella. Ilma oli nimittäin taas kaunis. Kierroksen piti alkaa kymmeneltä, mutta se alkoi vähän sen jälkeen, kun edellisellä ryhmällä kesti vähän kauemmin. Kierreltiin tehtaalla kahden työntekijän johdolla. Oli ihan jees. Toisella linjalla pestiin, testattiin ja pakattiin munia, toisella tehtiin mm. nestemäisiä munatuotteita. Siinä meni joku reilu tunti, lopeteltiin puoli kahdentoista jälkeen. Jouduin sitten odottelemaan bussia melkein puoli tuntia. Mutta edelleen ulkona oli ihan kiva istuskella… Tulin siis sitten kotiin ja kävin kaupan kautta. Kotona söin ja tiskailin. Sitten tein pari juttua koneella ja vähän koulujuttuja myös. Sitten pitikin pakkailla kamppeet ja lähteä jumppaan. Kävin Canningtonissa bodystepissä ja venyttelin vielä päälle. Ilta meni kotona koneella. Ryhmätyötäkin tein vähän.

Ulkoilua ja urheilua

Maanantai 22.10.2007

Lähdin heti aamusta jumppaan Canningtoniin. Kävin combatissa ja pumpissa. Jumppien jälkeen lähdin salilta suoraan keskustaan päin. Jäin bussista pois Victoria Parkissa ja kävelin joen vartta South Perthiin. Kiva oli kävellä kun oli hieno maisema (puisto, joki, näkymä keskustaan jne.) ja kaunis ilma (tuuli taas vähän viilensi, muttei suinkaan ollut kylmä). ”Perille” päästyäni kävin yhdessä kahvilassa haukkaamassa lounasta ja menin sitten lautalla joen yli keskustan puolelle. Siellä kävelin ympäriinsä vähän laajemmalla alueella kuin yleensä ja katselin ympärilleni. Näin uusiakin paikkoja, joissa en ole ennen käynyt. Ainiin, huomasin jotain hurjaa…täällä joissain kaupoissa laitellaan jo joulutavaraa esille! Ja yhdellä kadulla laiteltiin jo joulukoristeita! Lokakuussa!!! Marraskuun lopussa nyt ehkä vielä ymmärtää, mutta että nyt jo… Ja mikä tekee joulun tulon myös oudoksi on se, että täällä ilmat vaan lämpenevät. Hassua, kun joulua odotellessa voi mennä esim. rannalle. Kun on tottunut siihen, että on kylmä ja lunta sataa. Kävin keskustassa myös sellaisessa pannaripaikassa syömässä jälkiruokaa. Hitsi että oli hyvää. Lähdin kotiin puoli viiden bussilla. Ilta meni kotona koneella. Varasin joulukuun reissailuja jne.

Ja sitten reissusuunnitelmista ennen kotiin tuloa… Lähden Perthistä torstaina 22.11. (viimeinen koe on maanantaina) Alice Springsiin (lentäen). Olen siellä 2 yötä. Lauantaina alkaa 9 päivän tour, jossa pyöritään muutama päivä Keski-Australiassa (mm. Ayers Rock), ajetaan pohjoiseen ja pyöritään siellä (mm. Kakadu national park) ja päädytään lopulta Darwiniin seuraavana sunnuntaina. Vietän yön Darwinissa ja lennän sitten maanantain ja tiistain välisenä yönä Cairnsiin. Tapaan Cairnsissa Marian, vuokraamme auton ja ajamme parin viikon aikana Sydneyyn tehden matkalla kaikkea kivaa!

Rento päivä

Sunnuntai 21.10.2007

Nukuin pitkään. Nousin joskus puolen kahdentoista maissa (herätyskellon kanssa). Aamutoimien jälkeen siivoilin ensi töikseni huoneeni ja vähän muutakin. Sitten lähdin käymään ulkona. Kävelin reilun tunnin kampuksella ristiin rastiin. Ilma oli kaunis taas, tuuli vähän viilensi. Kotiin tultuani söin ja tiskailin. Sitten olin hetken koneella/netissä. Alkuillasta kävin leipomaan munkkeja; kämppikset ovat kinunneet niitä vapusta saakka, jolloin ensimmäisen kerran tein niitä. Siinä vierähtikin sitten muutama tunti. Mutta olivatpahan taas hyviä :). Loppuilta meni koneella.

