keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Snorklausta Great Barrier Reefillä

Keskiviikko 5.12.2007

Heräilimme puolen seitsemän maissa, laittelimme itsemme valmiiksi, söimme vähän ja lähdimme kävelemään satamaan terminaalille, josta riuttaretkemme oli määrä lähteä. Kävelimme vartin verran ja olimme ajoissa paikalla. Kävimme varmistamassa lähtömme ja hyppäsimme sitten veneeseen. Lauttamme oli melko iso purjekatamaraani, jossa oli tilava etukansi ja ne hauskat verkot, reilusti sisätilaa ja takakansi, jossa sukellus- ja snorklausvarusteet olivat. Ajelimme ensin koneilla ulos merelle pari tuntia. Matka oli rentoa oleilua kannella auringossa. Lisäksi matkalla oli vähän snorklausopetusta ja myös sukellusopetusta, koska päätimme tehdä ilmaisen laitesukelluskokeilun. Ensimmäisessä pysähdyspaikassa teimme sen sukelluskokeilun ensin. Vuokrasimme stingersuitit, eli sellaiset kokovartalopuvut, ei märkäpuvut, vaan enemmänkin uikkarit, jotka suojaavat niiltä vaarallisilta stingereiltä. Niiden lisäksi saimme kaikki sukellusvermeet; räpylät, maskit, painovyöt ja happipullon ja kaikki siihen kuuluvat härpäkkeet selkään. Sitten hyppäsimme veteen ja olimme ensin vaan veneen vieressä ja harjoittelimme hengittämään veden alla ja tekemään muutamia juttuja. Sitten teimme pienen kierroksen riutalle. Emme olleet syvällä, ihan pinnassa ja menimme 4 ihmisen ryhmissä ohjaajan kanssa, käsikynkässä toisten kanssa. Tällä pienellä sukellusreissulla näki jo vähän riuttaa ja kaloja. 10 minuutin kokeilun jälkeen palasimme veneeseen ja vaihdoimme happipullot snorkkeleihin ja hyppäsimme uudestaan veteen. Vuokrasin myös päiväksi itselleni vedenalaisen kameran, otin sen tietysti mukaan ja räpsin innokkaasti kuvia koko päivän. Snorklasimme erään saaren vieressä ja se oli aivan upeaa. Näimme tosi hienoja ja värikkäitä koralleja ja kaloja. Näin myös ison (ehkä metrin mittaisen) kilpikonnan!

Reilun tunnin snorklailun jälkeen palasimme veneeseen ja saimme melkein heti lounasta (salaatteja, leikkeleitä, leipää, hedelmiä…paljon kaikkea). Ehdimme myös hetken levätä. Sitten vaihdoimme paikkaa ja hyppäsimme uudestaan veteen snorklailemaan. Jälleen oli tosi hienoa… Toisen kerran jälkeen palailimme hiljalleen satamaan, pari tuntia siinä taas meni. Ajoimme moottorilla, koska tuuli oli liian heikko purjehtimiseen. Lekottelimme taas kannella, saimme vähän naposteltavaakin. Olimme satamassa viiden maissa ja kävelimme siitä hostellille. Ilma oli lämmin, merellä aurinkoinen, mantereella vähän pilvinen.

Kävimme suihkussa ja lähdimme sitten kaupungille. Tavoitteena oli varata Whitsundaylle purjehdusreissu ja Fraser Islandin touri. Se osoittautui yllättävän hankalaksi. Fraser oli helppo, koska niitä reissuja lähtee joka päivä. Vapaiden purjehduspaikkojen saaminen oli vaikeaa, koska olimme niin myöhään liikkeellä ja meillä oli aika tarkat vaatimukset reissupäivien suhteen. Kävimme muutamassa eri toimistossa ja yhdessä sitten tosi avulias mies onnistui saamaan meille 2 paikkaa, jotka olivat ilmeisesti peruutuspaikkoja. Onneksi saimme. Ja varmaan ihan hyvät reissut vielä. Saimme ihan kohtuuhintaan paketin, johon sisältyi 2 päivän ja 2 yön purjehdus ja 3 päivän Fraserin reissu.

Varaushässäkän jälkeen menimme läheisille markkinoille kiertelemään. Siellä oli kaikkea kivaa; matkamuistoja, ruokaa, vaatteita, koruja, puujuttuja…ja krääsää myös. Mukaani tarttui kiinalaistyylinen biletoppi ja uusi iso muistitikku. Seuraavaksi vaeltelimme hiljalleen takaisin hostellille. Söimme, pakkailimme, väkersin koneella vähän ja vastaavaa ennen nukkumaanmenoa.

ilma pilvinen, merellä aurinkoista, mantereella taas pilviä

Ei kommentteja: