Lähtö edessä

Noniin... Lähden torstaina 22.11. (lopullisesti) Perthistä pois. Eli ei enää postia tähän osoitteeseen. Osoitteeni on nyt porukoiden Kotkan osoite eli Eteläpuistokatu 3 a 10, 48100 Kotka.

Puhelinnumero pysyy toistaiseksi samana (aussiliittymä, +61 40 6506136), koska olen Australiassa vielä kuukauden verran. Eli lennän torstaina Alice Springsiin. Sieltä sitten touria Darwiniin, lentoa Cairnsiin ja ajelua Sydneyyn. Yritän katsella maileja reissun aikana aina kun vaan mahdollista, joten sitä voi käyttää. Yritän myös päivitellä tämän blogin ajantasalle ja sitten laitella jopa uutta juttua reissun varrelta. Joudun matkaamaan tietokoneen kanssa, joten sen pitäisi onnistua.

Eipä nyt muuta. Heippa hetkeksi. Palailen asiaan... :)

6.päivä: Hienojen maisemien läpi Christchurchiin, jäähyväiset osalle porukasta

Perjantai 28.9.2007

Aamulla oli jälleen aikainen herätys (6.30), sen jälkeen kamat autoon ja aamupalalle (muroja, jugurttia, leipää, hedelmiä…). Sitten hyppäsimme bussiin ja ajoimme hetken Lake Mathesonille. Siellä kävelimme pienen lenkin järvelle ja takaisin. Järvi oli hieno; tyyni järven pinta heijasti hyvin ympäröivän maiseman (vuoret jne.). Upeaa! Ilmakin oli kaunis ja aurinkoinen ja edelleen vähän lämpimämpi kuin edellisinä päivinä. Järveltä ajoimme puolisen tuntia Franz Josefin (jäätikkö) kylään, jossa oli nopea tankkaus/vessatauko. Sitten ajoimme vihreissä vuoristomaisemissa pari tuntia Hokitikaan, joka on pieni (n. 4000 as.) kaupunki Eteläsaaren länsirannikolla. Matkalla piti valita tekemisiä Kaikouraan ja Nelsoniin. Päätin mennä katselemaan valaita ja melomaan. Hokitikassa kävimme ensin jadetehtaassa katsomassa koruja ja niiden valmistusta. Sitten menimme Jamien, Merrin ja Danan kanssa hakemaan vähän syötävää kahvilasta ja kävelimme pääkatua pitkin rannalle syömään. Se oli mukava lounaspaikka. Syömisen jälkeen palasimme jadetehtaalle ja kävimme vielä kivimaalaamossa.

Hokitikasta suunnistimme kohti alppeja. Eteläsaarella kulkee kolme tietä vuoriston läpi rannikolta toiselle ja ajoimme nyt yhtä niistä. Yksi tutkittiin silloin ensimmäisinä päivinä, yksi jäi ajamatta tällä reissulla. Tämä tie kulki vuoriston läpi Arthur’s Pass-nimisen paikan halki. Pidimme siellä noin 1,5 tunnin ajon jälkeen kahvi- ja valokuvaustauon. Vuoriston jälkeen maisema tasoittui hiljalleen. Ajoimme Christchurchiin vielä pari tuntia. Katselimme matkalle ihmisten bungy/skydive/canyon swing videoita Queenstownista. Oli aika hauskoja… Saavuimme Christchurciin puolen kuuden maissa. 22 ihmistä lopetti reissun tähän, eli he tekivät vain 6 päivän Eteläsaaren kierroksen. Suurimman osan kanssa vietimme kuitenkin illan vielä yhdessä. Majoittauduimme hotelliin (ihan oikeaan hotelliin!), meitä oli huoneessa minä, Jamie, Lisa ja Erin. Vaihdoimme nopeasti vaatteet ja laittauduimme. Puolen seitsemän maissa kokoonnuimme ulkona isolla porukalla ja lähdimme syömään. Meitä oli sen verran iso joukko (ehkä 25?), että emme mahtuneet pizzeriaan, mihin meinasimme mennä. Jakaannuimme sitten pariin porukkaan. Osan kanssa (meitä oli ainakin minä, Jamie, Merri, Jess, Dana, Sara, Lars, Michael, Nicole, sveitsiläinen Günter…) menimme yhteen intialaiseen, loput taisivat odottaa hetken ja pääsivät sitten sinne pizzapaikkaan. Söin sellaista kanaa, riisiä ja leipää, oli tosi hyvää. Syömiseen jälkeen kokoonnuimme jälleen hotellin edessä, saimme ryhmän jälleen kasaan, ja lähdimme siitä sitten baariin, kuka nyt halusi lähteä (edellisten lisäksi ainakin Mark, Lisa, Erin, Chris…). Oli tosi mukavaa; joimme, juttelimme, pelasimme läpsyä jne. Siitä vaihdoimme sitten karaokebaariin. Siellä oli yksityisbileet (jonkun 21v synttärit), mutta sankari oli niin kiltti, että antoi meidän tulla sisään. Hyvä meininki jatkui siellä… Pari ihmistä jopa lauloi…muutama lauloi sen meidän laulun! Ja Erin lauloi yhden biisin ja tosi hyvin, se osaa oikeasti jopa laulaa. Karaokebaarista suuntasimme takaisin hotellille, osa tosin vielä jatkoi muualle. Illalla piti hyvästellä muutamia ihmisiä ennen nukkumaanmenoa :(.