Latotanssit

Lauantai 20.10.2007

Lähdin heti aamusta rpm:ään Canningtoniin. Oli aika hurja tunti, se oli rpm high performance (pitempi kuin normaalisti) ja ohjaaja oli tosi hyväkuntoinen mies, joka ”piiskasi” meitä oikein kunnolla. Huh. Mutta tulipahan kuntoiltua. Jumpan jälkeen kävin suihkussa jne. salilla ja menin sitten taas viereiseen ostoskeskukseen jatkamaan torstaina kesken jäänyttä shoppailukierrosta. Ja taas tarttui tavaraa mukaan; alusvaatteet, 2 shortsit ja toppi. Ehdin kierrellä pari tuntia ja sitten piti lähteä kaupan kautta kotiin. Kotona söin vähän ja vaihdoin kamppeet. Puolen viiden maissa menin tuohon meidän kauppojen eteen ja Kristine ja miehensä ottivat minut kyytiin ja ajoimme Sirkulle. Sirkku järjesti latotanssit, jonne oli kutsuttu kaikki suomitytöt perheineen. Lähes kaikki olivatkin paikalla; Heini, Kristine, Saara, Minna, Sirkku, Elina, Saija, Anna, Anne ja Mariel miehineen/perheineen ja muutama muu Sirkun tuttu. Vain Meiju ja Maarit joukkoineen eivät päässeet. Sirkku oli laittanut pihallaan olevan ladon juhlakuntoon, koristellut, tuonut pöytiä, tuoleja jne. Suomalaista musiikkia löytyi myös. Grilli oli kuumana ja kaikki grillailivat eväitään, lisäksi oli salaatteja, leipää, naposteltavaa jne. Jälkkäriksi löytyi piirakkaa, pipareita jne. Syötiin, juotiin, juteltiin, jotkut innostuivat tanssimaankin vähän. Oli tosi mukavaa kaikin puolin. Lähdin kotiin Saaran kyydillä yhdentoista maissa. Olimme viimeisten joukossa. Ne, joilla oli lapset mukana joutuivat luonnollisesti lähtemään vähän aikaisemmin. Kotona käväisin vielä netissä ja menin sitten nukkumaan. Ilma oli tänään vähän vaihteleva. Välillä oli aurinkoista, välillä pilvistä ja ajoittain satoikin vähän. Ei ollut ihan niin lämmin kuin lähipäivinä, muttei nyt hurjan kylmäkään.

Ei kummempia

Perjantai 19.10.2007

Heräilin aamulla kymmenen maissa, nukuin siis vähän pitempään. Kahdeksitoista piti lähteä luennolle. Se kesti tällä kertaa vain reilun tunnin. Luennon jälkeen kävin kirjastossa tulostamassa ja tulin sitten kotiin. Ensit töikseni laittelin ruokaa, söin ja tiskailin. Sitten hoitelin muutamia juttuja netissä. Näljän jälkeen piti pakkailla kamppeet ja lähteä hiljalleen jumppaan. Kävin keskustassa bodystepissä. Ilta meni kotona koneella. Ilma oli kaunis.

Shoppailua

Torstai 18.10.2007

En meinannut eilen illalla saada ensin unta, kun hyttysenpuremia kutitti niin vietävästi. Jossain vaiheessa sitten kuitenkin nukahdin. Heräilin aamulla puolen kymmenen aikaan. Ilma oli pilvinen, joten päätin lähteä shoppailemaan Carouselin ostoskeskukseen Canningtoniin. Iltapäivällä ilma selkeni ja loppupäivä oli kaunis. Aloittelin kaupoissa kiertelyn kahdentoista maissa ja tein sitä nelisen tuntia. Välillä kävin syömässä (thaimaalaista ruokaa) ja ostin vielä donitsin jälkkäriksi. Ja tarttuihan sitä jotain taas mukaankin. Ostin kesäyökkärin, hihattoman topin ja mekon. Ja myös hyttysenpuremiin rasvaa. Ihan kaikkia kivoja kauppoja en ehtinyt kiertää. Pitänee mennä joku toinen päivä uudestaan. Neljän maissa piti lähteä jumppaan (sali ihan siinä vieressä). Kävin pumpissa ja attackissa. Tuntien jälkeen vielä venyttelin, sitten suihkuun ja kotiin. Ilta meni syödessä ja koneen ääressä.

maanantai 3. joulukuuta 2007

Esitys

Keskiviikko 17.10.2007

Heräilin ennen yhdeksään ja lähdin aamusta ensi töikseni jumppaan (balanceen). Sieltä menin suoraan koululle. Kävin ensin tulostamassa ja ostamassa vähän evästä. Sitten tapasimme ryhmämme kanssa ja kävimme esityksen läpi. Sitten oli luento ja tutorial, meillä oli pelkkiä esityksiä, neljä tuntia! Ne olivat ihan mielenkiintoisia, mutta oli se vähän puuduttavaa välillä. Meidän esitys oli kolmanneksi viimeinen :(. Ei ollut enää hurjasti yleisöä siinä vaiheessa… Ihan ok se kai meni. Kuuden maissa päästiin pois. Ilta meni kotona pyykkejä laitellessa, syödessä, koneella jne. Ilma oli tänään pilvisempi. Aamupäivästä oli vielä lämmin silti. Keskellä päivää satoi vähän ja keli muuttu tuuliseksi ja aika viileäksi. Huomenna pitäis olla taas parempaa (toivottavasti).
Mulla on muuten ainakin 10 hyttysenpuremaa molemmissa nilkoissa ja ne kutiavat ihan hirmuisesti! Ärsyttävää. Enpä eilen tajunnut, että täällä hyttyset kiusaisivat. Kesällä niitä ei ollut ollenkaan, kesä on varmaan liian kuuma ja erityisesti liian kuiva niille. Kevät ilmeisesti on suosiollista aikaa; lämmin ja vielä riittävän kostea.

