2.päivä: Auringonnousu ja kävelyä Ulurulla

Sunnuntai 25.11.2007

Herätys tuli vähän turhan aikaisin…3.45! Ei auttanut muu kuin laittaa itsensä valmiiksi, laittaa tavarat kasaan ja lampia sitten aamupalalle (muroja, leipää…). 4.45 lähdimme ajamaan jälleen kansallispuistoon, jälleen Ulurulle, nyt katsomaan auringonnousua. Ihmisiä oli jälleen tosi paljon ja taas tuli todettua, ettei se auringonnousu ihan niin mahtava ollut kuin mitä ihmiset hehkuttavat. Toki hieno se kyllä oli, muttei mitään super-erityistä. Lähinnä auringon noustessa ja laskiessa näkee, miten kallion väri muuttuu. Ayers rock ja muutkin muodostelmat ja myös hiekka on täällä tosi punaista. Punaisuus johtuu rautaoksidista, se on siis ruostetta… Ihan aamulla oli vähän viileä, piti vetää pitkähihaista päälle, mutta nopeasti se siitä lämpeni ja loppujen lopuksi päivä oli taas aurinkoinen ja hyvin lämmin.
Auringonnousun jälkeen ajoimme lähemmäs kiveä. Mahdollisuus oli kävellä Ulurun ympäri tai kiivetä sen päälle. Kiipeäminen ei kuitenkaan onnistunut, koska se oli suljettu liian kovan tuulen takia. Se voidaan myös sulkea jos on liian kuuma, yli 36 astetta (kuten eilinen Kata Tjutan kävelykin). Myös sade, märkyys tai aboriginaalien tapahtumat voivat sulkea sen. Voi olla, etten joka tapauksessa olisi kiivennyt, aboriginaalit eivät nimittäin halua, että sen päälle kiivetään, koska se on heidän pyhä paikkansa. Eihän kukaan Euroopassakaan kiipeile kirkkojen seinillä tai vastaavaa… Kiipeäminen ei olisi ollut ihan helppoa myöskään, loivinkin seinämä (josta kiivetään) on aika jyrkkä. Siinä on sellainen köysi, josta vedetään itseä ylös samalla kävellessä. Koko joukko siis käveli Ulurun ympäri, lenkki oli reilu 9 km. Tällä kertaa maasto oli helpompi, hyvä polku ja aivan tasaista. Ayers rock oli kyllä hieno. En ole ennen tiennytkään, että siinä on niin paljon hienoja ja mielenkiintoisia koloja, muodostelmia, luolia ja vastaavaa. Kaukaa kun sitä katsoo, se näyttää aika tasaiselta, mutta totuus oli tarua ihmeellisempi. Upeaa oli siis kävellä ja katsella sitä niin läheltä, jopa koskettaa. Kaikissa paikoissa ei saanut valokuvata, koska ne olivat aboriginaalien pyhiä paikkoja. Tätä nykyähän aboriginaalit omistavat paikan jälleen (se palautettiin heille 1985), mutta ikään kuin ”vuokraavat” aluetta hallitukselle, jotta turistit voivat mennä sinne. Paikkaa kuitenkin hallinnoivat ja hoitavat aboriginaalit ja valkoiset yhdessä. Eli siis hienoa oli. Ja lämmin. Ja kärpäsiä jonkin verran. Tapasin myös pari suomalaista pariskuntaa reitillä!
Kävelyn jälkeen kävelimme vielä pikkuisen pätkän kuskimme kanssa ”opastetusti” eli hän kertoi meille taas kaikenlaista paikasta. Sitten ajoimme läheiseen vierailukeskukseen, jossa oli kerrottiin enemmän aborginaaleista, heidän kulttuuristaan, Ulurusta jne. Siellä oli myös taidetta, matkamuistomyymälä ja vastaavaa. Sieltä palasimme noin tunnin kiertelyn jälkeen leiripaikalle, jossa söimme lounaan (itse koottuja kanahamppareita). Lounaan jälkeen kuski heitti osan porukasta (tekivät vain kahden päivän reissun) kylään. Me muut jäimme siivoilemaan. Kun kaikki oli valmista, varmaan joskus yhden pintaan, hyppäsimme bussiin, heitimme hyvästit Ulurulle ja lähdimme ajamaan seuraavaa kohdetta, Kings Canyonia kohti.
Ajoimme ensin tunnin verran ja pysähdyimme hetkeksi. Sitten hetki ajelua ja pidimme pienen kuvaustauon tien varressa, josta näkyi Mount Connor ja yksi suolajärvi. Taas ajelua joku tunti ja sitten pysähdyimme keräämään polttopuita illaksi. Ja taas matka jatkui… Yhteensä ajoimme sellaiset 5 tuntia. Monet nukkuivat matkalla. Itse lähinnä kirjoittelin tätä ja laitoin parin ihmisen kuvia kameroista muistitikuille. Perillä käväisimme pienessä kaupassa ja tankkaamassa ja menimme sitten leirintäalueelle, joka oli hyvin samanlainen kuin edellinen paikkamme, hieman karumpi ehkä. Autoimme ensin vähän keittiöhommissa, jotta oppaamme sai päivällisen alulle. Ja nuotio sytytettiin. Sitten oli vähän ihan vapaata hengailuaikaa. Kävin suihkussa pesemässä päivän pölyt pois. Kiipesimme läheiselle kukkulalle katsomaan auringonlaskua. Ja sitten vaan istuimme ja juttelimme.
Jonkin ajan päästä pääsimme syömään. Saimme nuotiolla padoissa haudutettuja ruokia; perunamössöä, vihanneksia ja kahta laatua kanaa. Oli hyvää. Ruoan jälkeen tuli vielä istuskeltua keittiössä ja myös ulkona nuotion ääressä. Kokeilimme soittaa naapurileirin oppaan didjeridoota. Ei ollut ihan helppoa, mutta aika monet onnistuivat saamaan aikaan ihan ok äänen. Ja pari ihmistä maistoi saman häiskän löytämiä toukkia, joita aboriginaalit syövät. Oli ihan mukavaa, mutta pakko oli mennä aika ajoissa (kymmenen pintaan) nukkumaan, koska oli taas aikainen herätys tiedossa. Kömmimme swageihimme ja nukahdimme jälleen kirkkaan tähtitaivaan ja täydenkuun alla.