5.päivä: Jäätiköllä

Torstai 27.9.2007

Aamulla oli tosiaan aikainen herätys, 6.15. Puolen tunnin päästä piti viedä tavarat bussiin ja sitten mennä aamupalalle (samaa kuin edellisenä päivänä). Puolen kahdeksan maissa lähdettiin ajamaan kohti Fox Glacieria. Ajoimme ensin reilut pari tuntia jälleen kauniissa vuori/järvi/maalaismaisemissa Lake Hawean rannalle, jossa pidimme pienen tauon. Sai taas muutaman hienon kuvan… Sitten jatkoimme matkaa. Näimme bussin ikkunoista käsin kauniin Lake Wanakan. Seuraava tauko (vessa/kahvi/jne.) oli eräässä kahvilassa Makarorassa. Siitä pienen matkan päässä oli Thunder Creek, jossa kävelimme pienen lenkin ja näimme hienon vesiputouksen. Alue, jossa nyt olimme oli nimeltään Haast. Alueella oli paljon…yllätys yllätys…vuoria, jokia ja vesiputouksia ja se on yksi maailman luonnonperintökohteista. Ilma oli muutan taas kaunis ja aurinkoinen. Putouksen jälkeen ajoimme vielä muutaman tunnin tauon kera. Menimme yhden kivan sillan yli ja näimme meren. Loppumatkan ajoimme merenrantaa, vähän kuin Australiassa ’aina’. Olimme nyt siis eteläsaaren länsirannikolla.
Olimme perillä Fox Glacierilla, jäätiköllä siis, puolen kahden maissa. Ajoimme sen juuressa olevaan pieneen kylään, jossa söimme nopean lounaan ja ilmoittauduimme päivän retkille. Odottelimme hetken ja sitten päästiin itse asiaan. Itse tein sellaisen puolen päivän jäätikkövaelluksen (aika monen muun kanssa). Ensin saimme tarvittavat varusteet, osa joutui lainaamaan reppua ja kenkiä (mulla oli molemmat ok), lisäksi kaikille annettiin kenkiin sellaiset piikkijutut (reppuun). Hyppäsimme bussiin ja ajoimme pienen matkan jäätikön juurelle. Fox Glacier (ja lisäksi viereinen Franz Josef ja vielä yksi jäätikkö Etelä-Amerikassa) ovat erikoisia; jää syntyy lumesta 6 vuodessa (normaalisti menee 3000 vuotta), ja valuu alas 60 vuodessa (norm. kauemmin). Jäätikkö on tosi ”alhaalla”, alaosa vain muutaman sata metriä merenpinnasta. Tämän vuoksi jäätikölle on helppo mennä, maasto on vähän loivempaa, kun ei tarvitse kavuta niin korkealle vuorille. Jää ulottuu lumirajan alapuolelle ja sen vieressä on, ironista kyllä, sademetsää. No, kävelimme ensin noin 1,5 tuntia, lähes koko ajan ylöspäin, ensin laaksossa, sitten metsässä ja vuoren rinteellä. Reitti ei ollut liian helppo; paljon nousua, ajoittain jyrkkää, muttei liian paha. Kävelimme aika rauhassa ja pidimme paljon taukoja. Ilma oli kaunis ja melko lämmin, piti taas vaatetta vähentää matkalla. Maisema oli upea; vuoret, laakso, iso jäätikkö ihan vieressä, metsät, purot, putoukset… Jäätikön reunalla napattiin sellaiset kepit mukaan, josta saattoi pitää tukea, ja laitettiin piikkijutut kenkiin. Piti myös lisätä vaatetta, koska jäätiköllä taas oli kylmä. Sitten menimme varsinaiselle jäätikölle kävelemään noin tunniksi. Se oli aika hienoa. Opas meni edellä ja hakkaili sellaisella jäähakulla meille tietä paremmaksi. Me tulimme sitten perässä. Kävelimme siellä ympäriinsä…yli railojen, läpi solien jne. Siellä piti vähän katsoa mihin astuu. Maisemat olivat edelleen hienot; itse jäätiköllä oli hienoa olla ja ympärillä näkyivät upeat vuoret (ja lisää jäätikköä). Jäätiköllä oli luonnollisesti tosi valkoista. Alhaalla, missä me olimme, oli myös jonkin verran ”likaa”, vuorilta tullutta kiveä, tomua jopa Australiasta asti jne. Ylempänä jäätikkö olisi ollut puhtaampi ja valkoisempi, siellä olisi luolia ja vastaavaa, mutta sinne ei pääse kävellen, pitäisi mennä helikopterilla. Osa ryhmästämme teki helikopterireissun sinne ylös, mutta se oli aika paljon kalliimpi kuin ”tavallinen” vaellus. Jäätiköllä aikamme ihmeteltyämme kävelimme samaa reittiä takaisin ja palasimme bussilla kylään. Koko reissu kesti nelisen tuntia.
Reissun jälkeen pääsimme majapaikkaamme, joka oli ihan jees lodge. Olimme kolmen hengen huoneissa (minä, Jamie ja Jess), vessat ja suihkut olivat käytävällä. Siellä oli myös kiva ruoka/oleskelutila. Huoneeseen päästyäni kävin nopeasti suihkussa ja sitten piti mennä syömään. Paikan emännän tekemä ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon (keittoa ja leipää, riisiä, kanaa, kalaa, perunaa, lihaa, pastaa, vihanneksia, salaattia, jälkkäriksi suklaakakkua ja hedelmiä). Syömisen jälkeen lähdimme käymään ulkona isolla porukalla. Scott vei meidät pienelle lenkille pimeään metsään katsomaan kiiltomatoja (joita oli paljon!) ja kertoili niistä kaikenlaista. Oli ihan pimeää, käveltiin käsi-kädessä pitkänä jonona. Ja tokihan siellä sitten joku keksi käydä pelleilemään ja säikyttelemään muita… :) Oli ihan hauskaa… Takaisin saavuttuamme pelailimme tornia, läpsyä, älypelejä jne. Oli mukava ilta. Joskus puolen yön aikaan tuli mentyä nukkumaan. Yö oli tosi kylmä, huoneessa ei ollut lämmitintä. Nukuin peiton alla, pyjama päällä, pitkikset yökkärin housujen alla, fleece yökkärin paidan päällä, villasukat jalassa… :)