Aikaa sosiaaliselle kanssakäymiselle

Tiistai 16.10.2007

Heti aamusta piti lähteä luennolle. Tai luento oli tänään vähän labratyyppinen, tehtiin muutamia käytännön juttuja. Sen jälkeen olin jonkin aikaa tietokoneluokassa ja katselin vielä ryhmätyötä. Sitten kävin ostamassa sämpylän ja söin ulkona ihanassa auringonpaisteessa. Oli taas tosi lämmin, olin koulussa vain hameessa ja hihattomassa. Tosin luennolle mennessä (tai yleensä joka paikkaan) pitää aina olla neule tai vastaava mukana, koska sisällä on viileä (liian hyvät ilmastoinnit joka paikassa). Syömisen jälkeen käväisin kirjastossa ja sitten piti valitettavasti mennä taas sisään, nyt labroihin. Food Engineering labroissa tutkittiin tällä kertaa säilyketölkin anatomiaa. Kahden maissa pääsin lähtemään kotiin. Kotona lähinnä valmistelin huomista esitystä. Ennen kuutta tapasin Annan pihalla ja kävelimme Vickeryyn Julian luokse, jossa söimme illallista. Sinne tulivat myös Desiree, Kathi, Anke, Vicky ja pari muuta. Söimme ensin sushia, sitten kanacurrya ja riisiä ja jälkkäriksi omenastruudelia. Hyvää oli. Ja oli kiva pitkästä aikaa nähdä tyttöjä, vaihdella kuulumisia ja jutella niitä näitä. Söimme ulkona. Illalla oli vähän viileämpi, muttei liian kylmä. Hyttyset vähän kiusasivat… Tulin kotiin yhdeksän maissa. Ilta meni koneella.
Koulutyöt ovat nyt tosiaan hetkeksi hellittäneet. Ryhmätyö pitää vielä viimeistellä ja tehdä jotain pikkujuttuja, muttei mitään sen suurempaa. Ihanaa. Pitää nyt pari viikkoa tehdä kaikkea kivaa. Sitten onkin lopputentit ja sen jälkeen pitää jo lähteä tästä kaupungista. Vielä vähän matkustelua ja sitten kotiin! :) :( Kyllä aika lentää…

Kiireinen päivä

Maanantai 15.10.2007

Heräilin aamulla kahdeksan jälkeen. Heti aamutoimien jälkeen lähdin käymään kaupassa. Palattuani jatkoin ryhmätyön tekoa vielä pari tuntia. Sitten piti syödä ja tiskailla, pakkailla kamat ja lähteä koululle puoli kahdeksi. Käväisin nopeasti kirjastossa ja menin sitten ryhmäämme tapaamaan. Kokosimme keskiviikkona olevan esityksemme kasaan. Koululta lähdin suoraan keskustaan jumppaan. Kävin pumpissa ja combatissa. Olin kotona jälleen seitsemän maissa. Sitten piti vielä siivota oma huone ja keittiö sekä käydä pesemässä pyykkiä ja laittaa ne kuivumaan. Loppuilta meni syödessä ja koneen ääressä.
Tänään oli taas kaunis ilma. Ihanaa kun on tullut taas kesä. Nyt on jo viikon verran ollut tosi kaunista ja lämmintä (en tiedä mitä sitä ennen oli kun en ollut täällä). Farkut, takit ja kengät voi varmaan hiljalleen heittää kaapin perukoille…! :)

Koulujuttuja

Sunnuntai 14.10.2007

Tänään oli taas tosi tylsä päivä. Heräilin yhdeksän jälkeen ja tein koko päivän koulujuttuja, sitä ryhmätyötä tällä kertaa. Pidin pari taukoa vain syödäkseni. Ulkona oli ihana ilma, mutta pakotin itseni olemaan sisällä ja tekemään hommia, vaikka vaikeaa se olikin. Siivous, pyykinpesu ja kaupassakäyntikin jäivät huomiselle.

Rannalla!

Lauantai 13.10.2007

Heräsin aamulla jo kahdeksan maissa vaikka vähän väsyttikin. Lähdin keskustaan ja menin jumppaan (rpm). Rehkimisen jälkeen käväisin ostamassa evästä ja lähdin rannalle! Bussissa oli paljon ihmisiä ja Cottesloen ranta oli melko täynnä. Siellä oli hurjasti porukkaa! En muista olenko siellä ikinä ennen nähnyt niin paljon ihmisiä. Ehkä ensimmäiset todella lämpöiset päivät talven ja kevään jälkeen ajavat ihmisiä rannalle…ja lauantai myös…? Ilma oli kaunis ja aurinkoinen. Lämpötila oli varmaan jossain 30 hujakoilla. Oli tosi ihana makoilla rannalla pitkästä aikaa. Lähdin joskus neljän maissa pois. Keskustassa käväisin kaupassa ja ostin jätskin ja jatkoin sitten kotiin. Ilta meni kotosalla suihkussa käydessä, syödessä, koneella…

Ikävä päivä

Perjantai 12.10.2007

Tein siis edelleen aamulla sitä koulujuttua. Siinä sivussa hoitelin aamutoimet. Ennen kahtatoista piti lähteä koululle, luennolle ensin. Saatiin väkikokeet takaisin. Tän kurssin (Food Engineering) välikoe meni ihan hyvin, vain pari ihan pientä virhettä, pisteitä 91/100. Luennon jälkeen meillä oli ryhmätyötapaaminen. En tiennyt missä se oli, kun sitä ei muiden laittamassa mailissa mainittu. Arvelin, että näkisimme kirjastossa, koska olemme aina tavanneet siellä. En löytänyt muita ja soitin sitten yhdelle heistä, he olivatkin toisaalla. Menin sitten sinne. He olivat jo aloittaneet, mutta eivät juurikaan kertoneet mitä olivat puhuneet. Se on ollut jo pitempään pieni ongelma; muut tuntuvat aina puhuvan vain keskenään, minua ei tunnu kukaan kuuntelevan. Toinen ongelma oli se, etten ollut ehtinyt tällä kertaa tehdä omaa osaani hommista, milloinpa olisin ehtinyt? Tulin reissusta maanantaina ja sen jälkeen on ollu kovasti hommia ja kaiken ylimääräisen ajan olen käyttänyt sen esseen kirjoittamiseen. Tokihan se piti tehdä ensin kun sen dead line on ensin. Siitä ne muut vähän nipottivat selityksistä huolimatta. Ja muistan kyllä pari kertaa kun joku muu aikaisemmin ei ollut ehtinyt tehdä osaansa… Emmekä sitten edes tehneet hirveän paljoa, keskustelimme parista jutusta ja aloimme tehdä powerpoint-esitystä, mutte sekin sitten päätettiin tehdä niin, että jokainen tekee oman osionsa slidet. Eli ei se nyt edes niin kriittistä ollut, etten ollut ehtinyt tutkia omaa juttuani. Ketutti…Ihan riittävästi jo ollut hommaa tällä viikolla. Pitää nyt hoitaa homma kuntoon ennen maanantaita, jolloin on seuraava tapaaminen. Silloin pitäisi saada esitys kasaan, koska se on keskiviikkona. Kirjallisen dead line on parin viikon päästä, joten sitä ehtii vielä hioa. Mutta toivottavasti sekin valmistuisi mahdollisimman pian, jotta saisi vähän huilata kouluhommista. Tapaamisen jälkeen viimeistelin vielä esseeni ja tulostin ja palautin sen kymmenen minuuttia ennen palautusajan umpeutumista! Ei siitä kovin hyvä tullut. Mutta ei voi mitään. Onpahan ainakin nyt tehty. Vähän ärsytti palauttaa ei niin hyvä työ… Sen jälkeen menin vielä kirjastoon tulostamaan pari muuta juttua. Siellä sitten huomasin, että olin jättänyt kopiokorttini mikroluokkaan, jossa tulostin työn. Ei sitten auttanut kuin mennä takaisin. Onneksi se löytyi. Sitten takaisin kirjastoon, tulostus ja kotiin. Ja vielä jotain ikävää…tänään olisi ollut vuoden isoimmat bileet, Oktoberfest, jonne olisi ollut kiva mennä. Mutten voinut kun ei ollut lippua... Ne myytiin silloin joskus loppuun päivää ennen kuin menin ostamaan. Olin sitten illan kotosalla. Ilta meni koomassa koneen äärellä. Väsytti pitkän valvomisen jälkeen. Oli ihanaa mennä nukkumaan! Ilma oli kaunis ja tosi lämmin.

Kouluhommia vähän liikaakin

Torstai 11.10.2007

Tästä päivästä ei ole paljoa kirjoitettavaa. Tein sitä esseetä (Food engineering project) koko päivän ja myös koko yön (en ehtinyt nukkua yhtään)! Kävin aamulla vaan jumpassa (attackissa Canningtonissa). Ja pidin pienet tauot päivällä ja illalla vaan syödäkseni. Illalla käväisin mikroluokassa skannaamassa muutaman kuvan sitä työtä varten. Eli siinä se. Ikävä päivä. Kiitos Jonkalle niiden kaavioiden piirtämisestä! Ilma oli puolipilvinen.

Kaikenlaista

Keskiviikko 10.10.2007

Heräilin vähän ennen yhdeksää ja kävin heti aamusta balancessa Canningtonissa. Sen jälkeen ehdin käväistä kotona laittautumassa, vaihtamassa kamppeet, syömässä jne. ennen koululle lähtöä. Nykyään keskiviikkoisin on luento 14-1 ja heti perään tutorial 17-18, joka siirrettiin torstaiaamulta (to ei siis ole mitään!). Sain Functional Foods-kurssin välikokeesta 67,5/100, ei siis mennyt liian hyvin. Mutta menipähän läpi kuitenkin. Ja koe oli aika hankala… Ilta meni kotona kouluhommia tehdessä ja normiasioita hoidellessa.

Juoksua paikasta toiseen

Tiistai 9.10.2007

Oli taas karu paluu arkeen loman jälkeen. Heti kahdeksalta aamulla oli luento. Sain maitokurssin välikokeesta 83/100, ihan kohtuullisesti. Luennon jälkeen piti juosta ympäri kampusta hoitelemassa asioita; killan toimistolla hakemassa peruuntuneen valaankatselureissun rahat, sta:n toimistolla samasta syystä (NZ:n peruuntunut kajakkireissu), kirjastossa tulostamassa/kopioimassa, automaatilla, yhden luennoitsijan luona… Sitten oli labrat (tai sellainen demo oikeastaan). Sen jälkeen piti vielä hoitaa pari juttua ja sitten pääsi kotiin. Kauaa en ehtinyt kotona olla. Piti nimittäin lähteä jumppaan. Kävin Canningtonissa pumpissa ja attackissa. Oli kivaa taas tauon jälkeen, rankkaa tosin. Jumppien takia piti jättää illallinen Annan luona väliin… Ilta meni kotona koneella asioita hoidellessa. Ilma on näiden parin viikon aikana, jotka olen ollut poissa, lämmennyt selvästi. Tänään oli pilvistä ja sateista, mutta silti melko lämmin.