4.päivä: Ratsastusta ja vaellusta

Keskiviikko 26.9.2007

Keskiviikko oli ”vapaa” päivä, jokainen sai tehdä mitä halusi. Heräsin puolen kahdeksan maissa ja menin aamupalalle (muroja, leipää, jugua, hedelmiä…) kahdeksalta. Puoli yhdeksältä oli lähtö ratsastusretkelle hotellin tms. ala-aulasta. Meidät haettiin pikkubussilla. Ryhmästämme ratsastamaan lähti lisäkseni Sara ja muutama muu. Ajoimme noin 45 minuuttia Glenorchyyn, joka oli pieni kylä Queenstownin kupeessa. Pysähdyimme matkalla kerran kuvaamaan hienoa maisemaa. Perillä Glenorchyssä menimme Dart Stables-tallille, jossa maksoimme ensin retkemme ja saimme sitten tarvittavat varusteet (kypärä, mahdolliset kengät, itse sain ratsastaa omissa vaelluskengissäni). Jakaannuimme ryhmiin ja menimme hevosten luo. Meitä oli ryhmässä 5 ja lisäksi 2 ohjaajaa. Saimme hevoset, mulle tuli sellainen harmaa Baxter, joka oli ihan kiltti. Meidät autettiin hevosten selkään ja annettiin vähän ohjeita; miten se heppa liikkuu ja kääntyy ja pysähtyy. Sitten pääsimme matkaan. Vaeltelimme 2 tuntia maastossa aivan upeissa maisemissa, se oli sellainen vuorten ympäröimä laakso. Välillä järvikin näkyi. Ylitimme matkan aikana myös monta jokea/puroa. Ratsastaminen ei ollut mitenkään vaikeaa, koska hevoset olivat niin hyvin koulutettuja ja osasivat melkein itsestään kävellä toistensa perässä. Ei siinä hirveästi tarvinnut mitään tehdä. Menimme myös melkein koko matkan aika hiljaa, sellaista kävelyvauhtia. Pari kertaa kokeiltiin ”juosta”, se oli ihan hauskaa myös. Kovempi vauhti olisi ollut jees, mutta vaatisi aika paljon harjoittelua. Aloittelijat eivät ymmärrettävästi voi kovin kovaa mennä. Matkan aikana oppaat kertoilivat kaikenlaista. Menimme parin LOTR paikan ohi. Tallin heppoja oli ollut leffoissa mukana, opas kertoi siitä, niiden tiukoista pääsykokeista jne. Puolessa matkassa pysähdyimme hetkeksi, otettiin vähän valokuiva jne. Tapasimme siinä toisen ryhmän ja jatkoimme matkaa yhdessä. Ilma oli taas loistava; aurinkoinen ja kirkas, paikoitellen oli tosi lämmin. Tuulisissa paikoissa taas oli kylmä. Kun palasimme tallille, luovutimme hevoset ja varusteet ja palasimme bussilla takaisin majoituspaikkaamme. Nukuin koko matkan takaisin tullessa.