Pitkä kotimatka

Maanantai 8.10.2007

Jouduin heräämään jo vähän ennen neljää. Laittelin itseni valmiiksi ja heitin muille haikeat hyvästit. 4.30 lähdin shuttle bussilla lentokentälle. Tein lähtöselvityksen, kävin passintarkastuksessa ja läpivalaisussa ja kiertelin sitten vähän kaupoissa ja tuhlasin viimeiset Uuden-Seelannin dollarit. Yhdessä kaupassa soi meidän reissubiisi…tuli heti ikävä kaikkia reissumme ihmisiä ja reissua itseään… Sitten pääsinkin koneeseen. Lensin Qantasilla Aucklandista Melbourneen. Matka kesti kolmisen tuntia. Söin ja aloin katsoa leffaa, mutta nukahdin kesken kaiken. Olin enemmän tai vähemmän unessa koko matkan. Melbournessa piti olla parin tunnin vaihtoaika. Se meni passintarkastuksessa, laukun odottelussa, tullissa, viedessä laukku taas hihnalle, kävellessä portille… Koneen piti lähteä n. 10.45. Sitten ilmoitettiin, että lähtö on 11.30, koska jossain valossa oli jotain pientä vikaa. Pääsimme lopulta koneeseen ja odottelimme… 12.45 edelleen jotain häikkää… 13.30 ilmoitettiin, että pitää vaihtaa uusi miehistö, koska vanhalla venyy muuten päivä lain mukaan liian pitkäksi ja että pitää mennä koneesta ulos… Saimme käydä ilmaiseksi syömässä vähän. Edelleen oli jotain häikkää ja lähtö venyi ja venyi. Taas ilmoitettiin uusi aika, 16.30. 17 lähtöporttia vaihdettiin. Saimme taas käydä ilmaiseksi juomassa/syömässä jotain pientä. Noin 17.15 pääsimme vihdoin uudestaan koneeseen ja noin 17.45 se viimein lähti! Lento Melbournesta Perthiin (Qantas) kesti vähän alle 4 tuntia. Nukuin suurimman osan matkasta. Olin sitten vasta puolen kahdeksan maissa perillä (piti olla monta tuntia aiemmin). Jackie oli luvannut tulla hakemaan, muttei nyt sitten enää illalla päässytkään, koska oli luennolla. Samoin Hayley ja Brian olivat luennolla. Jouduin sitten menemään bussilla kotiin. Kello oli melkein yhdeksän kun pääsin sinne asti. Purkasin sitten vain tavarat, tein iltatoimet, kävin nopeasti netissä ja painuin nukkumaan. Olin ajatellut, että ehdin tehdä vaikka mitä, koska olen kotona jo ajoissa, mutta niinpäs ei nyt käynytkään.

15.päivä: Paluu Aucklandiin

Sunnuntai 7.10.2007

Viimeisenä reissupäivänä heräsimme 6.15, veimme tavarat autoon, söimme aamupalaa ja lähdimme ajamaan vähän puolen kahdeksan jälkeen. Ajoimme alkuun tunnin verran. Tuli kirjoiteltua, otettua ihmisten maileja talteen jne. Ensimmäinen pysähdys oli Whangarei Fallsilla, jossa kävelimme pienen lenkin ja näimme hienon vesiputouksen jälleen kerran. Vähän sen jälkeen pidimme vielä kahvi/vessatauon. Sitten ajelimme vielä pari tuntia ennen Aucklandiin saapumista. Tuli kirjoiteltua, piti täyttää palautelomaketta ja teimme vielä kaikkea kivaa. Saavuimme Aucklandiin vähän ennen puolta päivää. Me hyppäsimme bussista pois, perjantaina tulleet tytöt jatkoivat matkaa. Heitimme haikeat jäähyväiset Scottille ja Teelle ja hetkeä myöhemmin Lisalle ja Erinille, jotka kiiruhtivat suoraan lentokentälle. Muiden kanssa menimme hostellille. Mulla oli lento maanantai-aamuna, samoin Mariella, Jamie ja Mike viettäisivät vielä viikon Uudessa-Seelannissa, Günter pari viikkoa. Odottelimme hetken ja pääsimme sitten huoneeseen, olimme kaikki samassa huoneessa. Hostelli oli sama kuin Christchurchissa (Base) ja oli siis ihan ok jälleen.
Lähdimme tavarat huoneeseen vietyämme heti ulos. Kävimme lounaalla ja pyörimme sitten keskustassa ja muutamissa kaupoissa. Kävelimme pääkadun Queens streetin päästä päähän. Kävimme välillä kahvilla jne. Aucklandhan on Uuden-Seelannin suurin kaupunki, reilu miljoona asukasta. ”City of Sails”, niin kuin kaupunki kutsutaan, vaikutti ihan kivalta. Joskus viiden jälkeen palasimme hostellilla. Kävimme suihkussa ja siistiydyimme vähän. Sitten hengailimme vaan jonkin aikaa huoneessamme. Vähän ennen kahdeksaa lähdimme syömään korealaiseen bbq ravintolaan. Siellä lihat tulivat raakana pöytään pieninä paloina ja ne grillattiin itse siinä pöydässä. Meillä oli ankeriasta, possua, nautaa, kanaa, lammasta ja lisäksi riisiä, salaattia, miso-keittoa ja pari muuta pikkujuttua. Joimme sitä yhtä mietoa viinaa, en nyt muista nimeä ja vettä. Oli hyvää ja muutenkin kivaa. Takaisinpäin tullessamme kävimme yhdessä baarissa vielä drinksuilla. Sitten palasimme hostellille ja juttelimme huoneessa vielä jonkun aikaa ennen kuin kävimme nukkumaan (yhden maissa). Oli kiva päivä ihanien ihmisten kanssa. Toisaalta oli haikeaa, koska tiesi, että päivä oli viimeinen yhdessä. Scott oli oikeassa sanoessaan reissun alussa, että ”It’s not only the places you see and things you do. It’s the people you meet on your way…”

14.päivä: Purjehtimassa

Lauantai 6.10.2007

Heräsimme puolen kahdeksan maissa, kävimme aamupalalla ja puolen yhdeksän maissa lähdimme kävelemään Paihian keskustaan päin. Minun, Jamien, Miken ja Amandan oli tarkoitus mennä purjekatamariinille ja viettää päivä sillä saaristossa. Keskustaan päästyämme käväisimme kaupassa ja etsimme sitten oikean laiturin. Pääsimme alukseen melko nopeasti, maksoimme ja lähdimme liikkeelle. Alus oli sellainen purjekatamariini, melko tilava. Edessä kannella oli runkojen välissä sellaiset verkot. Keskellä oli vähän sisätilaa, vessa ym. Takana oli yksi kansi, jossa voi köllötellä. Meidän neljän lisäksi aluksella oli vaan yksi 4-henkinen perhe ja eräs pariskunta. Ajelimme koneilla ensin. Alkuun oli vielä melko viileä. Ilma oli kuitenkin kaunis ja aurinkoinen. Maisema oli hieno; meri ja paljon saaria. Bay of Islands koostuu muistaakseni 144 saaresta, joista löytyy kukkuloita, metsiä, rantoja... Ajoimme yhden saaren läheisyyteen, jossa näimme delfiinejä. Saimme sitten mennä niiden kanssa uimaan. Vetäisimme nopeasti märkäpuvut niskaan ja otimme maskit ja snorkkelit. Hyppäsimme veteen, joka oli aluksi tosi viileää (16 asteista), mutta siihen tottui melko nopeasti. Delfiinit uivat välillä aika kovaa; sai tehdä ihan tosissaan töitä, että pysyi perässä. Ne tulivat tosi lähelle meitä, ihan viereen ja alle. Ne näki siis tosi läheltä. Delfiinit olivat kovin leikkisiä. Niiden kanssa uiminen oli tosi hienoa! Ylös tultuamme katselimme niitä vielä veneestä käsin ja saimme muutamia valokuvia. Ne tykkäsivät uida ihan veneen vieressä ja alla. Delfiinien jälkeen menimme saaren rantaan. Ilmakin lämpeni jo sopivasti tässä vaiheessa päivää. Saarella kävelimme pienen reitin kukkulalle, josta oli upeat näköalat. Hengailimme vielä rannalla jonkin aikaa ennen palaamista veneelle. Veneellä söimme lounasta ja vaan oleskelimme hetken. Sitten lähdimme seilaamaan purjeilla. Välillä autoimme purjeiden kanssa, muuten vaan katselimme maisemia ja makoilimme ulkona. Purjehdimme ympäriinsä saaristossa. Päivä veneellä oli tosi mukava! Hyvä päätös hienolle reissulle. Palasimme laituriin puolen neljän maissa.
Kävelimme pikkuisen keskustassa, ostimme jätskit ja söimme ne auringonpaisteesta nauttien. Sitten kävelimme takaisin motellille. Siellä tuli oltua vielä hetki ulkona auringossa makoillen ja jutellen. Sitten piti käväistä suihkussa ennen ruokaa. Ruoaksi saimme kalaa, riisiä, salaattia ja keksejä kerman kera. Illalla vielä juttelimme ja hengailimme ”alkuperäisen” porukkamme kanssa poikien huoneessa viimeisen illan kunniaksi. Illan päälle piti vielä pakkailla jne.

13.päivä: Aucklandin kautta Bay of Islands

Perjantai 5.10.2007

Heräilimme 6.30, söimme aamupalaa puolta tuntia myöhemmin ja lähdimme liikkeelle ennen kahdeksaa. Ajoimme ensin tunnin verran vihreissä kumpuilevissa maisemissa, jossa oli hassuja pikku kukkuloita, jotka kuulemma olivat Lake Rotaruoan ja Taupon purkauskiviä. Bay of Islandin aktiviteetit laitettiin mietintään. Ajoimme Tiraun kylän läpi, jossa näimme hassuja isoja eläinpatsaita. Ilma oli kaunis ja (lähes) lämmin. Pidimme pienen tauon Matamatassa, joka on LOTR hobittila. Jatkoimme tauon jälkeen ajamista pari tuntia ja saavuimme Aucklandiin, joka on Uuden-Seelannin suurin kaupunki. Ajoimme keskustaan ja siellä Auckland Towerille, joka on 328 metriä korkea torni (eteläisen pallonpuoliskon korkein). Menimme hissillä ylös ja meillä oli pieni opastettu kierros siellä. Maisemat olivat ihan hienot. Alas tultuamme pyörähdimme vielä matkamuistomyymälässä. Sitten kävimme lounaalla keskustassa.
Syömisen jälkeen palasimme bussille. Mark ja James lopettivat reissunsa tähän ja sanoimme heille hyvästit. Otimme samalla 8 uutta tyttöä mukaan, jotka aloittivat oman 15 päivän reissunsa. Ajelimme tunnin verran, jonka jälkeen pysähdyimme Kauri Treellä. Se oli tosi iso puu. Kävelimme siellä myös pienen lenkin, kävimme vessassa ja vastaavaa. Sitten jälleen jatkoimme matkaa. Pari tuntia ajelua ja taas pieni tauko. Vielä tunti ajamista ja saavuimme Paihiaan (Bay of Islands). Bussissa piti päättää mitä haluaa tehdä seuraavana päivänä. Juttelimme ja tutustuimme myös uusien ihmisten kanssa. Paihiassa pysähdyimme nopeasti ja kävimme ilmoittautumassa aktiviteetteihimme. Sitten ajoimme motellillemme ja majoittauduimme. Huoneessamme oli tällä kertaa lisäkseni Jamie, Marie ja yksi uusi tyttö Amanda. Huone oli melko iso; siinä oli pari erillistä makuuhuonetta ja keittiö/oleskelutila ja vessa. Siellä oli kuitenkin melko kylmä.
Majoittauduttuamme kävelimme läheiselle kaupalle ja siitä rannalle ja rantaa pitkin takaisin päin. Kävimme suihkussa ja siistiydyimme. Sitten saimme illallista (lihaa, salaattia, perunaa, pikkuisia leivoksia). Syömisen jälkeen höpöttelimme ja pelailimme unoa. Sitten lähdimme vielä käymään baarissa. Oli ihan kivaa. Tulimme takaisin puolen yhden maissa. Sitten piti vielä pakkailla, käydä pesulla jne. Sen jälkeen pääsi unille.