Huoneessa tapasin Jamien (joka oli käynyt hyppäämässä laskuvarjolla) ja lähdimme saman tien ”pienelle” vaellukselle. Kävelimme pääkadulla ja siitä sellaisen kaapelikärryn juurelle. Ostin eväsleivän mukaan. Näimme sinne mennessämme Merrin ja Danan, jotka antoivat omat lippunsa meille ja käytimme uudestaan niitä! Niitä ei nimittäin kukaan tarkastanut… Menimme sillä kaapelikärryllä vuorenrinnettä vähän matkaa ylös. Ylhäällä oli kahvila, ravintola, autorataa ja vastaavaa. Sieltä oli upea näköala yli Queenstownin. Näppäsimme muutamat kuvat ja etsimme sitten polun alun ja lähdimme taivaltamaan. Tarkoitus oli kävellä Ben Lomond Summit, joku 7-8 km:n hyväkuntoisille tarkoitettu reitti, jossa menisi edestakaisin 6-8 tuntia. Emme arvanneet reittiä ihan niin vaativaksi kuin mitä se sitten todellisuudessa oli. Se reitti meni melko korkean vuoren huipulle ja takaisin. Kiipesimme siis ihan oikealle lumihuippuiselle vuorelle! Ben Lomond on reilu 1700 m merenpinnasta (eli korkeampi kuin yksikään tunturi Suomessa). Queenstown on varmaan 700-800 m merenpinnan yläpuolella. Mutta tuli siinä siis kuitenkin kiipeämistä sellaiset 1000 m (suoraan ylöspäin, polkua pitkin tietty enemmän). Tuosta voi siis ehkä jo päätellä, että reitti ei ollut ihan helppo. Ylös mennessä kesti lähes 3 tuntia, alas tullessa reilu 2. Ylös mennessä oli luonnollisesti nousua koko ajan, oli melko rankkaa. Alussa reitti oli vähän loivempi, loppu taas oli paikoitellen tosi jyrkkä. Lopussa maasto oli tosi hankalaa; kunnon kivikkoa. Lopussa tarvoimme lumessa ja oli vähän liukasta (huipulla oli siis lunta!). Ei matka siis liian helppo ollut. Jamielle se oli vielä vähän hankalampi, koska se ei ole ihan niin hyvässä kunnossa kuin minä, sillä oli vaan lenkkarit (mulla vaelluskengät) ja sillä on paljon lyhyemmät jalat. Yritin kovasti kannustaa ja aina odottaa, jos meinasin mennä liian kovaa. Ylöspäin menimmekin aika rauhassa ja pidimme paljon taukoja. Valokuvata piti vähän väliä, maisema oli niin mieletön. Nyppylän jälkeen näkyi aina uutta; lumihuippuiset vuoret, vuoria, laaksoja, metsää, järvi, kaupunki… Ylös mennessä oli vähän hankalaa, kun ei tiennyt minne olimme menossa ja paljon matkaa vielä oli jäljellä. Noin puolessa matkassa näimme muita ja kysyimme minne tie vie. He osoittivat korkeinta huippua! Emme olisi uskoneet, että se on se… Huipulle kävellessä monesti luulin, että tuossa se huippu nyt on, mutta sinne käveltyämme, se vaan jatkui ja jatkui. Monesti näytti, että huippu on jo lähellä, mutta se oli kuitenkin aina aika kaukana. Tie ei siis ollut ihan helppo. Kävi monesti mielessä, että pitäisiköhän kääntyä takaisin…mutta yhdessä selvisimme! Ihan huipulle asti! Oli se aika hienoa. Maisema oli palkitseva, aivan mielettömän upea, joka suuntaan näki hyvin. Huipulla oli hienoa olla, mutta melko pian meidän oli pakko lähteä takaisin päin, jotta ehtisimme kävellä mahdollisimman pitkälle valoisan aikaan.

Jos ylös meneminen oli hankalaa, niin oli alas tuleminenkin haastavaa, varsinkin alku, se jyrkkä ja maastoltaan paha pätkä. Loppu oli vähän helpompaa (parempi polku ja tasaisempaa). Ylös meneminen hengästytti, alas tuleminen kuormitti lihaksia, kokonaisvaltainen treeni siis :). Ylös mennessä oli alkuun tosi lämmin, piti vähentää vaatetta moneen kertaan. Huippua lähestyttäessä piti jo vähän lisätä. Alas tullessa piti sitten taas laittaa lisää, oli aika viileä. Tulimme alaspäin huomattavasti reippaammin, jotta ehtisimme mahdollisimman pitkälle takaisin ennen pimeää. Aika hyvin ehdimme. Viimeinen vartti (vain) käveltiin hämärässä/pimeässä. Saimme gondolan lähtöpaikalta vielä hyvät kuvat öisestä kaupungista. Sitten tulimme alas ja kävelimme hotellille.

Menimme suoraan syömään. Olimme aika puhki, oli mukavaa päästä istumaan, saada juomista ja ruokaa (”alkupala”pasteija, possupihvejä, muussia, vihanneksia, pavlovaa jälkkäriksi, kaikki a’la Scott ja Te). Ruoan jälkeen pääsimme suihkuun, vaihtamaan vaatteet jne. Kymmenen maissa lähdimme baariin. Ensin menimme paikkaan nimeltä Minus5. Se oli sellainen pieni baari (huone), jossa kaikki (seinät, kalusteet, koristeet, juomalasit, baaritiski...) oli tehty jäästä. Lämpötila siellä sisällä oli jotain -5 ja -10 välillä. Eli vähän kuin Suomessa sellainen mukava talvipäivä. Saimme sinne mennessä sellaiset paksut toppatakit päälle, sormikkaat käsiin ja sellaiset, joilla oli avonaiset kengät, saivat kunnon kengät. Saimme olla siellä puolisen tuntia. Siinä ehti katsella paikkaa, jutella ja hengailla ihmisten kanssa ja juoda pari tosi hyvää drinkkiä jäälasista. Oli se ihan mielenkiintoinen paikka. Sormet oli vähän jäässä, koska saamamme sormikkaat olivat tosi ohuet. Lisäksi jäinen lasi vähän kylmensi. Osalle porukasta oli tosi eksoottista olla niin kylmässä, mulle ei niinkään. Paikan perustajat olivat saaneet idean kuulemma matkustaessaan jossain päin Venäjää talvipakkasella… Vastaavia baareja on muutamassa muussakin kaupungissa mm. Sydneyssä. Jääbaarin jälkeen menimme siihen eiliseen paikkaan, joka oli ihan tämän vieressä, lämmittelemään. Ei oltu hirmu kauaa, mutta ihan kivaa oli silti. Lähdimme nukkumaan kahdentoista maissa. Sitä ennen piti vielä pakata tavarat, koska aamulla olisi taas aikainen herätys ja lähtö kohti uusia seikkailuja.