12.päivä: Tulivuorisaarella

Torstai 4.10.2007

Heräsimme 7.30, söimme aamupalan ja lähdimme (kaikki muut paitsi James) kahdeksalta päivän retkelle, White Islandille, joka on tulivuorisaari. Meitä tultiin hakemaan motellilta ja ajoimme ensin noin 1,5 tuntia Whakatanen pikkukaupunkiin. Matkan varrella oli ihan hienoja maisemia, mutta ne menivät vähän ohi, koska kaikki nukkuivat melkein koko matkan. Perillä menimme matkanjärjestäjän toimistolle ja hoidimme maksut ja muut. Sitten hyppäsimme melko isoon veneeseen, jossa oli yhteensä joku 20-30 ihmistä. Matka saarelle kesti pari tuntia. Katselimme maisemia, jutskailimme, saimme mehua ja keksejä jne. Ilma oli kaunis ja aurinkoinen. Kyseisellä saarella on siis aktiivinen tulivuori ( eikä juuri muuta), saari on sen synnyttämä. Uudessa-Seelannissa on muutama aktiivinen tulivuori, tämä on ainoa merellä oleva. Saarelle saavuttuamme menimme rantaan pienemmällä veneellä ja jakauduimme pienempiin ryhmiin. Sitten teimme saarella noin 1,5 tunnin opastetun kierroksen. Saarella oli ihan hienoa. Joka kolosta tuli höyryä. Nähtiin tulivuoren kraateri, kuuma mutalampi, erilaisia muodostumia, kiviä jne. Kivissä oli paljon eri värejä. Keltaista rikkiä näkyi paljon. Jo veneessä saimme kypärät ja kaasunaamarit. Menimme kerran saarella sellaisen höyryn läpi, että sitä oli pakko käyttää. Höyry tuntui kurkussa, nenässä ja silmissä. Saarella oli myös sellainen vanha tehdas. Saari oli hyvin karu. Ulkorannoilla oli vähän kasvillisuutta ja eläimiä, lähinnä paljon lintuja ja hylkeitä. Saaressa oli pari pientä lahtea, joista pääsi maihin. Muuten kraaterin ympärillä oli korkeat kalliot. Kierroksen jälkeen palasimme veneelle ja saimme lounasta (munavoileipä, rösti, pasteija, omppu, bansku, juustoa, suklaata, juoma). Kiersimme saaren vielä veneellä. Näimme hurjan ison parven isoja kaloja ja myös delfiinejä. Venematkalla takaisin monet meistä nukahtivat. Whakatanessa hyppäsimme bussiin ja ajoimme takaisin Rotaruaan. Nyt pysyin matkan hereillä, katselin maisemia ja höpötin Jamien ja Miken kanssa.
Takaisin tultuamme kävin Jamien kanssa läheisellä huoltsikalla. Sitten piti valmistautua illalliselle ja mennä seitsemältä taas syömään. Nyt saimme kahdenlaista intialaista kanaruokaa, riisiä, salaattia, leipää ja taas kääretorttua ja hedelmiä. Illalla juttelimme ja katselimme telkkaria poikien huoneessa porukalla. Kymmenen maissa päätimme vielä Jamien ja Miken kanssa mennä altaaseen. Likosimme kuumassa vedessä jonkun 1,5 tuntia. Mukavaa… Sitten piti vielä pakkailla ennen nukkumaan menoa.