3.päivä: Niitä maisemia edelleen…ja Queenstown

Tiistai 25.9.2007

Aamulla oli jälleen aikainen herätys, koska aamupalalla piti olla jo seitsemältä. Laivan ruoat olivat jälleen hyviä; nyt saatiin muroja, jugurttia, tuoreita hedelmiä, leipää, croissantteja, pekonia, munakokkelia, makkaraa, sieniä, lämpimiä tomaatteja, perunaa jne. Aamupalan jälkeen ajeltiin merelle ja taas takaisin vuonoon. Ilma oli taas aurinkoinen. Olimme tosi onnekkaita, koska Milford Soundissa sataa tosi usein, yli 200 päivää vuodessa. Tuuli oli kuitenkin tosi hirmuinen ja se teki kelin kylmäksi. Onneksi oli vaatetta tarpeeksi mukana… Olimme pääasiassa ulkona kannella, mitä nyt silloin tällöin piipahdimme sisällä. Katselimme taas niitä upeita maisemia; merta, vuoria, vesiputouksia jne. Näimme myös pieniä Fiorland crested pingviinejä, mutta emme delfiinejä tai hylkeitä (niitäkin siellä on). Hieno risteily päättyi yhdeksän maissa, jolloin olimme taas laiturissa. Hyppäsimme sitten bussiin ja ajoimme taas sitä tosi hienoa tietä pitkin aina Te Anauhin asti. Tällä kertaa tosin pysähdyimme matkalla muutaman kerran hienoissa paikoissa.

Ensimmäinen pysähdys oli paikassa nimeltä The Chasm. Siellä oli semmoinen pieni kävelyreitti keskellä rehevää metsää. Näimme joen/puron ja pienen putouksen ja jänniä kivimuodostumia. Vesi oli kuluttanut kiviin sellaisia koloja jne. Paikka oli ihan hieno. Seuraavaksi pysähdyimme tunnelin jälkeen Monkey Creekissä, joka oli sellainen laakso vuorten keskellä. Siellä oli joki/puro, josta pystyi juomaan. Maisema oli tosi upea. Kolmas tauko oli Mirror Lakesilla. Siellä kävelimme pienen lenkin ja ihailimme hienoja maisemia. Päivä oli vähän tuulinen, joten järven pinta ei ollut kuin peili. Paikka oli silti ihan jees. Seuraava pysähdys olikin sitten lounastauko Te Anaussa. Lounaan jälkeen ajoimme vielä pari tuntia Queenstowniin. Ilma muuttui matkan aikana pilviseksi ja vähän jopa satoi välillä. Aluksi maisema oli vihreää ja kumpuilevaa, peltoja, elukoita, vuoria taustalla. Vessatauon jälkeen palattiin tuttuun vuori-järvi-maisemaan. Ajoimme ennen kaupunkiin saapumista tosi hienolla tiellä; se oli pieni ja mutkainen, ihan rannassa, vuoren rinteessä. Vähän kuin Great Ocean Road, mutta vaan järven eikä meren rannassa.

Queenstown on kaunis, noin 12 000 asukkaan kaupunki Lake Wakatipun (NZ:n 3. suurin järvi) rannalla. Kaupunkia ympäröivät The Remarkables-vuoret. Kaupunki on siis maisemallisesti aika mielettömässä paikassa. Sinne saavuttuamme ajoimme pääkadun läpi ”hotellille” ja pääsimme huoneisiimme. Huone oli ihan ok; suht siisti, 2 kerrossänkyä, tv, oma vessa… Meitä oli siellä neljä, minä, Jamie, Lisa ja Erin. Siistiydyimme nopeasti vähän ja lähdimme sitten käymään ulkona ennen ruokaa. Kävelimme järven rantaa pitkin ja pääkatua ylös ja alas. Kävimme yhdessä nettipaikassa vilkaisemassa sähköpostit ja vastaavat ja nappasimme muutamia esitteitä mukaan. Nettipaikassa tapahtui jotain hassua; yhtäkkiä aivan vieras tyttö kysyi selvällä suomenkielellä, että olenko suomalainen! Oli tunnistanut Marimekko-laukusta… :) Juttelimme siinä sitten hetken, tyttö oli lukiovaihdossa Queenstownissa. Kävelimme siitä sitten hiljalleen takaisin ja menimme syömään. Tällä kertaa saimme alkuun vähän keksejä ja juustoa, sitten Scottin ja Teen tekemää spaghetti bolognesea ja jälkkäriksi juustokakkua. Istuimme ruoan jälkeen vielä hetken juttelemassa ja menimme sitten laittautumaan vähän. Lähdimme illalla sitten joukolla baariin, ensin hotellin baariin ja sitten yhteen toiseen. Oli tosi hauskaa. Kuunneltiin musaa, juteltiin, tanssittiin, join pari hyvää drinksua jne. Baari oli ihan kiva, aika pieni, ei ollut tanssilattiaa, mutta tanssittiin silti… Takasin hotellille ja nukkumaan tuli lähdettyä puolen yön maissa.