11.päivä: Koskenlaskua

Keskiviikko 3.10.2007

Herätys oli vasta kahdeksalta ja lähtö yhdeksältä! Kävimme läheisellä Huka Fallsilla ensin. Teimme pienen kierroksen vesiputouksen läheisyydessä. Putous oli Waikato Riverissä. Putous ja sitä edeltävä koski olivat aika massiiviset. Kyseisessä joessa on monta voimalaa. Uuden-Seelannin energiasta 85 % tuotetaan vesivoimalla (5 % tuuli, 5 % geothermal ja vain 5 % fossiiliset). Putouksen jälkeen ajoimme lähellä olevalle maalämpövoimalalle. Kierreltiin alueella vähän bussilla ja käytiin kukkulalla, josta näki koko kokonaisuuden kuinka maan sisältä tulevasta kuumasta höyrystä saadaan energiaa. Sitten ajoimme Rotaruaan, jonne oli matkaa vain tunnin verran. Maisema oli vihreää kumpuilevaa istutusmetsää. Rotarua on pieni noin 6000-8000 asukkaan kaupunki kylmän kraaterijärven rannassa. Siellä haisee aina rikkiyhdisteiden takia (tuliperäisyys). Rotarua oli ihan kiva pikkukaupunki. Ajoimme ensin keskustan läpi ja vähän rannalla. Tehtiin pienet pysähdykset rannalla ja kaupalla. Sitten ajoimme ”hotellille”, joka oli n. 2,5 km:n päässä keskustasta. Jätimme tavarat sinne ja menimme läheiseen Whakarewarewa thermal villageen.
Se oli maorikylä, jossa oikeasti asui ihmisiä. Siellä oli paljon kuumia lähteitä, pari geysiriä, kuumia mutalampia jne. Joka paikassa oli höyryä. Maorit hyödyntävät lämpöä kokkauksessa, kylpemisessä jne. Siellä oli maorien asumuksia, kauppoja, kahvila, ravintola…siellä siis käy jonkin verran mys turisteja. Menimme ensin lounaalle; saimme perinteisen maorien hangi mealin, joka oli lähteiden lämmöllä kypsennettyä lihaa, kanaa, perunoita, porkkanoita jne. ja vanukasta jälkkäriksi. Sitten meillä oli opastettu kierros kylässä ja lopuksi maorien tanssi/lauluesitys, jossa he käyttivät perinteisiä asuja, lauloivat, tanssivat jne. Molemmat olivat ihan kivoja ja mielenkiintoisia. Kierroksen aikana satoi välillä ja oli tosi kylmä.
Kylässä käynnin jälkeen 6 meistä (Erin, Lisa, Mark, Jamie, Michael ja minä) lähdettiin koskea laskemaan! Ilma onneksi parani vähän. Meitä tultiin hakemaan ja ajoimme ensin hetken sellaiselle varasto”vajalle”, jossa saimme ensin varusteet; uikkarin päälle märkäpuku, sellainen fleece, takki, sukkakengät, kypärä ja pelastusliivit. Sitten harrastimme siinä pihalla veneessämme pientä kuivaharjoittelua. Meille kerrottiin mitä pitää tietyllä käskyllä tehdä, mitä tehdä jos putoaa jne. Sitten ajoimme pienen hetken joelle (Kaituna River) ja ryhdyimme hommiin. Meillä oli sellainen 8 hengen kumivene. Yksi opas ja Mike istuivat edessä, sitten minä ja Mark, Erin ja Lisa ja takana toinen opas ja Jamie. Vaihtelimme paikkoja myös välillä. Koski oli luokan 5 koski (luokitus 1-5) eli hurjimmasta päästä. Virta oli aika kova. Siinä oli useampi koskikohta ja kolme vesiputousta (1, 3 ja 7 m!). Joessa ei juuri ollut kiviä. Meloimme veneen reunalla istuen, välillä pysähdyttiin katselemaan maisemia. Putoukset mentiin erityisessä laskuasennossa, ikään kuin istuen veneen pohjalla. Se isoin putous oli aika hurja; mentiin ihan kokonaan veden alle, siinä kastu ihan kunnolla viimeistään. Yhdessä vaiheessa sai hypätä uimaan jos halusi. Se oli hauskaa kun virta vei. Yksi koskikohta mentiin seisten. Useammassa paikassa yksi meistä meni ihan eteen istumaan ja muut meloivat takaisin putouksen/kosken alle niin, että se edessä istuva kastui kunnolla. Oli hurjan hauskaa! Eikä edes ollut kylmä, vaikka luulin, että olisi. Oltiin vedessä ehkä tunnin verran. Lopussa kannettiin vene autoon ja ajettiin takaisin vajalle. Vaihdoimme vaatteet, katsoimme kuvat, mitä meistä oli otettu, maksoimme lystin ja mahdolliset kuvat ja palasimme motellille.
Motelli oli tosi kiva. Huoneessa oli makkarin ja vessan lisäksi olkkari/keittiö ja oma pieni piha, jossa oli pieni uima-allas (poreallas ilman poreita). Oli hyvät sängyt, lämmitin jne. Koskenlaskun jälkeen menin Jamien, Markin, Erinin ja Miken kanssa poikien altaaseen kuumaan veteen likoamaan noin tunniksi. Sitten piti käydä suihkussa ja laittautua vähän. Sen jälkeen söimme illallista seitsemältä. Terjolla oli tällä kertaa pihvi, lohkiksia, salaattia ja kääretorttua ja hedelmiä. Syömisen jälkeen lähdimme porukalla keilaamaan. Pelasimme kahdelle radalle jakautuneena pari peliä. Voitin toisen pelin meidän radalla! Keilailun ohessa tuli juteltua, hulluteltua ja nautittua muutama virvoke. Oli tosi mukavaa. Sitten lähdimme osan porukasta kanssa vielä baariin. Baarissa tuli lähinnä tanssittua. Ei oltu hurjan kauaa, ehkä 1,5 tuntia… Palasimme taksilla motellille ja painuimme nukkumaan.