2.päivä: Risteily Milford Soundilla

Maanantai 24.9.2007

Herätys 5.45, kamat autoon 6.15, aamupala 6.30, lähtö 7, eli kovin aikaisin… Talon aamupala oli hyvää; muroja, jugurttia, hedelmiä, leipää, munakokkelia, mehua… Lähdön jälkeen ajettiin ensin reilu puoli tuntia ja pidettiin sitten lyhyt tankkaustauko Tamaramassa, joka oli pieni maalaiskylä, joka on kuuluisa isosta Shrek-lampaasta. Sitten ajo jatkui taas. Maisema oli edelleen vuoristoista, kasvillisuus matalaa. Keli oli hieman parempi kuin edellisenä päivänä; pilvistä, muttei sadetta, hetkittäin jopa kirkkaampaa, ei ihan niin kylmä. Seuraava pysähdys oli n. tunnin päästä Cromwellin hedelmäkylässä ja siellä sellaisessa hedelmäkaupassa, josta sai kaikenlaisia tuoreita ja kuivattuja hedelmiä ja vastaavaa. Ostin kuivattuja banaaneja ja ananaksia. Sitten jatkettiin…Maisema oli hyvin vuorista, tie kapea ja mutkainen, vieressä meni joki, jossa oli kullankaivuupaikkoja. Noin tunnin päästä saavuimme Kawarau Riverille, joka oli yksi LOTR (Lord of the Rings) kuvauspaikka. Siellä oli myös AJ Hacketts’s original Bridge Bungy site, maailman ensimmäinen kaupallinen benjihyppypaikka. Maisema oli kiva; vuorten välissä joki, jonka yli meni silta ja sieltä sillalta jotkut hullut hyppäsivät. Käytiin tsekkaamassa paikka. Sitten ajettiin taas pari tuntia. Nyt nähtiin taas yksi LOTR paikka, kukkula ja joki (jossa oli kuvattu kohta, missä porukka menossa Helmin syvänteelle, susia juoksee, Aragorn putoaa…). Niitä leffoja on muuten kuvattu ihan hirmu monessa paikassa siinä maassa. Ajettiin Lake Wakatipun rantaa Te Anaun pikkukaupunkiin (n. 3000 as.), jossa tuli käveltyä vähän ja syötyä lounas.

Lounastauon jälkeen ajettiin yhtäjaksoisesti pari tuntia Milford Soundille (joka on siis vuono). Maisema oli ensin tasaisempaa maaseutua. Sitten tuli metsiä, taas vuoria ja järviä ja vähän kuin vuonoja järvessä…Pilvet olivat taas valitettavan matalalla, joten kaikkia vuorenhuippuja ei näkynyt. Sitten mentiin Homer Tunnelin läpi, joka oli 1,2 km pitkä ja sillä matkalla ”pudottiin” noin 900 m päätyen vain 100-200 m merenpintaa ylemmäs. Tunnelin jälkeen (ja osittain sitä ennenkin) tie vuonolle oli ihan mieletön, melkein yhtä upea kuin vuono itse. Ajettiin kapeaa kiemuraista vuoristotietä, ympärillä lumihuippuisia vuoria, laaksoja, vesiputouksia… Matkalla ilmakin kirkastui ja aurinko alkoi paistaa!

Olimme perillä Milfordissa kolmen maissa. Pääsimme melko nopeasti laivaan, jossa oli tarkoitus viettää ilta, yö ja seuraava aamu. Laiva oli melko tilava, muttei nyt mikään ruotsinlaiva. Hyttejä oli noin 60:lle ihmiselle. Laivasta löytyi myös ruokailutila, pieni baari ja kannet luonnollisesti. Ihan ensin laivalla oli pieni infosessio. Sitten veimme kamat hyttiin. Hytit olivat kahdelle, jaoin sen taas Jamien kanssa. Hytti oli pieni, siisti ja kiva, sieltä löytyi pari sänkyä ja oma wc/suihku. Menimme sitten heti kannelle laivan lähtiessä. Maisema oli taas upea; risteilimme vuonossa, jota ympäröivät noin 2000 m korkuiset vuoret. Vesiputouksia oli melko paljon. Ilma oli kaunis, tosin merellä ollessa luonnollisesti tuuli, joten oli aika viileä. Englanninkielessä vuonolle on 2 sanaa; sound (niin kuin Milford), joka on joen kuluttama ja fiord, joka on jäätikön muovaama. Milford Sound sijaitsee Uuden-Seelannin Eteläsaaren lounaisosassa. Se on osa vuonojen täyttämää Fiordland National Parkia, joka on yksi Unescon maailmanperintökohteista.
Kun oltiin ajeltu vähän aikaa ja ihailtu maisemia, koitti pieni vesiaktiviteettisessio. Pysähdyimme ja osa lähti ajelulle pienillä moottoriveneillä, osa (minä mukaan lukien) meloi kajakeilla. Kanootti oli sellainen yhden istuttava kajakki. Kiva oli meloa ja katsella rantoja vähän lähempää. Melomisen (ja veneilyn) jälkeen joku reilu 10 meistä kävi uimassa. Vesi oli kylmää, vain 12 asteista! Se oli siis aika kamalaa, mutta kuitenkin kivaa. Uimisen jälkeen otin nopean suihkun ja sitten piti mennä illalliselle. Laivan illallinen oli tosi hyvä ja aika hieno. Ensin oli leipiä, sitten keitto, sitten salaatteja, kylmiä lihoja, lämmintä lohta, perunamuussia, bataattia, vihanneksia, simpukoita, lammasta, paistia… Syötiin paljon ja hartaasti. Jälkkäri oli myös aika mieletön; hedelmäsalaattia, marjahyytelöä, uuniomenaa, pavlovaa, juustokakkua, brownieita, jätskiä… Ja kaikkea piti tietenkin maistaa :). Oli tosi hyvää, mutta ruoan jälkeen oli aika ähky olo. Illallisen jälkeen oli mahdollista mennä katsomaan sellainen diashow Milford Soundista. Siinä näki hienoja kuvia, kuuli paikan esittelyä, historiaa, maantiedettä, juttuja kasveista ja elukoista jne. Se oli ihan mielenkiintoinen. Esityksen jälkeen kävimme vielä kannella katsomassa tähtiä. Tähtitaivas oli hieno, koska oli kirkas ilta ja olimme ihan pimeässä, kaukana kaikista valoista. Laivalla olisi ollut pelejä ja vastaavaa, mutta pakko oli mennä nukkumaan yhdentoista maissa, jotta jaksaisi seuraavana päivänä.

Varsinainen reissu alkoi… 1.päivä: Upeita vuori- ja järvimaisemia

Sunnuntai 23.9.2007

Heräsin aamulla tosi aikaisin, 6.30. Sitten nopeat aamutoimet, pakkaus, aamupala ja ulos 7.30. Ulkona oli pilvistä ja viileää. Myöhemmin alkoi vielä sataa (välillä räntää). Paikalle tuli hiljalleen muitakin ihmisiä ja lopulta bussi. Hyppäsimme tavaroinemme bussiin ja matka saattoi alkaa! Meitä oli iso ryhmä, 34 ihmistä, ja lisäksi kuski Scott ja opas Te, jotka olivat tosi mukavia. Mukana oli nuoria (ikähaarukka n.18-30) ihmisiä ympäri maailmaa, kaikista muista maanosista paitsi Afrikasta. Monet olivat vain matkustamassa. Aika monet olivat vaihdossa Australiassa. Porukka oli tosi mukavan tuntuista. Viereeni tuli istumaan ruotsalainen Lars, joka on nyt vaihdossa Melbournessa. Takanani istui Jamie, josta tuli matkan aikana hyvä kaveri. Jamie on syntynyt Kanadassa kiinalaisille vanhemmille, elänyt lapsuutensa HongKongissa ja asuu ja opiskelee nykyään Lontoossa. Hän on juuri valmistunut (bachelor) oikiksesta, matkustelee nyt vuoden (Usassa, Uudessa-Seelannissa, Australiassa, Kaakkois-Aasiassa, Kiinassa, Etelä-Afrikassa) ja menee sitten jatkamaan opintoja (maisterin tutkintoa). Jamie on tosi mukava pieni aasialaistyttö.

No, ajoimme ensin ulos Christchurchistä. Scott ja Te kertoilivat kaikenlaista yleistä reissusta, esittelimme kaikki itsemme ym. Aloimme jutella ja tutustua. Ja sitten Scott soitti meille meidän laulun. Kyseinen biisi oli Uusi-Seelantilaisen bändin The Exponents biisi Why does love do this to me ja oli kuulemma Uuden-Seelannin rugby-joukkueen virallinen(?) kisabiisi (rugbyn mm-kisat olivat juuri menossa). Jatkossa kuulimme laulun joka ikinen päivä. Scott soitti sen aina aamulla ensimmäiseksi. Se oli ihan kiva biisi ja parin päivän jälkeen monet jo lauloivat mukana. Siitä tuli reissumme virallinen tunnari ja nyt myöhemmin, jos kuulen sen, muistan heti mahtavan reissumme, ihanat ihmiset jne.

Ajoimme ensin pari tuntia länteen päin läpi Canterbury Plainsin, joka oli sellaista tasaista peltomaisemaa. Se on ennen kuulemma ollut metsää. Lampaita näkyi paljon, vaikka monet ovat kuulemma tätä nykyä siirtyneet lampaista lehmiin (’maitolehmiin’). Teimme pienen pysähdyksen (kahvitauko) pienessä (n. 2000 as.) Geraldinen kaupungissa, jossa vaeltelin vähän ympäriinsä. Ilma oli edelleen sateinen. Sitten jatkoimme matkaa (n. 1,5 h). Nyt maisema muuttui; saavutimme vuoriston (Southern Alps), joka halkoo Eteläsaarta. Näimme paljon vuoria, osa lumihuippuisia, ja välillä vuoristojärviä. Pysähdyimme kirkasvetisen Lake Tekapon rannalla, jossa ottelimme kuvia, näimme pienen kivikirkon (Church of the Good Shepard) ym. Oli vähän sumuista, mutta maisema oli silti upea; vuoret, järvi… Pysähdyimme jälleen ihan vieressä olevassa pienessä kylässä syömään lounasta. Otin kahvilassa paninin ja kävin kaupassa ostamassa vähän evästä matkalle. Tauon jälkeen ajoimme 0,5-1 h seuraavaan paikkaan, joka oli Lake Pukaki. Pidimme siellä taas pienen kuvaustauon. Pukakin vesi oli jännän turkoosia, joka johtuu pienistä maahiukkasista. Vedessä on niin paljon tomua, ettei se kaikki liukene, siksi järvi näyttää samean turkoosilta. Järven vesi tulee jäätiköiden sulamisvesistä. Sulamisvedet tuovat mukanaan maaperää vuorilta (jäätikkö kuluttaa).
Tämän järven jälkeen ajoimme taas tunnin pari. Vuori- ja järvimaisema oli edelleen upeaa katseltavaa, Kasvillisuus oli matalaa, pensasmaista. Paljon pieniä jokia valui alas vuorilta. Kaikissa joissa ei ollut paljoa vettä, ne olivat nyt aika pieniä. Myöhemmin keväällä joet täyttyvät, kun vuorilla oleva lumi/jää alkaa sulaa enemmän. Maisema olisi ollut vielä hienompi, jos ilma olisi ollut kirkas. Tällä pätkällä alkoi vielä kaiken huipuksi sataa lunta! Ajon jälkeen saavuimme Mount Cookille, joka on Uuden-Seelannin korkein vuori (reilu 3700 m). Huippua ei valitettavasti nähnyt sumun ja pilvien takia. Pysähdyimme siellä. Kävimme Larsin ja Jamien kanssa kävelemässä vähän lumen keskellä (satoi ihan kunnolla, maa oli valkoinen). Ilma oli ihan ok, kun oli riittävästi päällä (pitkikset, tullarit, vaelluskengät, college, fleece, takki, kaulahuivi, hanskat). Tsekattiin myös matkamuistomyymälä, kahvila jne. Vuoren juurella oli sellainen pieni kylä, noin 700 m korkeudella merenpinnasta, jota jylhät vuoret ympäröivät. Maisema oli taas hieno.

Päivän ajojen aikana piti valita mitä haluaa tehdä keskiviikkona Queenstownissa. Se oli vaikeaa, koska vaihtoehtoja oli niin paljon; benjihyppyä, laskuvarjohyppyä, pikaveneellä ajoa, kävelyä, ratsastusta, canyon swingiä, Lord of the Ring touria jne. jne. Päätin sitten lähteä ratsastamaan.

Mt Cookilta ajoimme tunnin verran edelleen hienoissa maisemissa yöpaikkaamme Lake Ohaun rannalle. Olimme siellä viiden maissa. Lodge (mitenköhän kääntyy suomeksi?), jossa yövyimme, oli odotuksiini nähden aika hieno. Se oli lähes kuin hotelli. Meillä oli siistit 2 hengen huoneet (olin Jamien kanssa), joissa oli kunnon sängyt, oma kylppäri jne. Muutenkin paikka oli kiva, sieltä löytyi ravintola, baari, takka, tv, pari pientä poreallasta ja vastaavaa. Kävimme heittämässä tavarat huoneeseen ja lähdimme heti käymään ulkona, meitä oli ainakin minä, Jamie, Sydneyssä vaihdossa olevat amerikkalaistytöt Jess, Sara, Merri ja Dana ja muutamia muita. Kävelimme järven rantaan ja otimme vähän kuvia jne. Maisema oli kiva; kirkas vuoristojärvi ja vuoret… Takaisin tultuamme kävimme pistämässä uikkarit päälle ja menimme pihan porealtaaseen lojumaan varmaan tunniksi. Oli oikein mukavaa. Pulikoimisen jälkeen piti ottaa nopea suihku, heittää vaatteet niskaan ja mennä illalliselle. Illallinen oli talon valmistama ja tosi hyvää; salaattia, lämpimiä vihanneksia ja perunoita, lasagnea, tosi hyvää leipää, jälkkäriksi brownie. Ilta meni takan ääressä istuskellessa ja jutellessa ihmisten kanssa. Ketähän kivoja ihmisiä en olisi vielä maininnut… Aussitytöt Lisa ja Erin, matkustelemassa oleva brittipoika Mark, Australiassa vaihdossa olevat kanadalainen Nicole ja englantilainen Chris, ruotsalainen reissussa jo 2 vuotta ollut Mikael… Illalla kirkastui sen verran, että näimme Mt Cookin huipun. Yhdeksän maissa menimme Jamien kanssa huoneeseen, pakkailimme jne. ja painuimme nukkumaan. Yöllä oli vähän viileä, koska huoneessa ei ollut lämmitintä ja nukuin ikkunan vieressä.